Tein eropäätöksen. Tuntuu hyvältä.

Ei ole kornia. Se jatkuva epävarmuus on nyt päättänyt ja siksi olo on kevyt kun tiedät mitä pitää tehdä.

Luulin jo olevani tunnekylmä ihminen. Ehkäpä tilanne on juuri tuo 2. kuvailema.

Mitähän muut mahtaa ajatella, kun suupielet korvissa kerron erosta? Minua ei sureta tippaakaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Luulin jo olevani tunnekylmä ihminen. Ehkäpä tilanne on juuri tuo 2. kuvailema.

Mitähän muut mahtaa ajatella, kun suupielet korvissa kerron erosta? Minua ei sureta tippaakaan.

Ap

Päätös on oikea ja perusteltu. Olet käsitellyt asian itsesi kanssa. Ei tartte selvää asiaa enää puida.

Eikä tarvii muiden mielipiteitä miettiä. Osa tulee lyttäämään sut vaikka olisit murheen murtama. Ilkeitä ihmisiä on enemmän kuin kivoja.

Muista hymyillä oikein leveästi niin kompensoi vähän lasten tunnetiloja

Minäkin olen. En vain ole kenellekkään vielä keronut, edes miehelleni. Hymyilyttää minuakin salaa.

En usko että on pidemmän päälle lasten kannalta tervettä sekään, että heidän kotonaan vanhemmat eivät koskaan halaile, puussaile tai ole yhdessä millään tavalla. Antaahan sekin vinoutuneen kuvan parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Muista hymyillä oikein leveästi niin kompensoi vähän lasten tunnetiloja

Vaikka alkuu järkytyin vanhempieni erosta, ymmärsin pian että se oli heille molemmille hyväksi. Samoin tyttäreni on saanut elää parempaa elämää, kun lähdin isänsä luota, eikä tarvitse enää kuulla riitelyä tai nähdä äitiään pahoinpideltävän kotonaan.

Miettikää lapsia ja erotkaa ajoissa, kiitos.

En minäkään surrut erotilanteessa itse eroa vaan sitä, että tajusin kuinka yksinäinen olin.

Parisuhteita tulee ja menee, rakkaus on harvoin ikuista.

Mun mies teki ton tempun. Oli kans tosi tunnekylmä, kurjalta tuntuu kun ei itse ole tunnekylmä. Meillä ainaki lapset on tosi pettyneitä isäänsä tän takia. Mut ehkä tää on mullekin parempi näin, toivottavasti kohtaan tunnelämpimän miehen.

Kuka jääkaapin kans haluaiskaan elää.

Onnee.