Sinä nainen, jolla läheinen suhde veljeen! Millainen oli kasvatuksenne?

Mielestäni meillä on syynä se että olimme kaikki koulujen loma-ajat yhdessä eli en ollut päivähoidossa. Se oli yleistä 60-luvulla.

Ihan suoraan sanottuna, paska. Äitimme kasvatti meidät todella kylmäkiskoisesti, tunteita ei saanut näyttää. Kärsimme niin fyysisestä kuin henkisestä väkivallasta, paineet menestyä oli todella korkeat molemmilla. Saimme turpaan jos kaadoimme maitolasin vahingossa tai toimme 8 kokeesta. Kummankaan unelmia ei koskaan tuettu: aina lytättiin ja haukuttiin mitättömäksi paskaksi.

Tuimme veljeni kanssa toinen toisiamme ja selvisimme lapsuudestamme pitämällä yhtä. Nyt aikuisiässä olemme hyvin läheisiä, pidämme joka päivä yhteyttä, vierailemme viikonloppuja kerrallaan toistemme luona ja matkustelemme yhdessä. Jos jotain hyötyä paskasta kasvatuksesta. Puhalsimme aina yhteen hiileen ja tuloksena tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan suoraan sanottuna, paska. Äitimme kasvatti meidät todella kylmäkiskoisesti, tunteita ei saanut näyttää. Kärsimme niin fyysisestä kuin henkisestä väkivallasta, paineet menestyä oli todella korkeat molemmilla. Saimme turpaan jos kaadoimme maitolasin vahingossa tai toimme 8 kokeesta. Kummankaan unelmia ei koskaan tuettu: aina lytättiin ja haukuttiin mitättömäksi paskaksi.

Tuimme veljeni kanssa toinen toisiamme ja selvisimme lapsuudestamme pitämällä yhtä. Nyt aikuisiässä olemme hyvin läheisiä, pidämme joka päivä yhteyttä, vierailemme viikonloppuja kerrallaan toistemme luona ja matkustelemme yhdessä. Jos jotain hyötyä paskasta kasvatuksesta. Puhalsimme aina yhteen hiileen ja tuloksena tämä.

Sama täällä. "Kasvatus" oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nykymittapuulla oltaisiin huostaanotettuja, tai ainakin minä olisin, sillä sain suurimman osan esikoisena väkivallasta niskaani. Oltiin sitten veljen kanssa ns. samassa veneessä, ymmärrettiin toisiamme ja oli aika mustaa huumoria ankeasta tilanteesta. Koin lisäksi olevani vastuussa nuoremmasta veljestäni, koska ymmärsin mitä on olla ilman huolenpitoa.

Ollaan edelleen läheisiä ja voidaan puhua keskenämme mistä vain. Kummatkin olemme menestyneet elämässämme lähtökohdista riippumatta, mutta aika syvät arvet lapsuudesta on jäänyt. Veljeni on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä.

Ankara kasvatus, vanhempien ero, paska äitipuoli jonka kanssa taisteltu vielä aikuisenakin.

Niin tavallinen lapsuus ja kasvatus kuin mahdollista. En osaa sanoa mitään "syytä" läheisille väleillemme.

Meillä myös oli henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa, tuetta jättämistä ja pelottavia tilanteita. Meistä tuli veljen kanssa hyvin läheiset koska suojeltiin ja tuettiin toinen toistamme.

Inhosimme toisiamme lapsena, ymmärsin jälkeenpäin että se johtui vanhempien eriarvoisesta kohtelusta meitä kohtaan. Minä sain osakseni henkisen ja fyysisen väkivallan. Kun pääsin pois kotoa elämään omilleni, alkoi veljeni saamaan saman väkivaltaisen kohtelun kuin minä olin saanut lapsena. Johtui siitä, ettei veli ollut halunnut enää miellyttää äitiä. Tutustuimme sisaruksina toisiimme vasta aikusina. Pidämme yhtä, vanhempiimme emme.

Ok. Kiitos.

Eli ollaankohan nyt menossa ihan pieleen, kun ei vielä ainakaan ole mitään traumaa perheessä...😣😁

Perheenne?

Lapauutenne?

Mikä mielestäsi "aiheutti" sen, että olette nyt aikuisenakin läheisiä toisillenne?

Kasvatus oli kaikinpuolin hyvä, terve ja meidät opetettiin kunnioittamaan toinen toistamme. Perhe on aina ollut "ehjä", isä, äiti, veljeni ja minä.

Meidän perheessä ei koskaan juotu alkoholia (vanhemmat), ei oltu väkivaltaisia, ei halveksittu tai millään tavalla kohdeltu toista ala-arvoisesti. Perhe on aina ollut ykkönen ja koko perheyhteisö on meillä ollut hyvin tiivis, vähän jopa epätyypillisen tiivis suomalaiseen kulttuuriin. Kaikki asiat on aina tehty perheenä, perhe on aina ollut joka paikassa mukana toistemme tärkeissä tapahtumissa jne. Perheyhteisö on aina mennyt meillä kaiken muun edelle ja ollut kaikista asioista tärkein. Lapsena vanhemmat viettivät meidän kanssa hyvin paljon aikaa, sekä teimme yhdessä poikkeuksellisen paljon asioita. Perhe panosti meihin lapsiin 110%:sesti, ja vanhemmilla oli aika aikaa meille, sekä teimme kokoajan jotain yhdessä. Tämän kasvatuksen kautta myös minä ja veljeni kasvettiin hyvin läheiseksi koska elimme ja kasvoimme aina lähellä toisiamme, fyysisesti ja henkisesti. Veljeni on aina ollut tukeni, paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihmiseni.

Suku on pahin.

Huono lapsuus. Veljen kanssa parhaamme mukaan yritimme siitä selvitä, oli pakko olla ns. tiimi. Oli perheväkivaltaa, päihteitä yms. 

Sama kuin muilla täällä vastanneilla; huono lapsuus ja pidimme veljen kanssa yhtä lapsina ja jatkunut aikuisena. Jokapäivä viestittelemme, usein useamman tunnin.

Aika masentavia kirjoituksia kun vanhemmuus on ollut noin hukassa. Itsellä sama tilanne lapsuuden suhteen - siskojen kans kasvoin.

Alkup kirjoitti:

Ok. Kiitos.

Eli ollaankohan nyt menossa ihan pieleen, kun ei vielä ainakaan ole mitään traumaa perheessä...😣😁

Ei tarvitse traumaa, riittää että puuttuu se lämmin lapsi-vanhempisuhde :D

Meillä oli mukava lapsuus mutta vanhempien avioliitto oli kuollut jo kauan sitten. Eivät antaneet toisilleen mitään hellyyttä tai rakkautta mikä heijastui koko perheeseen.

Ei tehty koskaan koko perheen voimin mitään,vanhemmat vietti lomat erillään ja usein me lapset jäätiin keskenään.

EI me lapset siitä kärsitty, pidettiin normaalina, nyt aikuisena kun katsoo taakse päin näkee mitä se oikeasti oli.

Lämmin sisarussuhde saattaa meillä tietysti johtua niistä yhdessä vietetyistä kesistä kun ollaan saatu yhdessä opetella kokkaamaan ja pitämään kotia pystyssä kun vanhemmat on töissä.

Eli koitan kai sanoa että jätä lapset kun sopivasti kasvavat "oman onnensa nojaan". En siis tarkoita hylkäämistä vaan arjen pieniä asioita joita saavat yhdessä pähkäillä.

En ole nainen vaan mies, jolla on aina ollut hyvät välit siskooni. Olemme aina tulleet hyvin toimeen keskenämme. Pienenä leikimme yhdessä, teininä kävimme ristiin toistemme kotibileissä. Aikuisenkin meillä on samanlaiset kiinnostuksenkohteet. 

Vanhempamme erosivat ollessamme 8- ja 10-vuotiaita, mutta en usko sillä olleen mitään merkitystä. Merkitystä on samanlaisella huumorilla ja luonteella.

Tasapuolisuus on aika tärkeää. Oma mies ei halua olla siskonsa kanssa tekemisissä, koska vanhemmat näin vielä aikuisiälläkin räikeästi asettavat siskon aina veljen edelle.

Toisaalta, jos ihmiset ovat kovin erilaisia, ei läheistä ystävyyttä välttämättä synny, vaikka kaikki olisi kunnossa.

Ikäeroa reilu vuosi niin veljen kanssa tuli leikittyä ja tapeltua koko lapsuus. Ollaan ihan läheisiä ja hyvissä väleissä😌