Eräs hyppypotku
Hyppypotkua ei ole mielestäni vielä käsitelty tarpeeksi. Yleensähän hyppypotkusta ei seuraa noin pahaa jälkeä kuin Rautatientorilla, ei edes elokuvissa. Muutoinhan ei olisi yhtään itsepuolustuslajien harrastajaa hengissä maailmassa, ja oikeasti osa treenaa kovilla puulattioilla, kaikilla ei ole tatameja. Jimi olisi voinut myös väistää potkun, nythän siihen oli aikaa, kun potkija tuli kaukaa, tai hän olisi voinut suojata päätään kaatuessaan ihan vain nostamalla leukansa rintaan. Oliko Jimi tuolloinkin niin huumeissa, ettei kyennyt varomaan? Etumatkaa hänelle antoi myös se, että normilogiikalla riidanhaastaja voisi olettaa, että vastapuoli saattaa lyödä takaisin tai puolustautua.
Hyppypotkua voi mennä myös vastaan, eli Jimi olisi voinut kaataa myös hyökkääjän, mutta jos omat aistit ei ole kunnossa tai paino on mieheksi alhainen esim. huumeiden käytön vuoksi, ei se toki välttämättä onnistu.
Itsepuolustuslajeihin kuuluu että pyritään pysäyttämään hyökkääjä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Näin Torniainen teki, yhdellä tekniikalla. Jos hän olisi ollut halunnut tappaa, olisi hän varmasti paukuttanut kaatuneen Jimin päätä katukiveykseen tms.
Saako kaveria puolustaa Suomessa? Tai saako tuntematonta puolustaa? Halaamalla se ei välttämättä onnistu. Puhumista olisi ehkä kannattanut kuitenkin kokeilla.
Kommentit (13)
Ap pitää leffoja todenmukaisina? Siis tyyliin alasin putoaa päähän (tai kolautetaan päähän vasaralla) ja tyyppi on vaan hetken tajuttomana ja sitten jatkaa täysin normaalisti? 😂
Vierailija kirjoitti:
Ap pitää leffoja todenmukaisina? Siis tyyliin alasin putoaa päähän (tai kolautetaan päähän vasaralla) ja tyyppi on vaan hetken tajuttomana ja sitten jatkaa täysin normaalisti? 😂
Ei kun päinvastoin menee leffajutut. Joku huitaisee toisen tajuttomaksi iskulla, joka ei osu edes. Alasin putoaa päälle, siitähän varmasti lentäisi ihmisen osat, eikä vaan taju.
Vierailija kirjoitti:
Älä natsi lässytä.
En ole natsi. Tykkään vaan itsepuolustuslajeista, ja niitä nyt tässä yritän puolustaa. Yksi hyppypotku on demonisoitu tapoksi, vaikka oikeudessakin on toisin tuomittu.
Tyyppi, joka kuoli oli hoitokielteinen. Tämähän on todettu jo todisteluissakin.
Nisti oli niin kamoissa ettei tajunnut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi, joka kuoli oli hoitokielteinen. Tämähän on todettu jo todisteluissakin.
Aivan, oli kuulemma vetänyt Subutexia jo sairaalassa, sitten lähtenyt vastoin suosituksia kotiin, jossa oli taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan ollut aivan "pelti kiinni" kuolinpäivän aamuna. Ei ollut ihme että kuoli.
Huumeiden käyttöä en osannut analysoida, kun en tiedä siitä mitään. Mutta veikkaisin pahemmaksi kuin urheilua.
Siis fiksuintahan olisi ollut lähteä kävelemään, kun nisti tulee räkimään, mutta miten laillinen mielenosoitus, isompi ryhmä ihmisiä, olisi siitä sutjakasti yhtäkkiä siirtynyt muualle?
Tavallinen itsepuolustuslajeja harrastamatoton kadun tallaaja ei varmasti osaa suojautua tuollaiselta potkulta eikä kaatua oikeaoppiselta. Tämän Torniainen alan harrastajana tiesi. Selvä tappo. Rangaistus tulee kovenemaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on unelma[/quote
Niin: unelma yhdestä kansasta ja yhdestä kulttuurista. Todellisuudessa kulttuurien ja tapojen sekoittumista ei voi välttää, ja sekös teitä natseja harmittaa.
Älä natsi lässytä.