Turvonnut vai raskaana?
Olen viimeksi syyskuussa harrastanut suojaamatonta yhdyntää. Pian sen jälkeen sairastuin pusutautiin, joka kesti n. 4,5 viikkoa. Pusutaudissa on yleistä se, että osa sisäelimistä turpoaa. Nyt minua kuitenkin pelottaa, että olen raskaana vaikka mahani koko voi johtua myös pusutaudista. Jos joku teistä pytyisi auttamaan minua antamieni tietojen perusteella? Otin siis yhdynnän jälkeen jälkiehkäisypillerin, kuukautisten aikaväli oli n. 56 päivää, eli noin 20 päivää myöhässä. Suurimmaksi osaksi vain tiputtelua. Seuraavat kuukautiset tulivat ajallaan, mutta olivat myös niukat. Olen lukenut, että raskauden aikana voi myös olla kuukautiset, siksi pelkäänkin. En ole voinut huonosti aamuisin, eikä minulla ole ollut virtsaamisongelmia vaikka kärsin usein virtsatietulehduksesta. Mahani on aivan turvonnut 24/7 ja heti jos syön, näytän jumppapallolta.
Toivottavasti voitte auttaa, lääkäriinkään en haluaisi mennä, sillä asun vielä vanhempieni luona enkä halua herättää epäilystä.