Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Brittiläinen mies kiinnostunut - mistä?

Vierailija
03.12.2016 |

Eräs viikonloppu olimme ystäviemme kanssa Helsingin yössä. Meitä tuli loppuillasta lähentelemään brittiporukka. He olivat sitkeitä ja vaativat saada tarjota meille juomia. No, miksikäs ei. Loppuilta olikin eräs elämäni hauskimmista ja pidin näistä miehistä aidosti ja päädyimme vielä roskaruokapaikkaan syömäänkin yhdessä, missä he vaativat saada myös tarjota minulle ja ystävilleni illan päätteeksi. Vaihdoimme numeroitamme jos näkisimme sattumalta seuraavanakin yönä. Tässä kohtaa lähdin numeron vaihtoon vain kohteliaisuudesta, sillä en harrasta kahden päivän juomaputkia. :D

Seuraavana päivänä he toistivat kutsunsa tekstiviestitse ja pyysivät tulemaan mukaan. Porkkanana heillä oli tarjota koko illan juomat jos tulen mukaan. :D En kuitenkaan kokenut juomista yksistään järin palkitsevana, joten olin pitkälle iltaan sitä mieltä etten ole lähdössä tänään ulos, sillä omilla kavereillanikin oli muuta tekemistä. Lopulta kuitenkin jostain syystä ajatus kääntyi päinvastaiseksi ja päätinkin spontaanisti lähteä.

Meillä oli jälleen yksi elämäni hauskimmista illoista ja pidin aidosti jokaisesta näistä brittimiehestä, tosin en ollut romanttisessa mielessä kiinnostunut. Aina kun kädessäni ei ollut juomaa, he tilasivat uuden. En ole ikinä törmännyt muutenkaan tällaiseen kohteliaisuuteen missään porukassa, enkä nyt meinaa pelkästään juomien tarjoamista. :D Lisäksi yksi heistä ehdotti, että lainaan hänen hanskojaan kun valitin kylmää. He kysyivät jatkuvasti mitä haluan syödä tai juoda. Kun sanoin julkisen kulkuneuvoni lähtevän vasta tunnin päästä, ilman miettimistä yksi heistä antoi minulle setelin käteen ja saattoi minut taksille. Ei yrittänyt tulla edes mukaan, vaan suuntasivat omalle hotellilleen.

Nyt kun tarina on pohjustettu, niin tulen itse asiaan. Pian minusta alkoi tuntua siltä, että yksi näistä brittimiehistä oli jollain tavalla hieman enemmänkin kiinnostunut minusta. Olen kuitenkin tottunut siihen, että moni mies kiinnostuu vain kevyessä mielessä joten pelkkä kiinnostus ei saa mieltäni vielä ylenemään. Hän ehdotti, että minun pitäisi tulla käymään Lontooseen. Oltiin puhuttu tästä myös humalassa kevyesti ja olin tietenkin innolla sanonut että tottakai. :D Tällä kertaa hän vaikutti olevan tosissaan. Hän ehdotti päivämäärää kahden viikon päähän viikonlopulle. Jouduin toteamaan että palkkapäiväni tulisi vasta tämän jälkeen joten en vielä silloin pysty matkaa toteuttamaan. Tämän jälkeen hän totesi ettei minun pitäisi huolehtia rahasta, hän hoitaa asian. Pohdin asiaa pari päivää ja hän palasi taas aiheeseen. Vastasin hänelle että selvä, minä tulen jos oikeasti tästä ei ole haittaa. :D Oli hieman epäuskoinen olo. Hän pyysi matkan varaamista varten tarvittavan infon ja kysyi mitkä lennot haluan. Meni hetki ja lentolippuvahvistus oli sähköpostissani.
Tässä kohtaa olin tikahtua. Tapahtuiko tämä juuri? Miksi tämä tapahtui? Tämä mies tekstailee minulle päivittäin eikä siinä ole kertaakaan ollut mitään vihjaavaa sävyä. Ainoastaan hän on maininnut, että "rakastaa minulle puhumista", tietenkin englanniksi se on hieman arkisempi lause.
Tästä on kulunut nyt muutama päivä, ja huomaan että tämä kohteliaisuus ja huolehtivaisuus sekä kaunis kohtelu ovat saaneet minulla ujot tunteet heräämään. Siksi olen sokea analysoimaan omaa tilannettani. Mitä luulette? Voisiko olla mahdollista, että mies haluaisi jotain enemmänkin? Kukaan ei voi toki sitä tietää, mutta pieni analysointiapu olisi mukavaa. Jos joku on ollut ihastunut, niin tietää varmasti millaista tämä on.. :)) Minulla ei ole sellaista oloa, että hän jaksaisi maksaa kalliita lentolippuja pelkän panon takia, mutta..

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitähän tälle naiselle on tapahtunut sittemmin?

Vierailija
2/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

JSS

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luen ihmisiä vasta kun näen heidät, joten näkemättä vaikea sanoa.

Mutta. Brittejäkin on monenlaisia. Normaalit voi oikeasti olla hyvätapaisempia. Ne jotkut voi oikeasti olla erilaisia eli ei käyttäydy huonosti kovassakaan kännissä. Joo on pimeyttä ja pahuutta kaikkialla, mutta. Joillakin voi esim olla rahaa, niin paljon että on vain tylsää.

Suomessa ei tarvi olla kännissäkään kun tekee pahaa ja sen voi laittaa kännin piikkiin.

AP, jos lähdet, turvaa selustasi. Jos panette katso ettei ole kameroita missään. Katso kartat (esim google maps) ja aikataulut, että jos tulee jotenkin epävarma olo, osaat lähteä omatoimisesti pois. Varaa käteistä.

Kirjoita jollekin kaverille raporttia, jos löydyt kuolleena se auttaa rikoksen selvittelyssä.

Voi myös olla että mies on rikas ja olet vain enemmän elossa tultuasi. Kuuntele vaistoasi. Kerro sitten tänne miten kävi.

Vierailija
4/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävi 2016. Huonosti varmaan. :D

Vierailija
5/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ns "liian hyvää ollakseen totta"-tarinalta. Miltä sinusta itsestäsi tuntuu, ap?

Olen samaa mieltä, kuin äsken kirjoittanut- turvaa selustasi. Älä mene miehen luokse yöksi, mene hotelliin. Tapaa mies ns julkisessa paikassa. Kerro kaikille minne menet ja miksi ja Anna yhteystiedot, sivu, että otat yhteyttä päivittäin x3 johonkin luotettiin ihmiseen. Tee Ulkoministeriöön matnustusselvitys jne. Minä maksaisin myös itse lippuni

Oletko Googlannut miehen? Oletteko somessa ystäviä? Tutki sometiedot yms? Pyydä kaveriksi FBssä (jos on)

Vierailija
6/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa vahvasti siltä että joutui ihmiskaupan uhriksi. Suomessa luvataan maat ja taivaat, Lontoossa otetaan passi pois, pahoinpidellään ja pakotetaan prostituutioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka kaivaa 4 vuotta vanhan trollin esiin? 

Vierailija
8/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole AP, mutta mulle kävi niin, että menin naimisiin tapaamani brittimiehen kanssa ja nyt olen asunut jo pitkään ihanalla sumujen saarella <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro nyt ihmeessä meille uteliaille, jos vielä osaat suomea, mitä kaikkea sinulle on näinä neljänä vuotena tapahtunut?

Vierailija
10/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa vähän sellaiselta, että aika halvalla lähti kuitenkin suomineito lisääntymään ulkomaille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen naimisissa britin kanssa (yhdessä 22 v, tavattu siellä), monet niistä on just tuollaisia -ihan oikeasti- ja haluaa hurmata naisen johon ovat ihastuneita ja tehdä vaikutuksen. Jos sinulla on kiinnostusta oikeasti niin anna mennä vaan, maalausjärki/varovaisuus huomioiden (kuten aiemmassa viestissä mainittu). Ei jsi siinä mitään voi hövitäkään, jos ei natsaa niin yhtä kokemusta rikkaampi.

Vierailija
12/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ääh.. olkko tää vanha ketju 😅😆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa vahvasti siltä että joutui ihmiskaupan uhriksi. Suomessa luvataan maat ja taivaat, Lontoossa otetaan passi pois, pahoinpidellään ja pakotetaan prostituutioon.

Toivotaan parasta, vaikka ap vaikuttaa kirjoituksensa perusteella tyhmältä idootilta, ja 15v:een tasoiselta. 

Vierailija
14/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähänkö paineita perusjampalle jos pitäisi tuollaista vastaan pärjätä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä lähtien uuden juoman automaattisesti tilaaminen on kohteliaisuutta? Periklassinen juotetaan jalat alta meininki.

Vierailija
16/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen Newcastlen yössä tutustunut kaikenlaisiin porukoihin satunnaisotannalla  ja sunnuntai-iltapäivää työkaveriköörin kanssa pubissa, ja täytyy sanoa että ainakin noin pohjoisessa miehillä oli aivan ihana tapa olla porukassa liikkeellä ja mahtava ilmapiiri. Seura ilmeisesti tekee kaltaisekseen, ja meidän olisi hyvä miettiä, minkälainen se meidän tapa on.

Jopa polkupyöräilevien pikkupoikien kanssa pystyi juttelemaan, meillä pojat eivät vielä siinä iässä taida osata puhua ollenkaan.

Vierailija
17/17 |
06.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen Newcastlen yössä tutustunut kaikenlaisiin porukoihin satunnaisotannalla  ja sunnuntai-iltapäivää työkaveriköörin kanssa pubissa, ja täytyy sanoa että ainakin noin pohjoisessa miehillä oli aivan ihana tapa olla porukassa liikkeellä ja mahtava ilmapiiri. Seura ilmeisesti tekee kaltaisekseen, ja meidän olisi hyvä miettiä, minkälainen se meidän tapa on.

Jopa polkupyöräilevien pikkupoikien kanssa pystyi juttelemaan, meillä pojat eivät vielä siinä iässä taida osata puhua ollenkaan.

Osaa monet Suomessakin, mutta eivät isompina enää kehtaa. Englannissa on ihanaa juuri se, että siellä kohteliaisuus ja huomaavaisuus on hyve, ja siihen pyrkii sekä miehet että naiset. Suomessa tuntuu joskus, että odotusarvo on törkeä käytös, ja mikä hyvänsä pienikin huomaavaisuuden osoitus kääntyy tekijäänsä vastaan. Pohjois-Englannissa ihmiset ovat tosin minunkin mielestäni ystävällisempiä kuin etelämmässä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän neljä