Mun lapset uskoo että ne on huonoja, koska olen huutanut heille, mitä teen?

Vierailija kirjoitti:

Huomioiden sen, etten itsekään ole saanut lapsena tuntea itseäni hyväksytyksi?

Pyydä anteeksi. Kerro, että se huutaminen on huono tapa joka on jäänyt päälle omasta lapsuudestasi. Lapsesi ovat hyviä ja rakkaita. Et enää huuda berserkkinä, hankit terapiaa jos tarvitsee. Sitten teet kaikkea hauskaa lastesi kanssa, iltakävelyitä, leffa-iltoja ym. Joiden aikana näytät nauttivasi heidän seurastaan ja arvostavaa heitä ihmisinä.

Oot tyhmä.

Miksi haluat siirtää traumasi lapsillesi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioiden sen, etten itsekään ole saanut lapsena tuntea itseäni hyväksytyksi?

Pyydä anteeksi. Kerro, että se huutaminen on huono tapa joka on jäänyt päälle omasta lapsuudestasi. Lapsesi ovat hyviä ja rakkaita. Et enää huuda berserkkinä, hankit terapiaa jos tarvitsee. Sitten teet kaikkea hauskaa lastesi kanssa, iltakävelyitä, leffa-iltoja ym. Joiden aikana näytät nauttivasi heidän seurastaan ja arvostavaa heitä ihmisinä.

Entä jos heistä mä olen ihan paska ja haluan tehdä tyhmiä asioita?

Minä oon tehnyt tuota ihan samaa lapsilleni. Mitä pienempiä olivat, sitä enemmän huusin omaa väsymystäni ja vitutustani ja ja ja.

Lasten kasvettua isommaksi olen yrittänyt pyytää anteeksi ja selitellä. Teinit ja esiteini sen ymmärtävät tosi hyvin ja niillä menee hyvin. 9v:n kanssa ollaan tässä projektissa vielä, että rakkaimpani oot etkä yhtään tyhmä tai ilkee.

Tosi isoja mokia oon tehnyt matkan varrella, nyt niitä parhaani mukaan paikkailen.

Rakastan lapsiani, voi kunpa vaan saisin aloittaa jokaisen kanssa ihan alusta uudelleen.

Jos vaikka kasvaisit ihan ensin aikuiseksi, jotta ehkä ihan itse ymmärtäisit vastauksen kysymykseesi.

Pyydät anteeksi, selität asian ikätason mukaisesti, mutta kerrot myös, että joskus ihan_kaikki_vanhemmat huutavat lapsilleen. Vanhemmaksi tulo kun ei tee pyhimykseksi. Sitten vaan näyttämään, että osaat olla myös kiva, reilu ja teet heidän kanssa teille sopivia kivoja juttuja. Ei mitään liian vaativaa aluksi, jos olet itse väsynyt ja kuormittunut syyllisyydellä. Kerrot, että haluat heidän kertovan sulle kaikki vaikealtakin tuntuvat asiat, joissa sinä voit auttaa. Ja kun lapsi sitten kertoo, olet keinolla millä hyvänsä tukena ja apuna ja ymmärrät, että ko. asia tuntuu lapsesta hankalalta.

Tohtori Sykerö. kirjoitti:

Miksi haluat siirtää traumasi lapsillesi? 

Miksi kuvittelet, että mä haluan?

Vierailija kirjoitti:

Pyydät anteeksi, selität asian ikätason mukaisesti, mutta kerrot myös, että joskus ihan_kaikki_vanhemmat huutavat lapsilleen. Vanhemmaksi tulo kun ei tee pyhimykseksi. Sitten vaan näyttämään, että osaat olla myös kiva, reilu ja teet heidän kanssa teille sopivia kivoja juttuja. Ei mitään liian vaativaa aluksi, jos olet itse väsynyt ja kuormittunut syyllisyydellä. Kerrot, että haluat heidän kertovan sulle kaikki vaikealtakin tuntuvat asiat, joissa sinä voit auttaa. Ja kun lapsi sitten kertoo, olet keinolla millä hyvänsä tukena ja apuna ja ymmärrät, että ko. asia tuntuu lapsesta hankalalta.

Niin kuin millaisia asioita? Kaveri kiusaa, tuskinpa minä siinä voin auttaa.

Aaa, äitihullu!

Kyllä mä oon pyytänyt anteeksi, jos olen huutanut lapselle rumasti. Siitä tulee itselle ihan kauhea olo, kun huutaa lapselle niin, mutta lapset on siitä ihania että ne antaa kyllä anteeksi kun aidosti pyytää. Jopa silloin, kun itsellä on vielä sellainen olo, ettei pysty antamaan itselleen anteeksi. Siinä lapsen anteeksiannossa on jotain liikuttavaa.

Meillä usein toinen tuli pelastamaan, kun huomasi, että nyt alkaa miehellä/vaimolla keittää ja tilanne alkaa eskaloitua. Se oli ihana apu, kun toinen tuli siihen rauhallisena ottamaan tilanteen haltuun. Ja oppihan sitä itsekin sitten välttämään niitä vaaranpaikkoja. Aika äkkiä tuli huomattua, että äiti ja lapsi ei saa olla nälkäisiä ja väsyneitä samaan aikaan. Ja oppi myös vaatimaan sitä omaa tilaa silloin kun hermo meinasi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä oon pyytänyt anteeksi, jos olen huutanut lapselle rumasti. Siitä tulee itselle ihan kauhea olo, kun huutaa lapselle niin, mutta lapset on siitä ihania että ne antaa kyllä anteeksi kun aidosti pyytää. Jopa silloin, kun itsellä on vielä sellainen olo, ettei pysty antamaan itselleen anteeksi. Siinä lapsen anteeksiannossa on jotain liikuttavaa.

Meillä usein toinen tuli pelastamaan, kun huomasi, että nyt alkaa miehellä/vaimolla keittää ja tilanne alkaa eskaloitua. Se oli ihana apu, kun toinen tuli siihen rauhallisena ottamaan tilanteen haltuun. Ja oppihan sitä itsekin sitten välttämään niitä vaaranpaikkoja. Aika äkkiä tuli huomattua, että äiti ja lapsi ei saa olla nälkäisiä ja väsyneitä samaan aikaan. Ja oppi myös vaatimaan sitä omaa tilaa silloin kun hermo meinasi mennä.

Mua ärsyttää, kun mes ei tee mitään, kun mulla alkaa pinna mennä.

ap

Mee ajassa taaksepäin ja opettele miten kasvatetaan lapsia ENNEN kuin teet niitä? Liianhan loogista tä on ihmiselle ekalla kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä oon pyytänyt anteeksi, jos olen huutanut lapselle rumasti. Siitä tulee itselle ihan kauhea olo, kun huutaa lapselle niin, mutta lapset on siitä ihania että ne antaa kyllä anteeksi kun aidosti pyytää. Jopa silloin, kun itsellä on vielä sellainen olo, ettei pysty antamaan itselleen anteeksi. Siinä lapsen anteeksiannossa on jotain liikuttavaa.

Meillä usein toinen tuli pelastamaan, kun huomasi, että nyt alkaa miehellä/vaimolla keittää ja tilanne alkaa eskaloitua. Se oli ihana apu, kun toinen tuli siihen rauhallisena ottamaan tilanteen haltuun. Ja oppihan sitä itsekin sitten välttämään niitä vaaranpaikkoja. Aika äkkiä tuli huomattua, että äiti ja lapsi ei saa olla nälkäisiä ja väsyneitä samaan aikaan. Ja oppi myös vaatimaan sitä omaa tilaa silloin kun hermo meinasi mennä.

Mua ärsyttää, kun mes ei tee mitään, kun mulla alkaa pinna mennä.

ap

Näinpä. Mun mies pelailee koneellaan samalla kun minä kriiseilen neljän lapsen kanssa. Ysivuotiaasta teiniin..

t. 5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä oon pyytänyt anteeksi, jos olen huutanut lapselle rumasti. Siitä tulee itselle ihan kauhea olo, kun huutaa lapselle niin, mutta lapset on siitä ihania että ne antaa kyllä anteeksi kun aidosti pyytää. Jopa silloin, kun itsellä on vielä sellainen olo, ettei pysty antamaan itselleen anteeksi. Siinä lapsen anteeksiannossa on jotain liikuttavaa.

Meillä usein toinen tuli pelastamaan, kun huomasi, että nyt alkaa miehellä/vaimolla keittää ja tilanne alkaa eskaloitua. Se oli ihana apu, kun toinen tuli siihen rauhallisena ottamaan tilanteen haltuun. Ja oppihan sitä itsekin sitten välttämään niitä vaaranpaikkoja. Aika äkkiä tuli huomattua, että äiti ja lapsi ei saa olla nälkäisiä ja väsyneitä samaan aikaan. Ja oppi myös vaatimaan sitä omaa tilaa silloin kun hermo meinasi mennä.

Mua ärsyttää, kun mes ei tee mitään, kun mulla alkaa pinna mennä.

ap

Näinpä. Mun mies pelailee koneellaan samalla kun minä kriiseilen neljän lapsen kanssa. Ysivuotiaasta teiniin..

t. 5

Kyllä se meillä siinä on, mutta ei sano yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mee ajassa taaksepäin ja opettele miten kasvatetaan lapsia ENNEN kuin teet niitä? Liianhan loogista tä on ihmiselle ekalla kerralla.

Ajattelin että onhan minutkin ihan hyvin kasvatettu.

Mieti vähän miltä näyttäisit lasten silmissä jos miehen pitäis tulla aina tilanteeseen puuttumaan. Sulla menee ihan uskottavuus turvallisena aikuisena. Yleensä aina ongelmaan helpoin ratkaisu on muutenkin lopettaa muiden syyttely ja katsoa peiliin. Oma käytös on se mihin on helpoin vaikuttaa. Lopeta vanhempiesi syyttäminen ja nyt miehesi. Miksi sun pinnan menetys olisi miehesi asia hoitaa? Ehkä hänellä on siinä täys työ ettei itse lähde juttuun mukaan ja siksi keskittyy johonkin ihan muuhun. Harjoittele säkin tilanteesta poistumista. Mitä se asian vatvominenkaan auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioiden sen, etten itsekään ole saanut lapsena tuntea itseäni hyväksytyksi?

Pyydä anteeksi. Kerro, että se huutaminen on huono tapa joka on jäänyt päälle omasta lapsuudestasi. Lapsesi ovat hyviä ja rakkaita. Et enää huuda berserkkinä, hankit terapiaa jos tarvitsee. Sitten teet kaikkea hauskaa lastesi kanssa, iltakävelyitä, leffa-iltoja ym. Joiden aikana näytät nauttivasi heidän seurastaan ja arvostavaa heitä ihmisinä.

Entä jos heistä mä olen ihan paska ja haluan tehdä tyhmiä asioita?

Vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Sitten teette vaan tyhmiä asioita - kyllä he niitäkin oppii arvostamaan.

Muista myös kertoa heille, että sinä huusit, koska se joku asia minkä he teki tms harmitti, mutta että he ei harmita sua vaan kelpaavat juuri ihanina itsenänsä :)

Vierailija kirjoitti:

Mieti vähän miltä näyttäisit lasten silmissä jos miehen pitäis tulla aina tilanteeseen puuttumaan. Sulla menee ihan uskottavuus turvallisena aikuisena. Yleensä aina ongelmaan helpoin ratkaisu on muutenkin lopettaa muiden syyttely ja katsoa peiliin. Oma käytös on se mihin on helpoin vaikuttaa. Lopeta vanhempiesi syyttäminen ja nyt miehesi. Miksi sun pinnan menetys olisi miehesi asia hoitaa? Ehkä hänellä on siinä täys työ ettei itse lähde juttuun mukaan ja siksi keskittyy johonkin ihan muuhun. Harjoittele säkin tilanteesta poistumista. Mitä se asian vatvominenkaan auttaa?

Joutuisin poistumaan tilanteista sitten ihan koko ajan. Millaista äitiyttä sekin sitten ois? "...I went out for a ride and I never went back.."