Panin Downin syndroomaista naista - Olen nyt YTM!
Kävin baarissa jossa oli käymässä sellainen kehitysvammaisten naisten ryhmä ohjaajansa kanssa. Tämä kyseinen down-nainen oli siinä tanssilattialla ja siinä sitten tanssittiin parin biisin ajan ja halattiin ja suudeltiin. Ko.nainen pyysi minut kanssaan samaan pöytään ja siellä sitten jatkoimme imuttelua. Baarista sitten jatkettiin tämän naisen kämpille (nainen siis asuu kehitysvammaisten asuntolassa), siellä sitten sekstattiin ja jäin yöksi naisen vierelle nukkumaan. Aamulla sitten jatkoin omaan kotiini. Naisen puhelinnumeronkin sain mutta en ole vielä päättänyt soitanko uudestaan. Nyt kun olen kerran saanut niin tuntuu että voisin saada ihan keneltä naiselta haluan ja milloin hyvänsä haluan!
Kommentit (7)
Onks siellä Ylilaudalla tylsää keskenään kun täällä nyt kokoajan häiriköitte? Mene vaikka kuvaamaan kikiäsi niiden kavereidesi iloksi.
No kylläpä oletkin kelpo urho. Muista kertoa tuo tarina seuraava kerran, kun baarissa pokailemasi nainen on antamassa sinulle pakkeja, ja varsinkin argumentilla: " Nyt kun olen kerran saanut niin tuntuu että voisin saada ihan keneltä naiselta haluan ja milloin hyvänsä haluan!"
Hitsi ihankuin salatuisa eläimissä:)!
Vierailija kirjoitti:
Käytitkö kortsua?
Jep. Olihan sen kanssa vähän säheltämistä, kun en ollut aiemmin kortsua mihinkään tarvinnut ja kädet tärisi ja pelkäsin että seisokki ei säily, mutta kyllähän se lopulta hyvin meni ja aiemmin juotu alkoholi rauhoitti oloa, vaikka kyllähän eka kerta aina jännittää ihan pirusti.
AP
Ölisikö kiimaisesti?