Isäni ei onnitellut mua viime viikolla syntymäpäivänäni, tarvitseeko minunkaan muistaa häntä huomenna?

Ainakin itse annan sen anteeksi, koska muistuttelen isääni aina vaimonsa ja sisaruksieni syntymäpäivistä. Hän on tosi huono muistamaan juhlapäiviä. Eikä tee sitä välinpitämättömyyttään.

Muttajos teillä kyse on siitä, ei tarvitse.

"miehet ei muista merkkipäiviä" on vain paska tekosyy. Jos niitä ei muista ulkona, niin ne voi ihan hyvin kirjoittaa vaikka jonnekin seinä- tai taskukalenteriin ylös joka vuosi. Ja jos ei edes tätä viitsi tehdä muiden vuoksi, niin turha sitten tän "unohtelijan" on itsekään odottaa muiden muistavan hänen merkkipäiviään. 

Sama täälä. Isäni ei muista syntymäkuukauttani, saatika edes vuotta. Muistihäiriöinen ei ole, vaan häntä ei vain kiinnosta. Isänpäivälahjaa kyllä itse kärkkyy , ja kaakkuakin kuulemma kelpais syödä.

Isäni ei kaikkina päivinä enää muista edes kuka olen.

Tottakai muistan häntä. Rakastan ja kunnioitan, olen kiitollinen siitä mitä hän on minulle vuosien varrella ollut. Virheitäkin hän on tehnyt, koska kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen. Isä kulta! Tullaan käymään, minä ja lapset.

Jos taustalla ei tosiaan ole mitään muistihäiriötä, niin ei sunkaan tarvitse muistaa. Isänpäivä on muutenkin pelkkä turha kaupallinen juhla, jonka tarkoituksena on vain myydä tavaraa.

Itse en muista juuri kenenkään syntymäpäiviä, enkä vietä omiani, joten mua aina ihmetyttää aikuiset ihmiset jotka itkee siitä ettei heidän synttäreitä muistettu. Oma mummoni on tälläinen. 

Älä muista isääsi, jos siitä tulee sinulle parempi mieli. 

Ei taida mikään laki velvoittaa muistamaan jos ei halua.

Laita tekstari jos tuntuu liian ilkeältä olla kokonaan muistamatta. Jos ei tunnu, älä laita sitäkään :) Jos asia tulisi joskus puheeksi, voisit vaan sanoa että ajattelit että te olet nyt jo niin vanha, että ajattelit että merkkipäivien muistaminen puolin ja toisin on lopetettu.

Saattoi olla inhimillinen unohdus? Minulla kävi niin päin, että unohdin isäni syntymäpäivän, vaikka vielä pari päivää aiemmin muistin ja olen aina muistanut sen. Oli vain niin kova kiire silloin ja ajatukset muualla, että tajusin sen vasta, kun olimme isäni kanssa syömässä ja hän kysyi, että enkö tiedä, mikä päivä nyt on. Itsekin sanoi, että olen aina muistanut, niin vähän ihmetteli.

Muistaminen on aina vapaaehtoista. Mieti millainen ihminen haluat olla ja toimi sen mukaan. Haluatko olla kuten isäsi, arvostatko hänen tapaansa toimia? Jos niin on, niin jätä muistaminen väliin.

Minä toivon että onnistun kasvattamaan lapseni niin hyvin, että hän pystyy antamaan minulle anteeksi jos joku vuosi satun unohtamaan hänen syntymäpäivänsä hänen ollessa jo AIKUINEN (eikä edes täytä tasavuosia). Inhimillisiä erehdyksiä sattuu kaikille, eikä siitä tule kenellekään parempi mieli kun toinen ryhtyy "kostamaan". Mistä tiedät mitä huolia isälläsi on viime aikoina ollut? Ehkä hänellä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, että ei kerta kaikkiaan muistanut mikä päivä oli?

Jos isäsi on koko pienen ikäsi ollut sinulle hyvä isä, kasvattanut sinut hyvin, välittänyt ja huolehtinut sinusta, niin tottakai muistat häntä isänpäivänä. Aikuinen ihminen ymmärtää että oma syntymäpäivä ei ole universumin merkittävin tapahtuma.

En ymmärrä kaltaisiasi tyyppejä, jotka vaativat toisilta huomaavaisuutta juuri tietyllä tavalla ja tietyllä hetkellä. Onko loukkaantuminen niin kivaa, että sen takia kannattaa pilata suhteet ihmisiin, jotka sinusta välittävät?

Itse en ole koskaan ajatellut, että vanhempien pitäisi muistaa syntymäpäiväni. Miksi? En muista sitä itsekään. Mitä ihmeellistä on jossain 29. tai 36. syntymäpäivässä? Vanhemmat ovat silti olleet tukena, kun heitä eniten tarvitsin. 

Isä ei ole varmaan koskaan kiinnittänyt huomiota kenenkään lapsistaan syntymäpäiviin. Häntä ei vaan kiinnosta, koska hän keskittyy vain ja ainoastaan itseensä.

Lähetän hänelle isänpäivä- ja syntymäpäiväkortit, koska mielestäni niin kuuluu tehdä.

Minulle syntymäpäivä on aina ollut erittäin tärkeä päivä, jota juhlin mielelläni.