Ruusufinni(kö)?! Ny apuva!!!
Noniin en olisi ajatellu koskaan tänne kirjottavani, varsinkaan kysyäkseni yhtään mitään. Mutta nyt on helvetti pakko! Elikkä asiani on tälläinen : Lähemmäs kaksi vuotta sitten, leukaani alkoi ilmestyä vähän väliä lähemmäs sormenpään kokoisia patteja. Joko keskellä leukaa taikka hieman leuan sivussa. Ei lähteneet v*******kaan, niitä ei voinut puristaa, ei piilottaa, kunhan olla möllöttivät siinä. Ajan kanssa häipyi, mutta kun yksi häipyi, oli toinen jo välittömästi tekemässä tuloaan. Työskentelin silloin grillillä, niin ajattelin sen johtuvan siitä rasvankärystä taikka muuten vain huonosta ilmasta. Tämä helvetti siis alkoi yllättäen.
Kokeilin kaikkea mahdollista, akneen tarkoitettuja kuorintapaskoja apteekista, ei toivoa-paheni vain. Pian leukani oli kuin ihana perunapelto, elikkä todella epätasainen, ja mahdoton peittää! Tietenkin kokeilin puristaa, painaa, saksia!!(ei nyt sentäs) mutta mikään ei auttanut.
Sitten rohkaistuin, ja tilasin ajan terveyskeskukseen. Jossa harmikseni sain pelkän hoitajan (joka oli varmaan hätätilanteessa otettu hoitajaksi,mutta oli oikeasti siivooja). Kyseinen hoitaja ihmetteli ja mietti mikä tämä perkeles mahtaapi olla, kunnes avasin suuni ja kysyin mahtaisiko se olla ruusufinni. Tähän hoitaja/siivooja tokaisi että mahtaapi se ollakkin! Mutta sitten myös totesi, ettei tämä ainakaan ole pahan aknen veroinen, joten en saisi akne-kuuria ainakaan. Elikkäs tämä hoitoalan ammattilainen ei osannut sanoa yhtään mitään mikä tämä voisi olla, jotenka määräsi sitten minun oletuksieni mukaan hakemaan apteekista saatavaa Rozex 0,75% geeliä joka on ruusufinniin tarkoitettu. Tätä pitäisi käyttää 3kk ajan, ja jos ei tuloksia näy, niin uudestaan käymään. Hassu juttu tässä on se, että nimenomaisessa geelissä mainitaan, että lääkärin täytyisi todeta ruusufinni ennenkuin kyseistä geeliä käyttää.
Noh, 3 kk myöhemmin. Nämä p*rkeleet ovat leuassani vieläkin, osa minua, ylimääräisenä ulokkeena mollottavat tuossa edelleen. Olen siis 24 vuotias terve nainen. Luulen näin jälkeenpäin, että tämän kaiken pahan alku ja juuri oli omasta elämäntilanteestani kiinni. Järjetön stressi, ahdistus, ynnä muut mukavat asiat saattoivat tämän laukaista, eikä tämä grillin käry ja rasva.
Nämä paiseet siis ovat ihonalaisia, välillä hirvittävän kokosia, sekä ihanan punaisia kun olen niitä erehdyksissäni mennyt räpläämään, ja vain toteaksenk, että siellä on ja pysyy. Jotenka, onko kenelläkään tietoa, mikä ihme tämä voisi olla? Ruusufinni? Akne? Ja tätä esiintyy tosiaan vain leuassa.
Kiitos jos jaksoit lukea koko stroorin, ja vielä suurempi kiitos sinulle fiksu ihminen joka minua osaa auttaa. Kirjoitusvirheitä varmasti löytyy, en edes itse jaksanut tätä läpi lukea alusta loppuun.
Tack o hej!!