Toiset häät näyttävämmät ja suuremmat kuin ensimmäiset?
Ensimmäiset olivat pienet ja pienen budjetin häät, mutta nyt, kun olen menossa toista kertaa naimisiin, olisi halua ja rahaa järjestää suuret häät. Kuulostaako oudolta, yleensähän ne ensimmäiset ovat ne isot ja toiset pienet?
Kommentit (17)
Sinun juhlasi, saat päättää itse. Tosin toisiin häihin tulevat osaavat yleensä ottaa huumorilla sitoutumisriitit.
Ei kuulosta ollenkaan oudolta. Anna mennä, juhlia ei ole koskaan liikaa.
Jos ensimmäinen avioliitto on päättynyt eroon, ei ole suotavaa revitellä uudelleenavioituessa.
En osallistu kuin ensimmäisiin häihin. Toiset häät on jo huumoria, varsinkin suureelliset sellaiset.
Kunhan et oleta että ihmiset välttämättä niin innoissaan toisiin häihisi kutsuttuina jaksavat panostaa, älä ainakaan polttareita odota. Eronneelle mua ainakin ärsyttäisi ostaa uudestaan lahja, ja maksaa polttareista.
Minusta toiset häät voi olla isot, mutta ihmiset eivät välttämättä suhtaudu niihin niin "vakavasti" mitä ensimmäisiin häihin. Ja aina on poikkeuksia: jos edellinen puoliso on kuollut tai yleisessä tiedossa että hän oli hakkaava juoppo tm. niin asian näkee eri tavalla. Mutta sellaiset "kasvoimme erilleen" tapaukset ja hetken päästä uudet "ollaan yhdessä aina" häät ovat monista vähän turhia.
Jos on kyse 20-v joka mennyt naimisiin ja eronnut 1-v kuluttua ja uudestaan naimisiin 40-v lastensa puolison kanssa tmv. niin tuo on sitten jo vähän eri asia vert. kahdet häät muutamassa vuodessa.
Hirvittävän vaikea uskoa, että oikeassa elämässä ihmisillä olisi yhtä nuiva asenne toiseen avioliittoon kuin kommentoijilla.
Vierailija kirjoitti:
Hirvittävän vaikea uskoa, että oikeassa elämässä ihmisillä olisi yhtä nuiva asenne toiseen avioliittoon kuin kommentoijilla.
Totta on, usko pois. Näitä sarja-avioitujia on useampuakin nähty. Uskottavuushan siinä kärsii pahasti kun joka neljäs vuosi ollaan rakkaushäissä. Ihqudaa taapero kukkaislapsena tietenkin.
Höpsis, joka toimen eroaa, joten tuskin kukaan enää ensimmäisiäkään häitä pitää merkkinä loppuelämän sitoutumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirvittävän vaikea uskoa, että oikeassa elämässä ihmisillä olisi yhtä nuiva asenne toiseen avioliittoon kuin kommentoijilla.
Totta on, usko pois. Näitä sarja-avioitujia on useampuakin nähty. Uskottavuushan siinä kärsii pahasti kun joka neljäs vuosi ollaan rakkaushäissä. Ihqudaa taapero kukkaislapsena tietenkin..
Ovathan on hääsi, voit tietenkin järjestää sellaiset kuin tahdot. Vieraissa vain tahtoo herättää huvittuneisuutta taas uskollisuuden lupaaminen kuolemaan asti ja morsiamen isän kaikkia kehuva puhe. Olisihan se kyllä isälle helpompaa, etsii vain sen vanhan puheen uusiokäyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Höpsis, joka toimen eroaa, joten tuskin kukaan enää ensimmäisiäkään häitä pitää merkkinä loppuelämän sitoutumisesta.
Ne 50% pitää.
Ihan hyvin voi olla. Jokainen järjestää sellaiset häät kuin haluaa. Vanhempanahan saattaa olla rahaakin paljon enemmän kuin nuorempana, joten pystyy järjestämään prameammat juhlat. Häitäkin on niin monia kuin on hääpareja. Pidän ehkä vähän outona jos toisella kerralla avioituessaan pukeudutaan suureelliseen kermakakkumekkoon, huntuun, isä saattelee alttarille jne. Mutta voihan ne häät olla vaikka hieno ravintolailta tai sisältää jotain erikoista ja juttua...
Riippuu kauan edellisistä häistä on, tuliko siitä lapsia yms. minusta viesti nro. 7 on asian ytimessä.
Tai no mikäs siinä jos ei ole mitään kunnioitusta koko liittoa kohtaan. Sähän voit järkätä prameat juhlat uuden miehen kanssa vaikka vuoden välein jos haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpsis, joka toimen eroaa, joten tuskin kukaan enää ensimmäisiäkään häitä pitää merkkinä loppuelämän sitoutumisesta.
Ne 50% pitää.
Noh minä en ole koskaan pitänyt avioliittoa minään "kuolemaan asti" -juttuna, vaan juridisena sopimuksena. Siksi en mitään tuollaista vannoisikaan vihkimisessä.
Up!