Asutaan alueella jossa ei ole lainkaan asuntovelkaisia!
Asutaan ns. hyvällä alueella. Täällä tuntee olevansa todella osa eliittiä, kenelläkään ei ole velkaa ja sen huomaa perheiden vaatteista, autoista ja harrastuksista. Ihmiset ovat paljon ystävällisempiä ja vapaampia kun jossain tavallisella asuinalueella, jossa haistaa perheiden velkaisuuden, stressin ja yleisen pahoinvoinnin. En kestäisi enää palata tavallisen massan pariin kun on päässyt " piireihin" .
Elämä on ihanaa!
Kommentit (10)
ja akateemiset ovat westendiläisiä!
Samassa tilanteessa olevat ihmiset (eli varakkaat) kyllä tunnistaa toisensa.
eikä meillä ole velkaa, sijoituksia kyllä, mutta en usko, että meistä sitä päälle näkee...
Opin sen ollessani töissä pankissa. Raha ei näy aina ulospäin ja ne jotka ulospäin näyttävät jotenkin varakkailta, eivät sitä kuitenkaan vältsysti ole.
ikäisekseni ja tilanteeseeni nähden ok.
Elän kuitenkin melko pienellä budjetilla ja on ihan saletti, ettei kukaan kyllä päältäpäin katsoen voisi IKINÄ arvata, etten olekaan niin persaukinen miltä näytän. Kuljen yleensä halvoissa farkuissa ja lenkkareissa, päällä joku lindexin ale-paita.
Syy siihen, että en osta kalliimpaa on se, että haluan pitää kuukausitulot ja -menot balanssissa, ja juuri nyt on pidemmän aikaa ollut tilanne se, että vaikka varallisuutta onkin, ei ole sitä kuuluisaa likviditeettiä. Sitä saadakseni pitäisi realisoida esim osakkeita/rahastoja, mutta kun se ei tunnu järkevältä.
Siispä elän tämän hetkisen kassavirran mukaan - ja pidän ne 70 000 euroa " sukanvarressa" , eli kiinni siinä, missä ne ovat.
= kenelläkään ei ole velkaa (kun ei heille sitä edes annettaisi)
Buahhahhhahhh
varallisuutta. Siis jos oikeasti puhutaan varallisuudesta.
enkä todellakaan väittänyt olevani mikään miljonääri. Mutta en voi hyvällä enkä pahalla tahdollakaan olevani persaukinen, ainakaan siinä määrin, missä " tilanteeni" antaisi ymmärtää.
Sanoin, että minulla on omaisuutta JONKUN VERRAN, en sanonut, että olen yybervarakas tai superrikas.
ja sen näkee myös häpeilevän kyyrystä asenteesta sekä varhain alkavasta osteoporoosista. Miehillä on yleensä erektio-ongelmia ja kyllä se naisen naamasta näkyy, kun lakkaa saamasta.
Meilläkin on onneksi vain varakkaita perheitä ympärillä, tuoksu on aivan toinen kuin siinä kammottavassa Mankkaan slummissa, jossa ennen asuimme.