"Koti-ikävä" ei hellitä millään! Mikä avuksi?

Muutin puolisen vuotta sitten omilleni. Minulla on edelleen kauhea ikävä perhettäni eikä tämä ikävä tunnu hellittävän millään. Muutin siis toiseen kaupunkiin, välimatkaa on 200km. Olen jopa miettinyt, että muuttaisin takaisin, mutta se tuntuu vähän hullulta ajatukselta. Minulla on kuitenkin kiva vuokra-asunto ja työ.

Mietin, että hakisin ensi keväänä opiskelemaan kotikaupunkiin, mutta sekin on vähän hullua koska sieltä on niin vaikea saada asuntoa. Vaihtoehtoina olisi lähinnä muuttaa takaisin kotiin tai sitten solukämppään, enkä tahtoisi soluun, olen sen verran sulkeutunut ja epäsosiaalinen... Minulla on tosi hyvä ja edullinen asunto nyt hyvällä paikalla. En kuitenkaan haluaisi olla sellainen joka aikuisena asuu vanhempiensa nurkissa. Ikävä on vain niin kova, ikävöin sekä vanhempia että nuorempia sisaruksiani. Tuntuu kurjalta kun en pääse käymään siellä kuin kerran kuussa (ja jos ensi vuonna aloitan opinnot niin en ehkä sitäkään...) Mitä tehdä!?!?