Tuntuu et kaikki ihmiset mun ympärillä lopettaa yhteydenpidon

Monilla ei yksinkertaisesti ole varaa kaupungilla kahvitteluihin ym. Mitäs jos vaikka pyytäisit kotiisi syömään tai kävelylle tms.

kannattaa vaan kysyä ihmisiä ulos ja paikkoihin !  sitten jos huomaa ettei kukaan koskaan innostu, voi vastaan tulla vaikka uusia ystäviä joita kiinnostaa tehdä asioita. tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Monilla ei yksinkertaisesti ole varaa kaupungilla kahvitteluihin ym. Mitäs jos vaikka pyytäisit kotiisi syömään tai kävelylle tms.

Niin olen pyytänytkin, aina siihenkin on joku este :/ Välillä pelottaa että mitä jos oikeesti kaikki ihmiset mun ympäriltä vaan kaikkoaa, ja kohta olen tosiaan kahdestaan mun lapsen kanssa ilman mitään muuta elämää. Se on hyvin pelottava ajatus :( AP

Ootko miettinyt millainen ystävä olet? Oletko kiinnostunut toisten kuulumisista vai puhutko aina itsestäsi? Annatko keskustellessa tilaa toiselle, kunnioitatko toisten mielipiteitä? Oletko ystävällinen etkä esim. piikittele? Jne.

Jos ihmisillä ei ole omaa autoa ja löysää rahaa niin kiusaus jäädä kotiin istumaan on hyvin suuri. Töiden jälkeen ei monikaan viitsi enää hirveän vaikeita juttuja tehdä kun se leffan katselu on niin helppoa.

Toinen juttu on sitten se että internet on muuttanut ihmisten käyttäytymistä enemmän kuin itse huomaammekaan: Oikeaa keskustelua ei oikein enää ole kun ihmiset puhuvat facebook/twitter-formaatissa toistensa ohi ja netissä on aina joku tehnyt jotain jännempää kuin mihin se niilopasihennamiia on pystynyt viimeisen viikon aikana.

Yritän itsekin tässä alkaa vähentämään netin käyttöä tuon takia. Se vain passivoittaa meidät katselemaan somejulkkisten elämää ja oma elämä jää kokonaan käyttämättä.

Niin tai valitatko aina? Valitusta nimittäin tässäkin viestissä... Se on todella raskasta kuultavaa pitemmän päälle jos näkee kaikessa vain jotain valitettavaa ja keskittyy negatiiviseen.

Itse olen jättänyt yhteydenpidon vähemmälle

- kroonisten valittajien

- valehtelusta kiinnijääneiden

- lyttäävien ihmisten kanssa

- sellaisten, joiden kanssa on hyvin vähän yhteistä enää

Jatkan niiden kanssa, jotka tuntuvat kivoilta, on pääasiassa mukavaa yhdessä ja samanlaisia arvoja/mielenkiinnon kohteita. Täydellinen sopivuus ei täydy olla, mutta jotain kantavaa voimaa.

Mieti, mitä sinä tuot suhteeseen ja oletteko sopiva "mätsi".

Vierailija kirjoitti:

Niin tai valitatko aina? Valitusta nimittäin tässäkin viestissä... Se on todella raskasta kuultavaa pitemmän päälle jos näkee kaikessa vain jotain valitettavaa ja keskittyy negatiiviseen.

Aikamoinen johtopöäätösloikka sanoa, että ap valittaa aina, kun ottaa esiin yhden ainoan asian, joka on häntä vaivannut. Enkä usko hänen olevan ainoa tällaista pähkäillyt...

Joo, some on pitkälti korvannut oikean kanssakäymisen. On helpompi löhötä kotisohvalla ruutua tuijottaen kuin lähteä jonnekin kaupungille.

Parisuhde pilaa yleensä hyviä kavereita.

Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa alias juurikin saman ilmiön olen itsekin ollut havaitsevani, paitsi että toisin päinkin, eli itsekin olen passivoitunut viimeisten vuosien aikana, mitä tulee ihmisten kanssa tapaamisiin puolin ja toisin.  Ne ajat ennen somea ovat menneisyyttä, kun sentään vielä sukulaiset kävivät useammin kylässä ja kahvittelemassa toinen toisillaan.  Onnekseni itselläni on aikuiset lapset puolisoineen ja aivan läheisiä sukulaisiakin, joiden kanssa vietämme yhteistä aikaa melkoisen useinkin.

Kuitenkin itsestänikin aika-ajoin tuntuu, että myös itse olen jumittunut todellakin liiankin pitkiksi ajoiksi kotioloihini, ei sen puoleen, ei minun kotioloissani mitään vikaa olekkaan (olen parisuhteessa), mutta voisihan sitä useammin tavata muitakin ihmisiä aivan kasvotustenkin, eikä puhelimitse  tai sitten emailin/mesen välityksellä.  Facebook on tietysti yksi kommunikointiväline, mutta se nyt on oma maailmansa, paitsi tietysti siellä on keskustelukenttä, jossa voi jutella kahden kesken tai pienessä ryhmässä toisten kanssa, mutta eihän se ole aivan sama kuin että vieraillaan toistemme luona ja tavataan päittäin yhteen jutellen niitä ja näitä.

Etenkin ymmärrän niitä  aivan totaalisen yksin asuvia ihmisiä, jotka ovat työttömiä, eläköityneet jostain syystä tai ihan normaaliaikaisella eläkkeellään,  ja jotka ovat kotonaan kaiket ajat enimmäkseen, niin ei ihme, jos tämä nykyaika yksinäistää ihmisiä tietyllä tavalla.  Tietysti nettimaailman käyttäminen lievittää joidenkin kohdalla yksinäisyyden tunnetta, mutta en usko,  että tämä korvaa aitoja ihmissuhteita ja kanssakäymistään heidän kanssaan elävässä elämässä.  

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa alias juurikin saman ilmiön olen itsekin ollut havaitsevani, paitsi että toisin päinkin, eli itsekin olen passivoitunut viimeisten vuosien aikana, mitä tulee ihmisten kanssa tapaamisiin puolin ja toisin.  Ne ajat ennen somea ovat menneisyyttä, kun sentään vielä sukulaiset kävivät useammin kylässä ja kahvittelemassa toinen toisillaan.  Onnekseni itselläni on aikuiset lapset puolisoineen ja aivan läheisiä sukulaisiakin, joiden kanssa vietämme yhteistä aikaa melkoisen useinkin.

Kuitenkin itsestänikin aika-ajoin tuntuu, että myös itse olen jumittunut todellakin liiankin pitkiksi ajoiksi kotioloihini, ei sen puoleen, ei minun kotioloissani mitään vikaa olekkaan (olen parisuhteessa), mutta voisihan sitä useammin tavata muitakin ihmisiä aivan kasvotustenkin, eikä puhelimitse  tai sitten emailin/mesen välityksellä.  Facebook on tietysti yksi kommunikointiväline, mutta se nyt on oma maailmansa, paitsi tietysti siellä on keskustelukenttä, jossa voi jutella kahden kesken tai pienessä ryhmässä toisten kanssa, mutta eihän se ole aivan sama kuin että vieraillaan toistemme luona ja tavataan päittäin yhteen jutellen niitä ja näitä.

Etenkin ymmärrän niitä  aivan totaalisen yksin asuvia ihmisiä, jotka ovat työttömiä, eläköityneet jostain syystä tai ihan normaaliaikaisella eläkkeellään,  ja jotka ovat kotonaan kaiket ajat enimmäkseen, niin ei ihme, jos tämä nykyaika yksinäistää ihmisiä tietyllä tavalla.  Tietysti nettimaailman käyttäminen lievittää joidenkin kohdalla yksinäisyyden tunnetta, mutta en usko,  että tämä korvaa aitoja ihmissuhteita ja kanssakäymistään heidän kanssaan elävässä elämässä.  

Jatkaakseni sen verran vielä, että etenkin  niitä parhaimpia ystäviään voisi myös tavata ihan konkreettisesti useimmin kuin mitä nykyisin heitä tapailen, mutta parempi harvoinkin kuin ei lainkaan, sillä onhan mukavaa, että edes on ystäviä, joita tapailee silloin tällöin, kuin että heitä ei olisi lainkaan, mutta myönnän kyllä, että ystäviään voisi tavata kyllä enemmänkin naamatusten kuin mitä puhelimitse.