Konkreettisia vinkkejä siihen miten tulla rohkeammaksi, avoimemmaksi, omaksi itsekseen?
Jännitän kodin ulkopuolella enkä osaa olla yhtään oma itseni. Kaikki hauska jää tekemättä ja asiat sanomatta ja jutut kokeilematta. En vaan pysty. Koulukiusaaminen tässä taustalla. Mitä voisin tehdä asian korjaamiseksi ja lakata olemasta hiljainen ja jäykkä möllöttäjä?
Kommentit (7)
Fake it until you make it. Mieti, minkälainen haluaisit olla/minkälainen olet sisäisesti, mutta en ole ole tällä hetkellä turhien pelkojesi takia. Sen jälkeen menet ja toimit siten, vaikka kuinka pelottaisi. Ihminen oppii tekemällä ja toistoista tulee rutiinia. Ekoina kertoina jännittää varmasti lamaannuttavasti, mutta varmasti viides rohkea kerta menee jo paljon paremmin. Tsemiä!
Mutta esim. aina kun uskaltaudun puhumaan enemmän tms. niin sanon jotakin hölmöä ja kuulijat vaivaantuvat ja totean että olen niin tyhmä että minun on ihan oikeasti viisaampaa olla hiljaa. :( Olisi niin hienoa olla fiksu, rento ja hauska.
Ap
Juuri noin kuin tuossa jo neuvottiinkin.
Itselläni toimi ja nykyään ihmisten on vaikea uskoa, että olen ollut joskus ujo ja todella arka.
Auttoi myös, kun ajatteli omaa suhtautumistaan muihin ihmisiin eli jos joku tekee joskus jotain noloa, niin jääkö sitä oikeasti nauramaan sitä viikoksi, huomaako sitä edes?
Vierailija kirjoitti:
totean että olen niin tyhmä että minun on ihan oikeasti viisaampaa olla hiljaa. :(
Ap
Älä totea noin. Pidemmän päälle alat itsekin uskoa sen, joten putoat vielä syvempään kuoppaan. Plus, että muille tommoisen toteaminen on vieläkin vaivaannuttavampaa. Jätä sanomatta.
En ole sitä ääneen todennutkaan vaan hiljaa mielessäni.
Ap
Ajatuksesi ovat vain asioita, joita mielesi haluaa kertoa sinulle. Ei se, että juuri sinun mielesi tuottaa ne, tee niistä sen enempää totta kuin naapuripöydän Jaskan kommenteista.
Nosto