Sopiiko avoin yliopisto noviisille? :)
En pelkää lukemista ja olen valmis tekemään töitä opintojen eteen, mutta mistä tietää olevansa tarpeeksi hyvä opiskelemaan avoimessa? Ajattelin sosiologian perusopintoja, olisi mahdollista (hyvillä arvosanoilla) kokeilla avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Onko kokemuksia? Aiempia yliopisto-opintoja ei ole.
Kommentit (7)
Itse olen pärjännyt yliopistossa hyvin, vaikka olen aina ollut todella laiska opiskelemaan. Ei yliopistossa sinällään ole yhtään sen haastavampaa olla kuin muussakaan koulussa, ei ole ainakaan minulle ollut.
Kyllä ne varmasti sopii jos on motivaatiota riittävästi. Opiskelen itse jo yliopistossa, joten avoimen opinnoista on kokemusta monien kesäopintojen kautta. Eilenkin oli suorittamassa kirjatenttiä, ja ennen tentin alkua annettiin melko selkeät ohjeet siihen, miten tenttitilanteessa toimitaan.Ohjeista oli varmasti hyötyä uusille opiskelijoille. Kurssista riippuen opintojen rankkuus saattaa tulla yllätyksenä. Esim humanististen opintojen puolella saattaa välillä joutua lukemaan ja sisäistämään suuria määriä tietoa. Mutta ei se mikään mahdoton juttu ole. Moni kaveri on myös epäillyt, että avoimessa yliopistossa arvostelu olisi löysempää kuin samat opinnot yliopistolla. En ole itse varma tuosta, siinä saattaa olla perää. Jos on mahdollista, niin kannattaa ensin osallistua kurssille missä voi osallistua myös luentoihin, sillä siellä saa ehkä paremmin selville sen, mitä opinnoilta edellytetää ja minkälainen tentti on. Varmasti pärjäät hyvin kun motivaatiotakin on! Sosiologia on myös hyvin kiinnostavaa
Olen töiden ohessa opiskellut paljon avoimessa yliopistossa, suosittelen lämpimästi!
Pääsin myös tutkinto-opiskelijaksi sitä kautta. Kannattaa tosiaan kokeilla ensin joku kurssi tai perusopintokokonaisuus. Kaikesta opiskelusta on aina hyötyä on mukavaa vastapainoa töillekin omasta mielestäni. Kurssit ovat toki erilaisia, mutta niin kuin joku totesi aiemmin, opiskelutaidoissa kehittyy :) Onnea ja tsemppiä sinulle opintoihin!
Hei ja kiitos lämpimästi kannustavista vastauksistanne! Minkähänlaisia ovat verkkokurssiin sisältyvät oppimistehtävät? Esseitä, olettaisin? Niiden kirjoittamista täytynee harjoitella. Alan olla itsekin sitä mieltä, että pystyn tähän kyllä :) ap
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin sosiologian perusopintoja, olisi mahdollista (hyvillä arvosanoilla) kokeilla avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.
Siinä menee sitten hetki jos toinenkin. Esim. Tampereelle yhteiskuntatutkimukseen haettaessa avoimen opintoja täytyy olla kasassa vähintään 90 op, joista pääaineopintoja vähintään 50 op ja muista opinnoista vähintään 20 op:n opintokokonaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Hei ja kiitos lämpimästi kannustavista vastauksistanne! Minkähänlaisia ovat verkkokurssiin sisältyvät oppimistehtävät? Esseitä, olettaisin? Niiden kirjoittamista täytynee harjoitella. Alan olla itsekin sitä mieltä, että pystyn tähän kyllä :) ap
Riippuu kurssista. Avoimessa opiskellessa on kirjoitettu eripituisia esseitä, kirja-arvosteluja, pienempiä kirjoitustehtäviä ja harjoituksia, keskustelunavauksia verkkokeskusteluun ja osallistuttu verkkokeskusteluihin. Joillakin kursseilla on ollut myös luennot katsottavissa netistä, joillakin ei.
Siitä sen tietää kun kokeilee. Jos epäilet asiaa, kannattaa ilmoittautua yksittäiseen opintojaksoon ensin, ja kokeilla miten se sujuu. Opiskelu on taito jonka voi oppia. Tsemppiä!