Ihmettelin tänään naapurien toimintaa, turhaanko?
Meidän rivitaloyhtiössä on jokaisella talon etupuolella oma iso piha ja talon takana rivitalon yhteinen piha-alue. Yksi naapureista oli laittanut yhteiselle pihalle ison lasten puhallettavan uima-altaan. Meidänkin lapset olivat ihan innoissaan menossa sinne vesileikkeihin, mutta naapuri oli sanonut lapsillemm, että se on vain heidän lapsilleen. Minusta se oli kummallista, olisi laittanut sen altaan omalle pihalleen omia lapsiaan varten.
Kommentit (17)
Miksihän muut lapset ei voisi myös mennä leikkimään?
Henkeä ei puhalleta takaisin sen tiedän mutta yhteiselle alueelle sitä allasta ei saane laittaa.
Turvallisuusriski.
ja tyhjentänyt käytön jälkeen, en uskaltaisi jättää sitä pihalle. En tiedä aikovatko he sen jättää pihalle, ainakin lähtivät jonnekin ja allas jäi täyteen vettä. ap
ollaanko me ainoita, joilla on aika kireäpipoiset naapurit?
ja viesti oli tosiaan naapureilta tämä. Vaikka lapset sen kertoivat, kuulin sen itsekin kun olin pihalla. ap
Samaa mieltä kuin muutkin, jos jotain laittaa yhteiselle alueelle niin sitten se on kaikkien yhteisessä käytössä.
Yhteistä piha-aluetta saa käyttää, eikä se merkitse, että kaikki sinne viedyt lelut pitäisi jakaa ja antaa muiden käyttöön! Jos omat lapsesi ottavat sinne leikkeihin lelujaan, et sinäkään lähde siitä, että niitä saa kaikki käyttää.
Kahluuallas on aivan verrattavissa leluihin.
Yhteiselle piha-alueelle ei saa jättää mitään, mutta sitä saavat kaikki asukkaat käyttää, muttei se silti mitään automaattista yhteiskäyttöä edellytä!
Ps: kaipa naapurillasi oli hyvä syy tuolle, esim. se, että allas oli helpompi täyttää tuon yhteisen pihan puolelle.
jos meidän lapset jättävät leluja yhteiselle pihalle, niin muut lapset saavat niillä leikkiä. Ilman muuta.
Toisekseen minusta tuollaisen vaaratekijän jättäminen pihalle ilman valvontaa on vastuutonta, viis-kuusivuotiaathan ovat usein yksin pihalla, eivätkä vanhemmat voi välttämättä tietää sinne ilmestyneen uima-altaan.
Ei pihaa voi omia vakituisesti omaan käyttöön.
Vierailija:
Yhteistä piha-aluetta saa käyttää, eikä se merkitse, että kaikki sinne viedyt lelut pitäisi jakaa ja antaa muiden käyttöön! Jos omat lapsesi ottavat sinne leikkeihin lelujaan, et sinäkään lähde siitä, että niitä saa kaikki käyttää.Kahluuallas on aivan verrattavissa leluihin.
Tota en tullut kyllä ajatelleeksi. Totta. Jos meidän muksut ottaa vaikka pelin takapihalle (kerrostalon yhteinen), niin ei sitä silti ole pakko muille jakaa.
Vierailija:
Ei pihaa voi omia vakituisesti omaan käyttöön.
(se, jonka mielestä lelut ovat altaaseen verrattavissa, eikä yhteiskäyttöä voi edellyttää. Altaan omistajat voivat itse päättää, kenet altaaseen päästävät)
ja meillä on kyllä taloyhtiössä ihan yleisesti tapana, että jos yhteiselle hiekkalaatikolle vaikka jättää lelut, niin ne on sitten kaikkien käytössä. Henkilökohtaiset tavarat pidetään omalla pihalla. Ja altaan täytön kannalta on ihan sama, kummalla pihalla se on. ap
Vierailija:
ja meillä on kyllä taloyhtiössä ihan yleisesti tapana, että jos yhteiselle hiekkalaatikolle vaikka jättää lelut, niin ne on sitten kaikkien käytössä. Henkilökohtaiset tavarat pidetään omalla pihalla. Ja altaan täytön kannalta on ihan sama, kummalla pihalla se on. ap
Ehkä he eivät vain halunneet lapsiasi sinne YHTÄ aikaa.
Toisissa yhtiöissä osataan jakaa asioita, mikä on ihanteellista!
T. punavihreä stadilainen
Jos se on semmoinen tavallinen kahluuallas, syvyys alle 40 senttiä, niin ei siihen nyt 5-vuotias kovin äkkiä huku. Semmoista jos alatte esittää syyksi altaan poistoon, saatte aika äkkiä hullun maineen.
Tai sitten te voitte vaatia heitä purkamaan sen aina kun eivät käytä sitä, koska se on tiellä:)