Kyllä elämä on ihanaa! :) Masentuneen tilitys ja tsemppausta samanlaisille

Haluan kertoa tiivistetyn version tarinastani. Vuosien ahdistus ja lievä masennus. Lievä masennus, kunnes todella pahat ajat alkoivat ja kestivät syksystä tähän kevääseen. Ero oli tulossa. Työttömyyttä, alkoholiongelmaa, pilvenpolttoa. Itsemurha mielessä. Sosiaaliset kontaktit nollassa. Kaikki aika tietokoneella.
Sitten eräs päivä vain päätin, että nyt riittää. Joko nyt oikeasti tapan itseni, tai yritän niin kovaa kuin mahdollista. Jätin päihteet siihen paikkaan, etsin lenkkarini ja seuraavana yönä lähdin kävelemään. Kävelin ja kävelin ja kävelin. Olo ei ollut parempi. Seuraavana iltana samaa. Sain puolisoni mukaani. Käveltiin yhdessä. Ekaa kertaa vuosiin keskusteltiin kuin silloin joskus. Suhde alkoi parantua, kun kävelimme iltaisin itsemme läkähdyksiin. Seksin ilot löytyivät taas, ja läheisyys. Hain työpaikkaa. En saanut sitä. Hain toista paikkaa, ja kolmatta. Panostin pitkästä aikaa näihin hakemuksiin. Nyt minulla kahden viikon päästä työhaastattelu! Olen toiveikas, mutten odota liikaa. Parisuhde on parantunut eikä ero ole enää tapetilla. Päivä kerrallaan. Tänään ymmärsin, etten halua kuolla. En sittenkään. En vielä. Elämä maistuu oudon ihanalta. Olen nauranut enemmän kuin viimeiseen kahteen vuoteen tämän kahden kuukauden aikana. Olen ottanut yhteyttä ystäviin, kävimme syömässä parhaan ystäväni kanssa ja erään toisen tapaan ensi viikolla. Olen katsellut opiskelupaikkoja, jos hakisin syksyllä jonnekin. Jotain on löytynyt. Toivoa.

Tiedän ettei tarina kuulosta kertomisen arvoiselta, eikä masennukseni tainnut olla kuin luomieni olosuhteiden alakuloa. Ei tämä muuten olisi mennyt näin helpolla, luulen. Mutta ehkä joku siellä jossain saa tästä jotain. Jotain toivoa. Tai edes toivonsiemenen. Ihanaa kesää kaikille!