Sairaus, joka vie liikuntakyvyn. Jäädäkö suhteeseen vai elää kuin viimeistä päivää?

Riittäiskö pari villiä etelänlomaa?

Jäisitkö suhteeseen ilman sairautta?

Vierailija kirjoitti:

Jäisitkö suhteeseen ilman sairautta?

Jäisin.

Ap

Mistä sä sitten jäät paitsi?

Vierailija kirjoitti:

Riittäiskö pari villiä etelänlomaa?

Luultavasti samat villit menot ihan kotimaassakin riittäisi. Mutta en halua pettää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä sä sitten jäät paitsi?

Niin, tämä on kinkkinen. Vaikka parisuhde on ihana asia, minusta olisi kivaa kokea kaikki nuoruuden "hölmöilyt". Suudella tuntematonta baarissa, harrastaa seksiä silloin kun haluan kenen kanssa haluan, mennä ja tulla välittämättä muista, kokeilla vaikka naisen kanssa oloa! Ihan kaikkea. Tuntuu, että parisuhde sitoo. En silti sano parisuhdetta huonoksi.

Ap

Kuulostaa oudolta! Olisit onnellinen, että vierelläai on mies, joka on ilmeisesti jäämässä vierellesi, vaikka oot huononemassa.

Ei sulle välttämättä niitä ihania kokemuksia edes tulisi.

Ajattelet aivan oudosti!!.

Jos jätät miehesi vieraan munan takia, kuka on vierelläsi kun makaat liikuntakyvyttömänä? Anteeksi, mielestäni ajatuksesi ovat itsekkäitä, sairaudesta huolimatta.

Erikoinen ajatusmaailma ap:lla.

Kyllä suhde on parempi. Ja hyvä mies on tärkeä sitten kun olet liikuntakyvytön. Yhden illan jutut ei sitten paljo lämmitä kun tarvii apua ihan konkreettisesti. Mut voithan sä vaikka Suomen sisällä käydä bilettämässä tyttöjen kanssa. Ja itse olen sen villin sinkku elämän kokenut myös niin minusta seksi on parisuhteessa sata kertaa parempaa kuin yhen illan jutuissa. Toki makunsa kullakin.

Muutama känninen yhden yön pano joidenkin mänttien kanssa ei tosiaan ole sen arvoista, että lopettaisit suhteen tuossa tilanteessa, mitä sulla on edessä. Kuka sulla sitten on.

Niin, mitä sulle jäisi siitä käteen että olisit nainut tuntemattomien kanssa siellä ja täällä? Versus että vierelläsi on joku joka välittää ja rakastaa sinua aidosti. Aika yksinäinen mahtaisit olla niiden villien menovuosien jälkeen.

No provohan tämä aloitus tietenkin on, mutta ihan huvikseni kysyn: tietääkö nykyinen miehesi  sairaudestasi ja sen ennusteesta? Onko hän sanonut jäävänsä rinnallesi kunnes kuolema erottaa? Jos hän ei ole niin tehnyt, niin siinäpä sinulle syy ottaa hatkat jo nyt ja elää haluamallasi tavalla seuraavat vuodet (ja pyörätuolissa sen jälkeen).

Olen ollut sinkkuna, myös pahasti sairaana. Sairaana se on yksinäistä.terveenä se oli parhaimmillaan vaihtelevaa ja hauskaa,mutta ei aina. Oli monia iltoja, jolloin ei löytänyt ketään, vaikka olisi halunnut syliin, oli kusipäisiä miehiä jne.

Ap:lla on kumminkin eri tilanne kuin muilla, jotka kuvaavat tuota ajatusmaailmaa oudoksi. Jos elinaikaa on tosiaan viisi vuotta ja siitäkään suuri osa ei aktiivista, _kaikki_ mitä ikinä voi pystyä enää saamaan _ikinä_ olisi saatava kokea oikeasti pian. Se ei konkretisoidu ihmisille, joilla kuolema ei samalla tavalla hengitä niskaan. Varmaan ap:n ajatukset on osa sairauskriisiä ja normaaleja.