Pilaisiko se lapsen saaminen todella velan elämän? Vai sopeutuisiko siihen ja oppisiko lasta rakastamaan?

Mietin joskus ottaisinko mieluummin hivin vai lapsen. Varmaan hivin nykylääkityksellä

Mä vietän jonkin verran aikaa ulkomaisilla velafoorumeilla, osa joutunut siellä tahtomattaan vanhemmiksi, niillä pyörii kaikilla itsemurha mielessä, yrittävät jaksaa niiden lasten takia...

Eniten mieleen jäänyt tapaus oli sellainen, kun velanainen tuli raskaaksi, se sattui olemaan työttömänä (usassa), joten ei rahaa aborttiin, sen mies kieltäytyi antamasta rahaa siihen, koska sen mielestä se nainen "sopeutuu" vanhemmaksi.

Kun se mies tuli kotiin töistä eräänä päivänä, se löysi sen naisen kuolleena kylpyhuoneesta, ranteet viillettynä.

Se mies tuli sinne foorumille kertomaan tuon, koska se halusi jutella velojen kanssa siitä miksi se nainen päätyi itsemurhaan.

Itsekin tekisin itsemurhan, jos joutuisin saamaan lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Mietin joskus ottaisinko mieluummin hivin vai lapsen. Varmaan hivin nykylääkityksellä

Aloituksen pointti oli varmaan juuri se, että moni vela ei milloinkaan valitsisi lasta mutta olisi kuitenkin lopulta onnellinen valintansa kanssa, jos vain uskaltaisi sen tehdä.

Sopeutuisihan siihen, kun kerran pakko olisi. Sopeutuuhan ihminen vaikka mihin.

Oppisiko rakastamaan... No jaa'a. Kyllä varmaan jollain tasolla muutaman vuoden jälkeen. Harmi vaan, että se vauva tarvitsisi sitä rakkautta ja hellyyttä heti syntymästään asti. Kolmevuotiaasta lähtien saatu rakkaus ei paljoa pelasta, jos siihen asti on hoidettu kylmästi vain velvollisuudesta.

Ja kyllähän sinne pohjalle jäisi varmaan kytemään aika paljon pettymystä ja katkeruutta, sekin näkyisi ja tuntuisi arkielämässä varmaan jotenkin, vaikka sitä yrittäisi peitellä.

Jos tulisin nyt raskaaksi, niin tekisin epäröimättä abortin. Mutta jos leikimme ajatuksella että abortti ei olisi syystä tai toisesta vaihtoehto, niin kyllä, uskon että sopeutuisin tilanteeseen ja rakastaisin lastani. Uskon, että jo ihan luonto on hoitanut niin että lapseensa rakastuu. En minä muutenkaan lapsia vihaa, ja olisin varmasti ihan kelpo äiti mikäli pakkotilanne tulisi. Mutta niin kauan kun voin valita, valitsen lapsettoman elämän.

Vierailija kirjoitti:

Mä vietän jonkin verran aikaa ulkomaisilla velafoorumeilla, osa joutunut siellä tahtomattaan vanhemmiksi, niillä pyörii kaikilla itsemurha mielessä, yrittävät jaksaa niiden lasten takia...

Näitä on siis miehiä ja naisia, mutta molemmat sukupuolet haluavat kuolla, koska se lapsiperhe-elämä olikin kauheampaa kuin mitä ne oli edes kuvitelleet.

Niitä sitten yritetään tsempata velafoorumeilla, jotta ne jaksaisivat sen lapsen takia, eikä tappaisi itseään.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että jo ihan luonto on hoitanut niin että lapseensa rakastuu. .

Eipä se siltä vaikuta, niin monet tappaa, raiskaa ja pahoinpitelee lapsensa.

Kyllä varmaan ihan mihin tahansa olosuhteisiin voisi sopeutua. Koettiinhan keskitysleireilläkin onnen hetkiä, eikä esimerkiksi kävelyyvyn menettäminen vaikuta onnellisuuteen juuri mitenkään pitkällä tähtäimellä. Kokonaan toinen juttu on, miksi pitäisi joutua tilanteeseen, johon tätytyy sopeutua, kun voi elää sellaista elämää kuin aidosti ja ensisijaisesti haluaa?

Minulle vanhemmuus on suurin piirtein yhtä vieras ja vastenmielinen ajatus kuin se, että joutuisin uskoon. Joo, uskikset ovat varmasti vähintään yhtä onnellisia kuin ateistitkin, mutta uskovaisuus olisi vanhemmuuden tavoin jotakin, mitä pidän aivan ydinidentiteettini vastaisena. Jos hankkisin lapsen tai alkaisin palvomaan jumalia, olisin aivan eri ihminen kuin koen nyt olevani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin joskus ottaisinko mieluummin hivin vai lapsen. Varmaan hivin nykylääkityksellä

Aloituksen pointti oli varmaan juuri se, että moni vela ei milloinkaan valitsisi lasta mutta olisi kuitenkin lopulta onnellinen valintansa kanssa, jos vain uskaltaisi sen tehdä.

Miksi epäilet, että vapaaehtoisessa lapsettomuudessa on kyse uskalluksen puutteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vietän jonkin verran aikaa ulkomaisilla velafoorumeilla, osa joutunut siellä tahtomattaan vanhemmiksi, niillä pyörii kaikilla itsemurha mielessä, yrittävät jaksaa niiden lasten takia...

Näitä on siis miehiä ja naisia, mutta molemmat sukupuolet haluavat kuolla, koska se lapsiperhe-elämä olikin kauheampaa kuin mitä ne oli edes kuvitelleet.

Niitä sitten yritetään tsempata velafoorumeilla, jotta ne jaksaisivat sen lapsen takia, eikä tappaisi itseään.

Nämä on kyllä niin mielenterveysongelmaisia ihmisiä ettei tällaisten missään tapauksessa pitäisi tehdä lapsia. Mutta tällaiset lienevät veloissakin kuitenkin pieni vähemmistö? Ainakaan velat eivät käsittääkseni itse mainosta olevansa säännönmukaisesti vakavasti mielenterveysongelmaisia, vaan ihan tavallaisia ihmisiä, vai? Ap:kin rajasi pois nämä tällaiset viestissään.

En ole vela, mutta veikkaisin että heidän joukossaan on lapsettomuuteen eri lailla suhtautuvia. Jotkut ehdottomammin ja jotkut vähemmäm ehdottomammin. Eikös niin ole kaikissa asioissa? Joku saattaisi mielummin kuolla pois kun ottaa vastuulleen lasta, jollekin taas asia olisi pieni harmistus ja lisävaiva.

Lisäksi on huomioitava että ihan hormonitkin vaikuttavat eri lailla eri ihmisillä. Vannoutunutkin vela voi rakastua täysillä lapseensa, kun taas todella paljon lasta haluava voi olla kokematta mitään tunteita lapseensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että jo ihan luonto on hoitanut niin että lapseensa rakastuu. .

Eipä se siltä vaikuta, niin monet tappaa, raiskaa ja pahoinpitelee lapsensa.

Tai vaan hylkää.

Niin se on. On ihmisiä, jotka kykenevät rakastamaan, ja sitten on ihmisiä, jotka eivät kykene. Jos ei koskaan ole kyennyt, niin ei se lapsen myötä yllättäen syty se taito.

Onneksi Suomessa saa valita lapsettomuuden. Itse toivon lapsia, mutta ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät halua. Olisi karmeaa, jos pakotettaisiin. Ja kaikki eivät rakastu omaan lapseen, kuten hyvin tiedätte jos olette yhtään lukeneet rikoshistoriaa. Ennen kuin abortit tulivat sallituiksi, oli hyvin tavallista tappaa oma vauva. Eli niin lasten kuin aikuisten puolesta on erittäin hieno asia, että tässäkin asiassa on täällä pohjolassa valinnanvapaus. Suurimmalla osalla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vietän jonkin verran aikaa ulkomaisilla velafoorumeilla, osa joutunut siellä tahtomattaan vanhemmiksi, niillä pyörii kaikilla itsemurha mielessä, yrittävät jaksaa niiden lasten takia...

Näitä on siis miehiä ja naisia, mutta molemmat sukupuolet haluavat kuolla, koska se lapsiperhe-elämä olikin kauheampaa kuin mitä ne oli edes kuvitelleet.

Niitä sitten yritetään tsempata velafoorumeilla, jotta ne jaksaisivat sen lapsen takia, eikä tappaisi itseään.

Nämä on kyllä niin mielenterveysongelmaisia ihmisiä ettei tällaisten missään tapauksessa pitäisi tehdä lapsia. Mutta tällaiset lienevät veloissakin kuitenkin pieni vähemmistö? Ainakaan velat eivät käsittääkseni itse mainosta olevansa säännönmukaisesti vakavasti mielenterveysongelmaisia, vaan ihan tavallaisia ihmisiä, vai? Ap:kin rajasi pois nämä tällaiset viestissään.

Miks ne olisi mielenterveysongelmaisia?

Ne on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ei vaan halua lapsia. Niillä on normaali työelämä, normaali elämä jne.

Ei mullakaan ole mielenterveysongelmia, enkä haluaisi enää elää, jos joutuisin äidiksi.

Et sä voi keksiä suunnilleen perseestäsi uusia kriteereitä mt-ongelmille, vain koska haluat kaikille vauvoja.

Olen itse vela ja ajatus lapsesta tuntuu erittäin etäiseltä. On vaikea edes kuvitella lasta elämään, mutta uskoisin, että jos sellainen tupsahtaisi, niin kyllä siihen sitten kiintyisi. Tosin ihan varmasti harmittelisin monesti sitä, ettei elämä mennyt ollenkaan niinkuin ajattelin.

Yksi tuttavani, vela ja suorastaan lapsivastainen tuli yllättäen yli neljäkymppisenä (sinkkuna) raskaaksi ja kaikkien yllätykseksi päätti pitää lapsen. Ja nyt viihtyy yh-äitinä hyvin.

Jos lapsi olisi pakko pitää, eli abortti ei nyt jostain syystä olisi vaihtoehto, niin kyllä varmaan jollain tasolla rakastaisin lasta. Olisin varmaan kuitenkin katkera ja takaraivossa koko ajan ajatus etten tätä oikeasti halunnut, vaan oli pakko. Tosi hyvä äiti musta siis tulisi, huolehtisin vain kaiken pakollisen. En jaksaisi missään lattioilla pyöriä leikkimässä taikka istua jossain kentän reunalla kattomassa lasten peliä taikka pistämään jotkut kuravatteet ja haalarit aina ekaksi ostoslistalle. Koko ajatus lapsesta tuntuu niin kaukaiselta ja jopa inhottavalta. Tämän vuoksi en lapsia hanki, jokainen lapsi ansaitsee hyvän ja rakastavan kodin.

Ja asiaan vaikuttaa hirveästi se, miten ko. lapsi on saanut alkunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vietän jonkin verran aikaa ulkomaisilla velafoorumeilla, osa joutunut siellä tahtomattaan vanhemmiksi, niillä pyörii kaikilla itsemurha mielessä, yrittävät jaksaa niiden lasten takia...

Näitä on siis miehiä ja naisia, mutta molemmat sukupuolet haluavat kuolla, koska se lapsiperhe-elämä olikin kauheampaa kuin mitä ne oli edes kuvitelleet.

Niitä sitten yritetään tsempata velafoorumeilla, jotta ne jaksaisivat sen lapsen takia, eikä tappaisi itseään.

Nämä on kyllä niin mielenterveysongelmaisia ihmisiä ettei tällaisten missään tapauksessa pitäisi tehdä lapsia. Mutta tällaiset lienevät veloissakin kuitenkin pieni vähemmistö? Ainakaan velat eivät käsittääkseni itse mainosta olevansa säännönmukaisesti vakavasti mielenterveysongelmaisia, vaan ihan tavallaisia ihmisiä, vai? Ap:kin rajasi pois nämä tällaiset viestissään.

Sinustako ihmisen täytyy olla mielenterveysongelmainen, jotta hän voi pitää lapsiperhe-elämää kauheana?

Onneksi olkoon, tulit juuri vahvistaneeksi äitimyyttiä. Sen mukaanhan kaikki naiset, joista vanhemmuus on ikävää, ovat kypsymättömiä, masentuneita tai luonnevikaisia. Eihän nyt kerta kaikkiaan voi olla mahdollista, että terve ja täysipäinen ihminen ahdistuisi jatkuvasta toisen tarpeiden tyydyttämisestä, oman ajan ja vapauden menettämisestä, ylimääräisestä rahanmenosta, parisuhteen huononemisesta, syyllisyydestä... Vain hullut eivät nauti vanhemmuudesta!

Minä taas halusin lapsen, mutta äidin rooli tuntuu vieläkin oudolta itselleni. Mietin usein, että taisi olla väärä valinta itselleni. Luulin muuttuvani enemmän.

Kyllä rakkaus ja huolenpitovietti heräsivät, mutta jotenkin elämä ei tunnu enää omalta eikä hyvältä. Huolehdin enimmäkseen koska tunnen vastuuta ja velvollisuutta ja lapsen parasta, en siksi että haluan luonnostaan. Olen pari kertaa rakastunut sillä lailla, että toisen tarpeet muuttuvat omikseni siten, että huolehdin niistä itsestäänselvästi ja mielellään. On ikävää, ettei lapsen kanssa ihan näin ole tapahtunut.

Toivon, että olen onnistunut tarpeeksi enkä ole pilannut lasta, joka ei ole tehnyt mitään väärää.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin abortit tulivat sallituiksi, oli hyvin tavallista tappaa oma vauva. .

Niin, suomessakin oli tavallista esim. haudata lapsi elävältä, koska sitä ei haluttu.

Ja lapsia myös syötiin, osa lapsista tapettiin, jos tuli nälänhätä jne.

Nykyäänkin muuten aborttien määrä korreloi pelkästään positiivisiin asioihin, mm. rikosluvut alenee, lasten pahoinpitelyt alenee, lapsiköyhyys alenee jne.

Kiittäkää onneanne, että abortit on laillisia.