Maanjäristys Perämerellä viime viikonloppuna ei olisi aiheuttanut YHTÄÄN MITÄÄN vaaraa ydinvoimalalle
Huvittaa, kun jotkut ihmiset ovat puhunueet siitä, että kuinka viime viikonloppuna tapahtunut, Suomen oloissa poikkeuksellisen voimakas maanjäristys olisi voinut aiheuttaa riskiä ydinvoimalalle. Tiedoksenne, viime viikonlopun maanjäristys ei olisi aiheuttanut yhtään minkäänlaista hajoamisvaaraa tai säteilyvaaraa ydinvoimalan suhteen. Ydinvoimalat rakennetaan kestämään VALTAVAN PALJON voimakkaampia, jopa satoja tai tuhansia kertoja voimakkaampia maanjäristyksiä, kuin mitä tuo viimeviikonloppuinen oli.
Jos ajatellaan sitä mitä tapahtui Japanissa vuonna 2011, niin siinäkin ydinvoimalaonnettomuuden syy oli lopulta maanjäristyksen aiheuttama tsunami, ei itse maanjäristys. Itämerellä ei voi tsuamia edes syntyä, koska Itämeri on tsunamille syvyydeltään aivan liian matala.
Kommentit (4)
Tiedonpuute lisää pelkoa. Modernit ydinvoimaloissa onnettomuus vaatisi todella ison impaktin. Matkustajakonetörmäys esimerkiksi. Joku perämeren järistys ei vaikuta lainkaan. Mutta ymmärrän että ihmisiä pelottaa.
Nolottaa meidän surkeat maanjäristykset.
Noin pääsääntöisesti ydinvoiman tärkein turvallisuusuhka on ihminen. Joko tahallaan tai sitten vahingossa. Muusta johtuvia onnettomuuksia ei ole oikein ollutkaan muuta kuin tämä yksi siellä Fukushimassa.
Itse luottaisin enemmän japanilaisten tekemään ydinvoimalaan, mutta venäläisten tekemään en missään olosuhteissa