Alkuhuumaton rakkaussuhde

Mulla oli sama. Nyt oltu yhdessä 12v.

Vierailija kirjoitti:

Tää asia on välillä häirinnyt mua aika paljonkin. Rakastan mun miestä ja nykyistä avokkia tosi paljon, mutta suhteen alussa en kokenut mitään järisyttävää alkuhuumaa. Tottakai olin ihastunut ja varovaisen kiinnostunut mutten ehkä menettämisen pelossa uskaltanut antaa tunteille kunnolla valtaa. Mitään sellaista riemullista tunteiden ja intohimon ilotulitusta en kokenut silloin alussa enkä ole oikein varma mitä käsitteellä edes tarkoitetaan? Onnellinen olen siitäkin huolimatta ja rakastan miestäni paljon vielä kahden vuoden jälkeenkin. Onko tää ihan tavatonta, vai onko muilla ollut samoin? Musta tuntuu että mun tunteet sytty pikemminkin hiljaa matkan varrella. Ollaanko me tän takia nyt tuhoon tuomittuja? :D

No ette ole tuon takia tuhoon tuomittuja. :) Rakkautta on monenlaista ja minusta tuo teidän rakkauden laatunne kuulostaa kestävältä ja hyvältä. Onhan se huuma ihanaa mutta arki tulee kyllä niihinkin suhteisiin. Siinä arjessa sitten katsotaan onko suhteessa muuta kuin se jo loppuunpalanut alkuhuuma.

Ja täällä 26 v oltu yhdessä ilman alkuhuumaa. Elämä on kuitenkin pääosin arkea. Katson romanttisia leffoja kun alkaa arki tympiä. Sit jaksaa taas. :-D

Eipä sitä ole pakko tuntea. Ihanaahan se on mutta ilmankin saa aikaiseksi hyvän suhteen.

Mä olin mun miehelleni suuren rakkauden ja intohimon kohde jo alussa mutta itse olen tuntenut häntä kohtaan aina syvää kumppanuutta ja tasaista rakkautta (joka sekään ei syttynyt hetkessä). Näillä on menty jo 20 todella hyvää vuotta:D

Suuren intohimon kokeneena ja siinä pettyneenä en enää jaksaisi samaa riipivää tunteiden heittelyä ja epävarmuutta!

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä ole pakko tuntea. Ihanaahan se on mutta ilmankin saa aikaiseksi hyvän suhteen.

Mä olin mun miehelleni suuren rakkauden ja intohimon kohde jo alussa mutta itse olen tuntenut häntä kohtaan aina syvää kumppanuutta ja tasaista rakkautta (joka sekään ei syttynyt hetkessä). Näillä on menty jo 20 todella hyvää vuotta:D

Suuren intohimon kokeneena ja siinä pettyneenä en enää jaksaisi samaa riipivää tunteiden heittelyä ja epävarmuutta!

Ihana kuulla :)

Olin juuri eronnut kuusi vuotta kestäneestä suhteesta, kun tapasin mieheni. Mies hullaantui ja piiritti, itsekin pidin miehestä kovasti, vaikka ajattelin että on liian varhaista ryhtyä parisuhteeseen. Aloimme kuitenkin seurustelemaan vaikka puoli vuotta olin vielä sekaisin kuin seinäkello edellisen suhteeni vuoksi, mutta mies halusi pysyä rinnalla vaikka sanoin ettei tarvitse. Vaiva kannatti, olemme nyt olleet yhdessä yli 20 vuotta ja mieheni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Päivä päivältä rakastan miestäni enemmän ja kunnioitan mieheni tunneälyä ja sinnikkyyttä.

Me ollan tavattu ihan väärään aikaan. ;) Aikaan, jolloin ei ollut varaan mihinkään alkuhuumaan.  Oli ero, oli lapsia, oli terveyden kanssa ongelmia, oli työmureita yms. jotka vaativat järjellisiä päätöksiä, joihin ei voinut syöksyä suinpäin tunnepohjalta. Kolmen vuotta ollaan taistelu tuulimyllyjä vastaan toinen toistamme tukien ja ehkä ei millään kevyellä alkuhuuman tunteella olisi tätä kaikkea jaksettukaan sen vaatiessa jotain paljon vahvempaa. Ehkä sen aika  on nyt kun yllättäin sain lukea punaisin sydäminen korostettua viestiä. ;)

Meillä on ollut voimakas alkuhuuma, 6 vuotta yhdessä ja sitä on edelleenkin. Seksi on intohimoista ja siinä on sitä jotain. On ollut elämässä molemmilla vaikeitakin hetkiä ja uskon, että nimenomaan sen takia olemme vielä yhdessä kun molemmat tiedämme, että toinen on vaan " se oikea". Toki olemme myös ystäviä toisillemme.

Mäkin olin rikki edellisestä suhteesta ja kun kerroin tämän anopin aikana, nyrpisteli nokkaansa.

Heillä kun oli miehensä kanssa täydellinen rakkaustarina.

Eipä se nyt vain aina menekään niin kuin niissä rakkaus elokuvissa. ;)

Ne on fantasiaa, ei totta!

Ei mullakaan mitään varsinaista alkuhuumaa ollut. En usko, että sellaiseen olisin edes kykenevä enää tässä vaiheessa, koska olen sen verran järkevä ihminen. Koin alkuhuuman 19-vuotiaana naiivina teininä, kun ensimmäistä kertaa eräs mies minua väitti rakastavansa. Liittyi varmasti enemmän omaan egoon kuin mieheen itseensä, koska kyseessä oli aikamoinen idiootti, joka ei minusta edes juurikaan välittänyt. Särjin sydämeni aika pahasti ja kyynistyin tuon jälkeen. Nyt en luota kehenkään ihan tuosta vaan, enkä anna oman mielikuvitukseni täydentää käsitystäni ihmisestä. Menen suhteeseen täysin silmät avoinna ja hankala siinä on huumaantua, koska kukaan ei ole täydellinen. Olen nyt ollut mieheni kanssa 4 vuotta, enkä voisi kuvitella elämääni ilman häntä. Tunsin kyllä jo alussa, että tässä on hyvä ihminen kyseessä ja pidin miestä komeana, mutta rakkaus on kasvanut pikkuhiljaa. Sellainen naiivi pilvissä liitely jäi välistä, mutta se nyt olisi muutenkin tässä vaiheessa muisto vain, joten eipä tuo haittaa.

Teiltä, jotka ette koskaan ole kokeneet alkuhuumaa puuttuu kyllä täysin käsitys siitä, mitä miehen ja naisen välinen kemia voi parhaimmillaan olla. En kykenisi suhteeseen ilman. Mutta helppo on olla tyytyväinen, jos ei ole koskaan kokenut, ei tiedä mitä menettää.

Vierailija kirjoitti:

Teiltä, jotka ette koskaan ole kokeneet alkuhuumaa puuttuu kyllä täysin käsitys siitä, mitä miehen ja naisen välinen kemia voi parhaimmillaan olla. En kykenisi suhteeseen ilman. Mutta helppo on olla tyytyväinen, jos ei ole koskaan kokenut, ei tiedä mitä menettää.

Ok. :D

Oletko sinä sitten jo niin valmis ihminen, että voit sanoa kokeneesi kaiken ja tiedät, että et ole mitään menettänyt?

Vierailija kirjoitti:

Teiltä, jotka ette koskaan ole kokeneet alkuhuumaa puuttuu kyllä täysin käsitys siitä, mitä miehen ja naisen välinen kemia voi parhaimmillaan olla. En kykenisi suhteeseen ilman. Mutta helppo on olla tyytyväinen, jos ei ole koskaan kokenut, ei tiedä mitä menettää.

Se, että kerron etten ole nykyisessä suhteessani kokenut alkuhuumaa ei auttamatta tarkoita, että en ole sitä koskaan kokenut.

Mitä sinusta sitten on miehen ja naisen välistä oikeanlaista kemiaa, jota koet olevasi oikeutettu väheksymään niiden kohdalla, jotka ei niitä höttötunteita ole kokenut jotka liittyy alkuhuumaan? Seksuaalistako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä ole pakko tuntea. Ihanaahan se on mutta ilmankin saa aikaiseksi hyvän suhteen.

Mä olin mun miehelleni suuren rakkauden ja intohimon kohde jo alussa mutta itse olen tuntenut häntä kohtaan aina syvää kumppanuutta ja tasaista rakkautta (joka sekään ei syttynyt hetkessä). Näillä on menty jo 20 todella hyvää vuotta:D

Suuren intohimon kokeneena ja siinä pettyneenä en enää jaksaisi samaa riipivää tunteiden heittelyä ja epävarmuutta!

Ihana kuulla :)

Ja tuo em ei siis tarkoita etteikö olisi kipinää makkarin puolella, sitä riittää kyllä vielä näiden vuosien jälkeenkin;D

Alkuhuuman kokeminen saattaa selittyä elämäntilanteen lisäksi myös persoonallisuuden eroilla. Itse olen rauhallinen, en todellakaan kovin temperamenttinen tai räiskyvä persoona. Rakastuminenkin siis etenee mulla aika hitaasti ja vähän varoen. Näin olen itse huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Teiltä, jotka ette koskaan ole kokeneet alkuhuumaa puuttuu kyllä täysin käsitys siitä, mitä miehen ja naisen välinen kemia voi parhaimmillaan olla. En kykenisi suhteeseen ilman. Mutta helppo on olla tyytyväinen, jos ei ole koskaan kokenut, ei tiedä mitä menettää.

Ei puutu, voin taata sen.

Olen kokenut henkeäsalpaavan intohimon, sielunkumppanuuden ja "ihonalaisen" rakkauden. Tiedän että kokisin sen saman henkilön kanssa uudelleenkin jos elämäntilanne olisi toinen, hän tulee aina olemaan rakas minulle ja minä hänelle.

Mutta - nykyinen 20v rakkauteni ei ole yhtään vähäisempää eikä heikompaa, ei huonompilaatuista eikä laimeampaa vaikka siitä tuo järjetön kihelmöinti puuttuukin. Se on vain erilaista - lämmintä, syvää, lojaalia, sielunkumppanuutta, sylin lämpöä ja uskoa meihin.

4

Mitä tuolla alkuhuumalla sitten tarkoitetaankin kenenkin kohdalla. Jokainen varmaan tuntee sen omalla tavallaan. Olen nyt uudessa suhteessa 20v kestäneen liiton ja vapauden jälkeen. Vähitellen on tutustuttu ja edetty ja edetään rauhassa. Jokainen tapaaminen on aiempaa parempi ja toisen vieressä vaan on niin hyvä olla. Ja etenkin keskusteluyhteys ja keskinäinen ymmärrys. Kun olemme erossa, on ikävä ja levoton olo. Yhdessä taas tuntu, että siinä vierellä voisi olla ikuisesti. Ja seksiä ei ole vielä edes kokeiltu. Siihenkään ei ole kiire.