Miten seurakunnan päiväkerhot toimii?
Viedäänkö lapsi sinne ja jätetään " hoitoon" pariksi tunniksi kerhoilemaan? Vai onko vanhempi aina myös itse paikalla?
Mitä kerhoissa tehdään?
Kommentit (8)
Siellä harjoitellaan ryhmässä olemista. Lauletaan, askarrellaan, leikitään. Ja onhan siellä joka kerta myös pieni hartaushetki.
Päiväkerhoon lapsi jätetään. Askartelua, leikkimistä, joskus retkiä, joka kerta hartaushetki. Laululeikkejä...Mitä nyt ohjaaja keksii. Kerran tai kaksi viikossa. Täällä alaikäraja 3v, pienemmät sitten perhekerhossa/äiti-lapsikerhossa. Itselläni on
positiivisia muistoja omasta lapsuudesta kun kerhossa käytiin.
siellä lauletaan, leikitään, askarrellaan eri teemoja, luetaan satuja, syödään omat eväät, toisinaan on lelupäivä jolloin voi tuoda oman lelun kerhoon jne, kaikki lapseni ovat tykänneet olla siellä kovasti. Välillä ollaan myös ulkona esim. laskiaisena pulkkamäessä, lisäksi meilläpäin on kevätretki ja syksyllä urheilukilpailut.
Meidän srk:n sivuilta nimittäin sain sen käsityksen, että on vain yksi. Jos siellä on vaikka 8-10 lasta paikalla, niin eihän homma voi toimia?
Noista ohjaajista senverran et siellä on yksi kerho-ohjaaja ja yksi kerhoavustaja. Siis kaksi aikuista, älä siis huoli:)
korjaan edellistä vastausta.
Eli läheskään kaikissa kerhoissa ei ole kahta aikuista paikalla. En ole varma, mutta muistelen, että 12 kerholaista saisi olla yksinpidettävässä kerhossa. On seurakuntakohtaista, onko kerhoissa kaksi vai yksi ohjaajaa ja onko lisäksi joku avustaja. Rankkaahan se on, kun joutuu isoa ryhmää hallitsemaan yksin, mutta niin vain monin paikoin on.
jos ulkoilevat, on avustaja mukana.
Paikallisessa päiväkodissa kerhossa on 18 lasta yhdellä ohjaajalla, lasten ikä alkaa 2,5 vuodesta, kun ikäraja srk-kerhossa on 4.
Kerhoissa leikitään, lauletaan, askarrellaan, joskus ulkoillaankin. Lisäksi joka kerhossa on luonnollisesti hartaushetki.