Yliväsynyt
Olen kolmen pienen lapsen äiti, iät 4, 2 vuotta ja 3 kk. Kahden isomman kanssa pärjään joten kuten, mutta nuorin aiheuttaa päänsärkyä. Yöt ovat rauhattomia, parin kolmen tunnin välein kauhea huuto, aina ei edes ole nälkä ja välillä herättää vanhemmat sisaruksensa, joita pitää myös rauhoitella. Omat yöunet jäävät yleensä n. 3 tuntiin. Ongelmana on mieheni; hän saattaa valvoa itsekseen kolmeen-neljään asti aamulla, nukkua posottaa puolille päivin (on siis työtön) ja päivällä ehkä jos on hyvällä tuulella saattaa kerran syöttää vauvaa pullosta ja on olevinaan niin hyvä isä. Olen joskus yrittänyt saada häntä nousemaan puolestani yöllä edes kerran, tästä seuraa koko päivän mökötys ja uhriutuminen, itsensä nostaa jalustalle ja muistaa kyllä huomauttaa että se oli hän joka nousi vauvaa lohduttamaan yöllä. Niin, ja tämän lisäksi minun kontollani on kaikki kotityöt. Ei hän aina ole ollut tuollainen, nyt harmittaa että en aikaisemmin huomannut hänessä mitää merkkiä siitä että tilanne kehittyisi tällaiseksi. Olen jatkuvasti yliväsynyt, josta johtuen olen miehelleni ilkeä ja v*ttumainen, hän ihmettelee sitä ja tietenki loukkaantuu. Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (3)
Olen yrittänyt puhua tilanteesta, että voisiko hän osallistua enemmän kun kerran on nyt kotona. Saattaa tällaisen keskustelun jälkeen imuroida ja viedä roskat, mutta seuraavana päivänä tilanne on sama kuin aiemminkin. Hän myös sanoo, että aikoo "tässä piakkoin" palata työelämään, joten minun olisi hyvä tottua tekemään asioita itsekseni! Kumminkin "tässä piakkoin" on nyt tarkoittanut n. kuukauden mittaista ajanjaksoa.
-Ap
Olisi reilua vuorotella vauvan yösyötöissä varsinkin jos vauva on pulloruokinnassa ja mies työttömänä kotona. Voisit nukkua välillä toisessa huoneessa korvatulpat korvissa ja antaa miehen hoitaa vauvaa. Kannattaisi kokeilla nostaa vauvan sängyn päätyä jonkin verran jos se auttaisi. Katso netistä tietoa refluksitaudista. Oma lapseni valvotti ihan kohtuuttomasti ekat 5kk. Oli itkuinen ja ärtyisä, ei koskaan nukkunut ennen klo 2-3 yöllä ja senkin jälkeen nukkui lyhyitä pätkiä. Välillä ei suostunut rinnalle vaikka oli nälkäinen. Painoa tuli hitaasti, mutta pituus oli normaalikäyrillä. Lopulta oireet pahenivat lapseni ollessa jo 4-vuotias ja selvisi että hänellä on ollut vauvasta asti refluksitauti. Kaikki kiukuttelu ja oireilu ei ollutkaan tulisen temperamentin aiheuttamaa. Onneksi nuo refluksivaivat saattaa helpottaa aika nopeastikin. Meillä oireilua enää aika harvoin.
Yritä saada miehesi ymmärtämään että sinun oma hyvinvointisi vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja että hänen pitäisi olla aktiivisempi kotitöissä vaikka kävisi töissäkin.
Jaksamista!!!
Teillä taitaa nyt olla perhepalaverin paikka. Lapset ja kotihan on yhteisyritys, jossa molempien työpanosta vaaditaan. Yrittäkää keskustella asiallisesti ja rauhallisesti.