Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on viholliseni
27.12.2015 |
Mun piti mennä kotiin viime yönä mutta meninkin kaverini luo. Olimme kumpikin ei aivan selvin päin, koska meille tarjottiin shotteja ym. No. Kun kaverini sammui mutta minä en, löysin kirjahyllystä kirjojen takaa jonkinlaisen muistikirjan siis päiväkirjan a vaikka tiesin ettei sitä saa tehdä avasin sen ja luin. En oikein tunnistanut mitään mutta kun löysin oman nimeni ymmärsin että nyt täytyy lopettaa. Tietystikään en lopettanut lukemista. Kaverini, siis lapsuudenystäväni mielestä olen itsekäs, kerron vain omia juttujani, en osaa kuunnella. Olen teennäinen heti kun joku mies ilmestyy näkyviin jne jne. Hän on ollut ihastunut ex-poikaystävääni!!!! Olemme kumpikin kolmekymppisiä, lapsettomia, just nyt ei parisuhdetta kummallakaan. Minusta ei todellakaan puutu empatiaa, autan ystävääni AINA. Henkisesti, rahallisesti, kaikin tavoin. Joo, toisten päiväkirjoja EI saa lukea mutta minäpä luin. Siis kuka voi todella sanoa tuntevansa edes oman lapsuudenystävänsä?????
Kommentit (19)
Mä ainakin ajattelen ihan hirveitä asioita läheisistäni ja ymmärrän itekin että ne mun mielipiteet ei ole mikään totuus. Sillä hetkellä vaan tuntuu että pakko purkaa. Myöhemmin voi huomata, että itsessäkin ollut vikaa. Siks niitä asioita esim kirjotetaan johonkin, ettei ole hyväksi syytellä päin naamaa jos ei oikeasti mitään kovin vakavaa ole. Älä ota ittees äläkä enää lue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväys oli viime viikolta. Ja en ota vakavasti. Itsekin kirjotan liioitellen mutta kyllähän tämä kirpasee. Siis kysyn kuka meistä tuntee edes parhaan ystävänsä????????.??
No mitä sä luulit? Mun yks ystävä oli niin vähän minun ystäväni, etten uskaltanut juuri tuon pelossa kirjoittaa hänestä edes päiväkirjaani mitään. Hän oli määräilevä ja dominoiva ja vain suunnittelin irtiottoa hänestä. Toinen ystäväni oli ihminen, josta kovasti pidin, mutta joka oli ehkä vähän heikompi minua, ja tyhmyyksissäni haukuin häntä välillä päiväkirjalle ja välillä muille. Emme ole enää ystäviä, koska kai hän huomasi asenteestani, etten ole aidosti hänen puolellaan. Se ei johtunut hänen huonoudestaan, vaan minun rikkinäisyydestäni.
Siitä josta kerroin ekana pääsin eroon aikanaan enkä ole katunut pätkääkään. En osaa ajatella, että kenenkään mielipide minusta olisi 100% positiivinen ja se tuntuu aivan hirveälle, myönnän.
Olet aika hirveässä tilanteessa, koska jos haluat puhua asiasta joudut paljastamaan, että luit hänen päiväkirjaansa. Millainen ystävä oikeasti tekee niin? Pata kattilaa soimaa.
No, ...oletko itsekäs ja teennäinen miesten seurassa?
On varmaan aina asioita jokaisessa, joita muut ei tiedä. Ja osa tietää sen mitä toinen ja sit toisinpäin. Ja ehkä asioita, joita ei tiedä kukaan. Mulla ainakin on asioita, joita en tiedä edes itsekään itsestäni, vaikka tiedän, että "ne ovat siellä". Yleensä jotain niin negaa, ettei uskalla katsoa.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha viidakon sanonta: ... "Pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä."
Vaikutattepa molemmat teineiltä... päiväkirjoja ja salaisuuksia, hihhihhih!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, ...oletko itsekäs ja teennäinen miesten seurassa?
Joku 90% naisista alkaa esittää tavalla tai toisella jos lähistöllä on miehiä :D
Monasti niihin kirjoitetaanneei nimet just tuon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päiväys oli viime viikolta. Ja en ota vakavasti. Itsekin kirjotan liioitellen mutta kyllähän tämä kirpasee. Siis kysyn kuka meistä tuntee edes parhaan ystävänsä????????.??
Etkö muka itse ajattele ihmisistä pahaa jota et kerro heille? Kaikki nega-ajatukset hänestä (vai eikö ole sellaisia?) olet vuodattanut tämän ystäväsi korviin?
4
Juu... minä sain kuulla monen vuoden ystävyyden jälkeen totuuden itsestäni. Märkä rätti vasten kasvoja. Yritin kyllä katsoa peiliin ja miettiä, kyselin muilta varovasti että olenko koskaan tällainen tai tuollainen...
En tosin lukenut päiväkirjaa, vaan ystävä sanoi sen kasvotusten. Että olen hänestä kaikkea muuta kuin mitä omasta mielestäni olin ja olin yrittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtuulllinen provon yritys. Kuka säilyttää päiväkirjaa kirjahyllyssään jossain kirjojen takana...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeat ystävät hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin nämä ovat, olkoonpa sitten millaisia tahansa. Jos sinulla on yksikin ystävä joka hyväksyy ä sinut sellaisena kuin olet, olet rikkaampi kuin yksikään miljardööri.
Vierailija kirjoitti:
Juu... minä sain kuulla monen vuoden ystävyyden jälkeen totuuden itsestäni. Märkä rätti vasten kasvoja. Yritin kyllä katsoa peiliin ja miettiä, kyselin muilta varovasti että olenko koskaan tällainen tai tuollainen...
En tosin lukenut päiväkirjaa, vaan ystävä sanoi sen kasvotusten. Että olen hänestä kaikkea muuta kuin mitä omasta mielestäni olin ja olin yrittänyt.
No, sanoiko ne, että sä oot? Ei vaan, aika kauheaa tuollainen. Itsekin kerroin sille inhokille lopulta, että olen kärsinyt hänen seurassaan aivan hirveästi, mutta vaikea tajuta, miten joku ei sitä itse näe. Ei siis ole lainkaan herkkä toisen tuntemuksille ja katsoo itse itselleen läpi sormien aivan paskaa käytöstä. Jos todella luuli minun nauttineen siitä niin ei voi mitään. Enkä nyt tarkoita juuri sinua. Olisin antanut anteeksi, jos toinen olisi halunnut kuulla minua, mutta ei tajunnut edelleenkään, joten adios sitten vaan.
4
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ystävät hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin nämä ovat, olkoonpa sitten millaisia tahansa. Jos sinulla on yksikin ystävä joka hyväksyy ä sinut sellaisena kuin olet, olet rikkaampi kuin yksikään miljardööri.
Hyvin sanottu. En koskaan itse toipunut siitä, että se inhottava ystäväni ei ymmärtänyt, mille minusta tuntui. Ehkä olisi jo aika toipua vaan kuitenkin. Olihan mullakin ongelmia, joihin hän ei ollut syypää eikä niistä tiennyt ja joita itse en osannut käsitellä ja siksi hän satutti minua omalla pölhöilyllään.
4
Kolmekymppinen kirjoittaa tuollaista tekstiä...? Auts.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pengot toisten hyllyjä?
Niinpä. Miksi me ihmiset olemme uteliaita? Miksi me kysymme kysymyksiä? Kaipaamme vastauksia, jos edes joku tietäisi vastauksen....
Oliko se jokin vanha päiväkirja. Jos oli, ei kannata ottaa vakavasti, ihmiset (yleensä) muuttuvat fiksummiksi aikuistuessaan.