Argh, miksi olen näin hankala? (miesasiat)
Olen nuorehko (25) ja ollut sinkkuna vuosia. Olen seurustellut kerran vakavasti useamman vuoden, mutta melko nuorena joten maailmankuvakin oli silloin ihan erilainen.
Toisinaan mietin, miten mukava olisi olla parisuhteessa ja jakaa elämää jonkun kanssa ja kaipaan "sitä jotain", en pelkkää hauskanpitoa tai seksiä vaan oikeasti läsnäoloa jne.
Sitten kun tapaan mukavan miehen, joka on "normaali" (eli ei vain seksin perässä, kohtelias, aikuismainen ja mukava), olen aluksi ihan perhoset vatsassa ja iloitsen viesteistä mutta sitten ahdistun. Rupean miettimään ihan idioottimaisiakin juttuja, siis juurikin jotain "onkohan se liian tylsä" jne, vaikka yksin ollessani juuri sitä "tylsyyttä" kaipaankin!!
Miten tästä oikein pääsee eroon? En jotenkin osaa antaa kellekään (etenkään itselleni) mahdollisuutta ja vähän ajan päästä taas murehdin, miten kivaa olisi kun voisi jakaa arkea jonkun kanssa. Huoh :(
Kommentit (9)
Itsensä avaaminen toiselle henkisesti on kovin hidasta ja vaikeaa. Ja saattaa satuttaa. Pelkäätkö että petyt, joten et uskalla "pelata".
Itselläni on ollut tosi paha tapa retkahtaa aina sellaisiin miehiin, joihin ei missään tapauksessa kannattaisi (siis juurikin ns. pelimiehiin jne), ja kaikki muut, vakavampaa haluavat koen "tylsiksi". Lapsellista ja ärsyttävää, koska aina kun ketään ei ole kuvioissa todellakin haaveilen sellaisesta rauhallisesta, vakaasta ja välittävästä suhteesta enkä sellaisesta pelleilystä, jossa mies katoaa kuin pieru saharaan vähän väliä ja ajattelee lähinnä alapäällään - mutta sellaiseen aina ajaudun, kun skippaan kaikki nämä kunnolliset eli "tylsät".
Ehkä juuri tuota sattumista pelkään - vaikka sitähän tavallaan janoan näiltä paskoilta miehiltä, joiden pauloissa olen. Olen muuten tosi sosiaalinen, iloinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin ja pidän itsestäni (ja luonteestani), mutta miesten kanssa olen ihan vastakohta.
ap
Järki käteen ja pussailemaan sitä sun miestä.
Vakaa suhde on pelottava koska joudut antamaan itsestäsi paljon enemmän kuin ns. pelimiehen kanssa. Tietysti ajan myötä suhde paranee syventyessään. Ongelmanasi taitaa olla huono itsetunto jolloin haet miehiltä hyväksyntää vaikka tiedät että joudut lopulta kärsimään.
Itse olen huomannut ettei ns. pelimiehessä ole mitään jännittävää alkuihastuksen jälkeen. Aika surkimuksia ovat ja itsetunto on heillä yleensä huono, kompensoivat sitä sitten naisen jättämisellä. Miehet ovat lopulta aika samanlaisia mutta mukavan ukon kainalossa on paljon hauskempi olla. Miksi haluaisit huonon suhteen jos voit saada hyvänkin hyvän miehen kanssa?
Kannattaa jatkaa vaan pelimiesten kanssa ja sitten kun vanhempana yh:na et kelpaa enää panoksi, niin otat sitten semmoisen nöyrän nössömiehen elättämään sinut ja lapset.
No ehkä he ovat olleet tylsiä? Ota sellainen mies, joka ei ole tylsä, mutta haluaa sitoutua. Jos et halua katsella sellaisia tuppisuita, jotka etsivät naista, jotta joku hoitaa kodin sillä aikaa, kun he katsovat telkkaria, niin älä ota sellaista. On niitä menevämpiäkin tapauksia.
Nuorena kuuluu juosta pelimiesten perässä ja saada paljon munaa ja pettyä miehiin ja vasta sitten kolmevitosena voit ottaa sellaisen tylsän miehen josta saat hyvän isän lapsillesi ja elättäjän.
Koska olet nainen ja mietit asioita liikaa.
Ihan syystä varmaan olet nuo miehet kokenut liian tylsiksi, oletko siis kokenut että miehillä olisi jotain sellaista henkistä antia, että ts. teidän keskustelut olisi enemmän kuin 1+1=2? Tuosta yhtenäisyyden kautta jostain enemmästä suhteen kuuluu saada voimaa, ei siitä että yhteen lyöttäytyy kaksi ihmistä, jolloin tuloksena on sama "tylsyys" mitä yksinäänkin voisi saavuttaa.