kolmesta lapsesta neljään lapseen. Mitä uutta toi mukanaan?
Menikö rahaa selkeästi enemmän? Oliko selvästi rankempaa? Ja kysyn nyt nimenomaan muutosta kolmesta neljään. Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon? Miten pärjätä taloudellisesti. (meillä ei kovin hääppöiset tulot, yhteensä noin 4000 euroa kk)
Kommentit (13)
missä ikävaiheessa alkaa helpottaan pahinta hässäkkää 4 lapsen kanssa? Minkä ikäisiä lapset siis? Jos kuvitellaan, että neljännen syntyessä isommat ovat 6v, 4v ja 2v.
ap
sanoisin, että hässäkkä helpottaa oleellisesti sitten, kun nuorin on siinä 4-6v. Kaikki vahtiminen, auttaminen ym. vähenee selvästi. Tosin muu hässäkkä lisääntyy koululaisten kasvaessa; on harrastuksia, enemmän kavereita pyörimässä nurkissa, menoja, kaiken kaikkiaan enemmän meteliä! On ainakin elämää!
t. se eka vastaaja, jolla lapset nyt 13v, 11v, 6v ja 4v
p.s. Onneksi ne kasvaa =)
isommat 6, 4 ja 2, kun vauva syntyi. Auto vaihtui tila-autoon, muutimme isompaan asuntoon (olisimme muuttaneet ilman vauvaakin). Rahat riittäneet ihan hyvin koko ajan, mies töissä, minä kotiäitina ekan syntymästä lähtien. Emme haaskaa turhuuksiin, mutta emme koe, että joutuisimme elämään jotenkin kituuttaen todellakaan. Matkustelemme kohtuudella, katsomme mihin rahamme laitamme (hyvin harvoin ulkona syömistä mm.) Neljännen syntyessä isoin alkoi jo olla omatoiminen kaikilta osin, vaikka lapsi onkin. Koin, että autettavien määrä pysyi kolmessa kuitenkin :) Nyt tulossa pian viides, enkä koe, että tilanne taaskaan "pahenisi", koska isommat hoitavat omat hommansa. Toki hekin tarvitsevat syliä ja auttamista, mutta toisella tavalla kuin pienet. Jokainen luo omat tapansa toimia. Itse olen ollut onnellinen useista lapsista, vaikka välillä on rankkaa ja kiirettä aina!, mutta on tämä niin palkitsevaa.
Alkuun ei juurikaan muita muutoksia. Mutta nyt lasten kasvaessa huomaa ja kun esim. matkusteleminen houkuttaisi olen tajunnut, miten hankalaa on 6-henkisen ei-suurituloisen perheen matkustaminen! Kolmen lapsen kanssa voisi juuri ja juuri mahtua yhteen hotellihuoneeseen, neljän lapsen kanssa ei mitenkään. Kaikki "ekstra" maksaa enemmän. Tokihan jo kolmen lapsen kanssa elämä on kalliimpaa kuin kahden, mutta kyllä siihen yksi lapsi lisää vaikuttaa yhtä lailla menoihin. Eritoten sitten, kun lapset ovat isompia.
Muuten en negatiivista keksi. Rankempaa elämä ei neljännen lapsen vuoksi ole ja onhan se ihanaa, että lapsilla on sisaruksia.
Alkuun ei juurikaan muita muutoksia. Mutta nyt lasten kasvaessa huomaa ja kun esim. matkusteleminen houkuttaisi olen tajunnut, miten hankalaa on 6-henkisen ei-suurituloisen perheen matkustaminen! Kolmen lapsen kanssa voisi juuri ja juuri mahtua yhteen hotellihuoneeseen, neljän lapsen kanssa ei mitenkään. Kaikki "ekstra" maksaa enemmän. Tokihan jo kolmen lapsen kanssa elämä on kalliimpaa kuin kahden, mutta kyllä siihen yksi lapsi lisää vaikuttaa yhtä lailla menoihin. Eritoten sitten, kun lapset ovat isompia. Muuten en negatiivista keksi. Rankempaa elämä ei neljännen lapsen vuoksi ole ja onhan se ihanaa, että lapsilla on sisaruksia.
kannattaa ostaa/vuokrata joku kämppä kohteesta johon matkustaa, niin ei tule niin kalliiksi.
Olisiko hassua matkustaa välillä kahden kanssa ja sitten seuraavalla taas kahden toisen kanssa?
Alkuun ei juurikaan muita muutoksia. Mutta nyt lasten kasvaessa huomaa ja kun esim. matkusteleminen houkuttaisi olen tajunnut, miten hankalaa on 6-henkisen ei-suurituloisen perheen matkustaminen! Kolmen lapsen kanssa voisi juuri ja juuri mahtua yhteen hotellihuoneeseen, neljän lapsen kanssa ei mitenkään. Kaikki "ekstra" maksaa enemmän. Tokihan jo kolmen lapsen kanssa elämä on kalliimpaa kuin kahden, mutta kyllä siihen yksi lapsi lisää vaikuttaa yhtä lailla menoihin. Eritoten sitten, kun lapset ovat isompia. Muuten en negatiivista keksi. Rankempaa elämä ei neljännen lapsen vuoksi ole ja onhan se ihanaa, että lapsilla on sisaruksia.
kannattaa ostaa/vuokrata joku kämppä kohteesta johon matkustaa, niin ei tule niin kalliiksi. Olisiko hassua matkustaa välillä kahden kanssa ja sitten seuraavalla taas kahden toisen kanssa?
riittääkö varat kuitenkin siihen, että lapsilla on samat asiat kuin kavereillakin? vaatteet, lelut, harrastusvälineet?
ap
7-paikkaiseen. Tuplarattaiden hankkiminen, jos 2 viimeistä pienellä ikäerolla... Turvaistuimet ym. Riippuu lapsesta, minkälainen persoonallisuus on. Meidän kolmonen kiltti, nukkui hyvin 6-viikkoisesta, kaikki helppoa. Nelonen kitisijä, itki ja itkee vieläkin (2v) tosi paljon. Isompien harrastuksiin kuskaaminen vaivalloista, kun pienemmät pakko ottaa aina mukaan.. Mutta en silti vaihtaisi yhtäkään lasta pois! Kolmonen ja nelonen ovat kuin paita ja peppu, vaikka ovatkin eri sukupuolta.
Its eonnellisessa asemassa tällä hetkellä, ettei niitä tarvi ajatella.
kauheen suuria muutoksia huomannut kolmannen ja neljännen kohdalla. Auton vaihto oli kaikista kallein juttu. Muuta rahallista menoa meillä ei ollut. Olin ehtinyt hukata jo kaikki vauvanvaatteet ja sitterit, sängyt ym. Mutta onneksi on ihania ystäviä, jotka auttoivat siinä asiassa! :) Tein vauvalle äitiyspakkauslaatikosta sängyn ja sen jälkeen siirrettiin suoraan jatkettavaan sänkyyn. Vauva nukkui siinä tosi hyvin! Sänky oli meidän sängyn ja seinän välissä. Kolmesta vanhimmasta kukaan ei tykännyt nukkua pinniksessä, sitten kun siirrettiin isompien sänkyyn, niin kaikki on siitä lähtien nukkunut omissa sängyissään.. Nuorimmainen sitten nukkui parhaiten. Toki muutenkin tosi tyytyväinen vauva ollut! Me ollaan matkustettu ryhmämatkoilla ja se on meidän mielestä ollut kaikista edullisinta. Hotellihuoneita on joissain hotelleissa ollut sellaisia, mihin mahtuu koko porukka. Ulkomaille meiltä ei pystytä vielä lähteä, kun ruokavaliot rajottaa niin paljon. Että niistä mulla ei ole kokemusta! Ainoastaan kotimaan matkailusta.

t.ap
sellaista matkaa, mikä tehdään isolla porukalla bussin kyydissä. Mm. Ikaalisten matkatoimisto järjestää sellaisia, Matka-Vekka ym. Meillä tekee myös seurakunta kaikenlaisia matkoja, Lapissa käyty seurakunnan retkellä. Ahvenanmaalle ollaan tehty oman perheen kesken reissuja ja siellä on mökkejä mihin mahtuu koko porukka. Ja paljon ympäri suomen on sellaisia mökkejä, mitä voi vuokrata vaan pariksi päiväksi, eikä ole kalliita. Tää on meidän perheen tapa matkustaa, koska jos jollekin tulee paha allerginen reaktio, niin sairaalaan on päästävä heti!
missä ikävaiheessa alkaa helpottaan pahinta hässäkkää 4 lapsen kanssa? Minkä ikäisiä lapset siis? Jos kuvitellaan, että neljännen syntyessä isommat ovat 6v, 4v ja 2v.
ap