Kuka tämmöisen syysloman on keksinyt
lapsi huokailee tylsyyttään. Sanoo että olisi mieluummin koulussa.
Kommentit (12)
Ihan paras aika vuodesta lomailla (muualla kuin SUomessa). Päivällä +37, yöllä+30, punainen meri +30.
Paljon täydellisempää lomaa on vaikea kuvitella.
Vaan kun ei rahatilanne, eikä erityisesti työtilanne anna myöten pitää viikon lomaa tässä vaiheessa vuotta. Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät muutaman päivän kotona keskenäänkin.
Ihan paras aika vuodesta lomailla (muualla kuin SUomessa). Päivällä +37, yöllä+30, punainen meri +30. Paljon täydellisempää lomaa on vaikea kuvitella.
Kun kyse on pienestä koululaisesta, se tylsyys on pitkälti vanhempien syytä. Pieni lapsi ei omatoimisesti osaa moneksi päiväksi keksiä ohjelmaa, jos kavereita ei ole mailla halmeilla, eikä vanhemmilla ole aikaa viedä/hauskuuttaa.
Toki lapsen pitää joskus vähän kärsiäkin sitä ikävää, että oppii ideoimaan itse itselleen tekemistä. Mutta siis nyt puhuttiin usean päivän tekemättömyydestä ja kotona nyhjäämisestä.
Kannattaa ottaa yhteyttä lapsen kavereihin. Kunnilla saattaa olla organisoitua ohjelmaa. Mummolat ja kummilat kannattaa hyödyntää.
Yksi hauska idea on antaa lapsen sisustaa huoneensa. Siis ihan itse - jos ei nyt aivan ekaluokkalaisesta ole kyse. Autat häntä pakkaamaan vanhoja leluja varastoon tai kirpparille ja sitten suunnittelemaan. Minä jopa männävuonna hain lapsen kanssa rautakaupasta maalia (lapsi tietysti valitsi) yhdelle seinälle ja maalattiin yhdessä lapsen kanssa (minä ylhäältä, lapsi sieltä minne ulottui). Ihan riittävän siisti tuli ja huone sai uuden ilmeen ja värin. Sillä välin kun olin töissä, lapsi siirteli huonekaluja ja tavaroita, minä sitten autoin loput töistä tultuani.
Tulos oli aika hieno ja lapsella oli mukavaa puuhaa pariksi päiväksi.
Rahaa ei tarvita välttämättä ollenkaan/juuri lainkaan mukaviinkaan tekemisiin. Kirjastot, uimahallit, elokuvat, lautapelit, syksyinen luonto...
Minusta syysloma on IHANA! Lapsista osa serkuilla, serkkuja meillä, kohta lähdetään pikku matkalle. Okei, myönnetään että meillä asiat ruhtinaallisesti kun kumpikin vanhempi on myös syyslomalla.
lapsi huokailee tylsyyttään. Sanoo että olisi mieluummin koulussa.
Syysloma on tietenkin opettajien keksimä lisäetuus, heillä kun olisi muuten niin lyhkäset lomat.
sairaina eri syistä, joten siihen meni hyvin lyhyt syysloma.
Outoa, jos lapsi ei tykkää olla kotonansa. Toki ymmärrän, jos lapsella ei ole kavereita tai sisaruksia.
Meillä lapset odottaa jo joululomaa.
Käytiin nyt vain Hop Lopissa ja se riitti lapsille.
Silloin pitäisi päästä mahdollisimman kauas ja lämpimään, mutta yleensä puuttuu joko rahaa (työttömänä on aikaa mutta ei rahaa) tai aikaa (jos sattuu olemaan töissä on rahaa, mutta ei lomaa). Koskaan ei ole sekä rahaa että aikaa...
Meillä oli syysloma viime viikolla ja yritin keksiä joka päivälle jotain ohjelmaa: mm. HopLop, elokuvat, uimahalli. Näissä kului noin 3 tuntia päivästä ja loppu aika olikin tylsää...Ulkoilu ei oikein ole syyslomalla mikään todellinen ajanvietevaihtoehto, koska tähän aikaan vuodesta on kylmää, ankeaa, tuulista ja märkää....
Tämän vuoksi pitäisikin päästä matkustamaan jonnekin lämpimään!
jo äitini aikaan oli syysloma, kutsuttiin kyllä perunannosto-lomaksi, mun aikana ei ollut.
Hyvä asia on nämä pienet lomatkin, katkaisevat arjen ja aherruksen, voi rentoutua ja tehdä mieleistään.
Ap:n lapsella ei sitten ole mitään mieleistä tekemistä? Outoa kyllä.
Varsinkin jos se kestää viikon. Meillä oli onneksi vain kaksi päivää, sen vielä saa jotenkin kulumaan.