Monatko harrastusta ok ekaluokkalaiselle?
Kommentit (7)
Meidän ekaluokkalaisella on partio, jalkapallo, jumppa ja sähly. Onhan tuo siinä mielessä ihan liikaa, että elämä on aika hässäkkää. Mutta lapsella ei ole mitään ongelmaa jaksamisen kanssa, on aina innolla menossa.
Jouluun piti lopettaa jumppa, mutta lapsi meni saamaan seuran kiertopalkinnon, niin en kehdannut pakottaa sitä lopettamaan siihen palkintoon. Ensi vuonna sitten vaadin vähentämään jostain, jotta perheellä olisi yhteistäkin aikaa joskus.
1-2 iltaa viikossa. Kotona, kavereiden kanssa ja kotipihalla voi sitten "harrastaa" lisää.
Ekaluokkalaiseni viettää harrastuksessaan lähes joka arkipäivä pari tuntia. Yleensä klo 15-17. Sitä ennen on syönyt kotona välipalan (koulu loppuu klo 12) ja leikkinyt kaverin kanssa. Läksyt tekevät yhdessä. Pääsee kimppakyydillä harrastukseen ja me vanhemmat haemme viiden maissa vaihtelevan määrän lapsia jäähallilta takaisin. Illalla ehditään vielä tehdä perhejuttuja.
Toimii vain koska lapsi on reipas ja kimppakyydit järjestyvät. Harrastaa taitoluistelua neljättä vuotta.
Kerran viikossa partio ja kerran uinti. Ihan maksimi määrä.
Kaksi, maksimissaan kolme kertaa harrastusta viikossa.
Ei tällaiseen ole oikeaa vastausta! Lapsia, harrastuksia, koulumatkoja, perheitä on niin monenlaisia, että yleistäminen on tyhmää. Omani harrastaa 10h viikossa ja pärjää hyvin, in iloinen ja energinen. Joku toinen uupuu yhdestäkin aikataulutetusta jutusta. Ikä ei ratkaise vaan ennen kaikkea persoona ja toisena puitteet. Jos on pitkät välimatkat, se uuvuttaa. Jos ei ole tukiverkkoja, vanhemmat uupuvat.
Riippuu aika monesta asiasta. Harrastuksia on erilaisia. Yksi ainoa harrastuskin voi olla niin tavoitteellinen ja aikaavievä, että on jo maksimi tai jopa liikaa, jos on monta monen tunnin treeniä, ankara vaativa ilmapiiri ja painostava ohjaaja/valmentaja. Tai sitten voi olla, että lapsella on neljäkin harrastusta, joista jokaisesta on vain yksi lyhyt käynti viikossa, eikä mitään kotiharjoittelua tms, ja lapsi jaksaa ihan loistavasti.