Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset olettavat automaattisesti, että lapseton on masentunut tai katkera?
15.03.2007 |
Meillä on se tilanne, että emme ole mieheni kanssa saaneet yrityksistä huolimatta lapsia. Kevyet hoidot on takana, eivätkä nekään tuottaneet tulosta. Syksyllä on todennäköisesti ivf edessä. Suurin ongelma on oikeastaan se, että muiden on jotenkin vaikea hyväksyä, että me emme tee tästä asiasta elämää suurempaa.
Monet ihmiset olettavat, että meillä olisi joku tarve puida tätä asiaa heidän kanssaan ja ottavat nokkiinsa, kun sanomme, että ei tämä ole sellainen asia, josta kannattaisi keskustella. Toki keskustelemme asiasta hoitohenkilöstön ja toistemme kanssa. Mutta miksi pitäisi vielä ystävien kanssa puhua asiasta? Lisäksi monet ovat lähes sairaalloisen kiinnostuneita, että mitäs nyt, kun lasta ei kuulu. Ja taas vedetään hernettä nokkaan, kun emme lähde mässäilemään hoitohistoriallamme.
Lisäksi ihmetystä herättää, että matkustelemme, harrastamme, jne. Pitäisi varmaan istua kotona pimeässä ja säälitellä itseään...
Kommentit (4)
Se oli yhtä helvettiä. Lapsi on ollut aina tärkeintä. Onneksi saimme vihdoin ihanan lapsen!!
Ihanaa ettet koe sitä kuten minä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin näillä palstoilla. Jotkut väittävät sen tuntuvan yhtä pahalta kuin lapsen kuoleman. No minulle lapsen kuolema musertaisi aika ison osan elämääni, vaikka toisten lasten kanssa olisi pakko jaksaa. Ja olettaisin että ystäväni huomioisivat suruni.
olen isolapsisesta perheestä ja minulle ei jäänyt mitään ruusuista kuvaa lapsien hankkimisesta. Äiti valitti aina sitä että lapsia tuli niin paljon ( 4) vaikka hän ei ois halunnut ensimmäistäkään (totta!) Ehkäisy oli keksitty, että syyttäköön itseään.
Mutta en usko itsekkään että oisin ollut kauheen hyvä äiti. nautin vapaudestani, mieheni tosin haluais lapsia, mutta ei hän pidä sitä välttämättömänä asiana. Sanoin jo avioituessamme että en halua lapsia.
Itse olen myös lapseton. Me päätimme, että mitään hoitoja tai tutkimuksia ei tehdä. Nyt noin 2 vuotta kestäneen pienimuotoisen kriisin jälkeen olemme nousemassa samanlaiseen olotilaan kuin ap. Elämä voittaa, vaikkei asiat aina sujukaan siten kuin olisi ajatellut niiden sujuvan.
Mua kuitenkin ärsyttää kaikista eniten meihin kohdistuva säälin ja salatun halveksunnan yhdistelmä. " Voi sua raukkaa kun et saa omaa lasta. Et tiedä elämästä mitään." Niinpä niin. Mitäs siihen sanot. Ei taida kannattaa sanoa juuri mitään.