voi tätä reppanaa syömishäiriöstä kärsivää blogistia :(
kauheeta, että jonkun KAIKKI ajatukset pyörii koko ajan syömisen ympärillä :(
http://laihdutusyritysnumero7852.blogspot.com/2009_10_01_archive.html
Kommentit (6)
Viimeksi päivittää sairastuneensa masennukseen ja alkaa hehkuttamisen vuorostaan sillä. On kolmen vuoden ajan jauhanut vain ja ainoastaan ulkonäöstään ja mitannut ja punninnut ja puristellut vartaloaan päivästä toiseen. Jokainen lause pyörii sanan "minä" ympärillä jossain muodossa. Ihan täysin ja yksin vain itsensä ympärillä elävä ihminen. Kammottavaa. Liekö tuokin jokin narsismin muoto.
pitää itseään erityistapauksena, kaikella tavalla poikkeuksellisena. On ajautunut vähän turhan syvälle murrosikäisen narsistiseen itsetutkiskeluun ja jäänyt sinne lojumaan vuosiksi vielä teini-iän jälkeen.
Jaksamisia blogin pitäjälle. Älä välitä ihmisten kauhistelusta ja keskity kuntoutumiseen.
Ihme jolinaa narsismista. Syömishäiriöinen ja narsisti ovat kaksi eri asiaa.
Blogi kertoo minusta ja mieleni sisällä tapahtuvista asioista. Blogi ei kuitenkaan ole yhtä kuin minä itse. En minä tuonne juurikaan kirjoita ihmisistä, joita elämässäni on. En halua että minut tunnistetaan + en usko ketään kiinnostavan olenko käynyt Pirkko-Petterin kanssa kahvilla vai en.
En hehkuta masennusdiagnoosiani, en hehkuta sitä etten osaa syödä "kuten aikuiset ihmiset", en nosta itseäni muita ylemmäs tms. Kerron vain tuntemuksistani. Blogi on minulle paikka, jossa voin kertoa kaiken kaunistelematta mitään.
Narsismista on näemmä tullut muoti-ilmaus, joka soveltuu jokaisessa asiayhteydessä käytettäväksi..
hyvä, että sinulla on blogisi purkautumiskanavana.
Toinen hyvä asia on se, että olet hakenut ammattiapua. Toivottavasti asiat vielä lutviutuvat ja muuttuvat paremmiksi.
Onhan tuo surku, mutta tuskin se asia täällä voivottelemalla siitä miksikään paranee. Meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle.