Kuinka paljon työnantajasi TIETÄÄÄ sun yksityiselämän kiemuroista?

että mulla on 2 lasta ja mies. Emme puhu työpaikalla henkilökohtaisia asioita, ja hyvä niin. Perheasia on tullut esiin lapsen sairasloman yhteydessä.

Turvatarkastus ja rekisterit on tutkittu ennen työhönpääsyä. Raha-asioista ei tiedä muuta kuin normaalit palkanmaksut. Meillä on hyvin tarkat yksityiselämän suoja-asiat täällä, ehdottomasti pidetään salassa kaikkien asiat.

siinäpä se.

Poliisiasioita tosin ei ole ja rahastaakaan ei ole tarvinnut puhua.

kv. pörssiyhtiössä töissä sen verran korkealla postilla, että hakuvaiheessa on tehty suppea turvaselvitys. Todennäköisesti tiedossa on mm. 10 vuoden takainen kolarikin jonka selvittely meni raastupaan asti.

Joudun joka henkilöstökyselyssä vastaamaan kysymykseen, miten minulta onnistuu työelämän ja perheen yhteensovittaminen. Enkä edes tajua, mitä vit*ua se työnantajalle kuuluu???

Meillä ollaan töissä avoimia myös yksityiselämän suhteen. Pomo tuntee mieheni ja minä tunnen pomoni vaimon, ja ollaan tekemisissä myös vapaa-ajalla.



Mielestäni hyvin toimiva ratkaisu, saa esim. helposti vapaata jos tarvii, kun töissä tiedetään elämäntilanteet.



Toisaalta olin aiemmin sellaisessa työpaikassa, jossa asioista ei puhuttu, ja ymmärrän kyllä senkin tavan. Riippuu kain niin paljon henkilökemioista, silloisten työkaverien tekemiset eivät hirveämmin kiinnostaneet. Rehellisesti sanottuna ei kiinnosta tietää vieläkään mitä he tänä päivänä puuhailevat.

Firma työllistää useita tuhansia ihmisiä, joten pääpomo ei tiedä mun elämästä yhtään mitään. Tuskin tietää edes, kuka mä olen. Mutta jos laskeudutaan vähän alemmas, niin oma lähin esimies tietää kyllä aika paljonkin. Ylipäätään meidän osastolla on hirmu hyvä ja luottamuksellinen henki ja porukka on sen verran läheisissä väleissä, että perheenjäsenistä yms. kuvioista puhuminen kuuluu ihan normaalistikin meidän kahvipöytäkeskusteluihin. Pomo myös kutsuu alaisensa pari kertaa vuodessa kotiinsa esim. glögille tms., joten pomon perhekin on tullut tutuksi. Minusta se on jotenkin tosi ihanaa. Isompia luurankoja ei kaapissani edes ole, joten mitään tarvetta yksityiselämän salailuunkaan ei ole.

No minusta on tehty sen sortin turvallisuuskartoitus, että työnantaja tietää varmaan kaiken (teen mm. puolustusvoimiin liittyviä hommia).

Olisinpa osannut pitää rajat, mutta kun vaikutti niin mukavalta tyypiltä. Ei se mitään varmaan juorua, mutta itseäni suututtaa ihan vaan periaatteesta. Työskentelen henkilökohtaisena avustajana..

Aikaisemmin ei tiennyt ja ei sitä varmaan kiinnostanutkaan mutta sairastuttuani ja oltuani pitkään töistä pois ja tultuani takaisin ollaan juteltu tosi paljon, aika henkilökohtaisiakin asioita. Esimieheni on myös jutellut mulle omista asioistaan vaikka on aivan äärettömän tarkka siitä, ettei puhu omasta elämästään.



Mitään vanhoja juttuja ei tiedä, ei masennushistoriaani eikä sitä ainoaa poliisijuttua mikä mulla on (sillä ei ole mitään merkitystä ja kerronkin sitä tuttavapiirissä ihan huumorilla).