Saako puolisonsa ulkonäköä arvostella? Siinäpä kysymys.

joka puolestaan on merkki siitä, että nyt menee jo huonosti ja matka kohti lopullista eroa on alkanut.



Kannattaa hankkia oloisensa kumppani ja vanheta sen kanssa tastahtia, niin kummallakaan ei ole varaa arvostella toisiaan. Tolle arvostelun tielle kun lähtee niin siitä ei seuraa mitään hyvää.

niin ei saa. Käytöstään voi muuttaa, asennettaan voi parantaa, mutta ulkonäköön voi vaikuttaa vain rajallisesti. Terveisiin elämäntapohin voi tukea koko perhe toinen toistaan. Miten pinnallinen on ihminen, jota arvelee voivansa vaatia vielä tuonkin tason ylittävää?

Jokainen varmaan tietää itsekin, jos on ylipainoinen, tai on alkanut tulla ryppyjä.



Mitä voi tehdä, on ehkä esim. tehdä yhdessä terveellistä ruokaa, liikkua, antaa toiselle omaa aikaa yms.

joka puolestaan on merkki siitä, että nyt menee jo huonosti ja matka kohti lopullista eroa on alkanut.

Kannattaa hankkia oloisensa kumppani ja vanheta sen kanssa tastahtia, niin kummallakaan ei ole varaa arvostella toisiaan. Tolle arvostelun tielle kun lähtee niin siitä ei seuraa mitään hyvää.

Itse olin nätti, kiintee, hehkee blondi, joka piti huolta itsestään. Otin kaljuuntuvan, lyhyen, vähän pullean miehen, koska arvostin hänen muita ominaisuuksiaan. Niin nyt kun lapsen saamisen jälkeen olen levinnyt ja vanhentunut, niin mies on suoraan sanonut etten ole haluttava ja häntä ärsyttää kun paisun.. Että vittu jee.. Arvaapa vaan tekeekö mieli laihduttaa ja pitää huolta itestäni enää..

Kummallakin on siinä oma elämä elettävänään, vaikka se eletäänkin yhdessä. Toista täytyy kunnioittaa ja hänen herkkyyttään suojella.

joita toinen ei voi muuttaa tai muuttamiseen tarvittaisiin plastiikkakirurgiaa. Esim. pienestä vehkeestä huomauttelu. Sen sijaan ylipainosta voi minusta huomauttaa, mutta ei saa haukkua läskiksi, sen sijaan voi diskreetisti vedota terveysseikkoihin ja samaan hengenvetoon sanoa, että mun mielestä näytät aivan ihanalta, kulti.

no saa kai siinä missä muidenkin, mulla ei kyllä tulis mieleen arvostella kenenkään ulkonäköä.



Miehesihän on osannut aika hyvin ilmaista tuon asian mikäli sanavalinta oli tuo kirjoittamasi. Tietysti siinä ottaa riskin, että puoliso loukkaantuu verisesti - tai sitten havahtuu, että tuohan on ihan totta(?) Riippuu varmasti paljon ihmisestä mitä kommentilla tarkoittaa ja kuinka siihen sitten suhtautuu.

mun mielestä parisuhteessa saa sanoa, jos jokin toisessa harmittaa. Mutta ei ole mitään syytä sanoa sitä ilkeästi.

Tietysti on eroa siinä, harmittaako, että puolisolta on leikattu rinta, että hän on lihonnut 5 kiloa, että hän on lihonnut 25 kiloa tai että hän ei enää meikkaa joka päivä. Ja onko arvostelijalla ns. varaa sanoa: jos mies on läski ja huonosti pukeutuva, ei paljon kannata sanoa mitään.

Yleisestä vanhenemisesta nyt on aivan turha valittaa. Se, että kehtaa itkeä puolisolleen siitä, että ryppyjä tulee ja nuoruuden kimmoisuus alkaa kadota eli että tämä on vanhentunut, on enemmän osoitus oman luonteen puutteista kuin mistään muusta. Jokainen normaaliälyllä varustettu ihminen tietää, että kaikki hänet itsensä mukaanlukien vanhenevat ja se näkyy myös päälle päin.



Lihominen, huonojen elämäntapojen (esimerkiksi liika valvominen vaikkapa tietokoneen äärellä, liika tupakka, liika alkoholi) aiheuttama ulkonäön rapistuminen ja ulkonäöstä huolehtimisen lopettaminen ovat minusta sellaisia asioita, jotka voi puolisolle NÄTISTI/HUUMORILLA ja KANNUSTAVASTI sanoa. Tietty jos silloin nuorena ja lapsettomana - ehkä ennen täysipäiväistä työelämääkin - kumppani on käyttänyt hirveästi aikaa ja vaivaa itsensä puleeraamiseen, on aika kohtuutonta odottaa, että töissäkäyvänä vanhempana sukimiseen käyttäisi saman ajan (tämä koskee erityisesti naisia, koska harva mies käyttää yhtä paljon aikaa, vaivaa ja rahaa ulkonäköönsä edes silloin nuorena, turhamaisena ja joutilaana tai pukeutuu tamineisiin, joiden käyttäminen on yhtä vaivalloista kuin jotkut naisten vaatteett ja kengät) tai että ylipäätään haluaisi vuosikymmenestä toiseen käyttää hirvittävästi vaivaa ulkonäkönsä hoitamiseen. Kaikkea aikansa - normaalin huolenpidon pitäisi pitkässä suhteessa riittää.



Tässä on kuitenkin myös poikkeuksensa. Isot muutokset ja raskaat asiata, esimerkiksi ylenpalttinen stressi, suru, terveysongelmat, ovat asioita, joita elämässä toisinaan tulee vastaan ja jotka yleensä näkyvät ulkonäöstä. Siitä ei minusta ole sopivaa valittaa niin kauan kun on ns. tilanne päällä. Surevan, stressaantuneen tai raskaana olevan puolison taakkaa vain lisää se, että lapsen tasolle taantunut elämän valo ryhtyy vänkymään. Sitten kun tilanne on rauhoittunut ja on kulunut reippaasti aikaa, mutta mitään ei tapahdu, voi ryhtyä nätisti kannustamaan laihdutuksessa tai ulkonäön huomioimisessa. Ei olisi tullut mieleenkään mäkättää miehelle, joka näytti pitkään väsyneeltä haamulta kun isänsä sairastui (ja ryhtyi taas huolehtimaan itsestään kun isän tilanne vakiintui). Vastaavasti olisin kyllä hermostunut, jos mies olisi alkanut nalkuttaa raskauskiloistani vaikkapa kukkauden synnytyksen jälkeen (kilot putosivat hitaasti niin, että vuoden päästä olin taas normaalipainossani).



Kyllä meillä ainakin miehen kanssa on jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, ettei kummankaan sovi ylenpalttisesti repsahtaa. Kun miehellä oli hillitön työstressi päällä ja pitkien päivien ja huolimattomien välipalojen yhdistelmä alkoi näkyä vatsanympäryksessä, tein sille terveellisiä työeväitä valmiiksi ja pidin huolta, että meillä on valmiina (lämpimänä tai jääkaapissa) oikeaa ruokaa heti kun se kotiutuu. Kun loukkasin jalkani niin, että aiempi liikuntaharrastus meni tauolle ja aikaa alkoi kulua liikkumattomuusahdistuksen lääkitsemiseen napostelemalla, mies osti minulle syntymäpäivälahjaksi kausikortin hot joogaan ja piti huolta, että minulla on myös aikaa käydä siellä.



Ei siitä tarvitse pahasti sanoa, tai välttämättä sanoa mitään. Kuten joku aiemmin totesikin, kyllä sitä yleensä itse tietää, jos on lihonut tai ei ehdi/jaksa/halua hoitaa itseään. Kannustavan vihjauksen tai huomion ja välittämisen osoituksen pitäisi riittää tai vähintään olla se ensimmäinen puuttumisyritys.

Minulla on fiksu mies, mutten tiennyt, että hän on kuitenkin tuonkaan vertaa ulkonäöstä kiinnostunut. En ole ennenkään ollut mitenkään superkiinnostunut muodista, ulkonäöstä, laittautumisesta. Olin luonnostani hoikka ja ihan perusnätti. Hoikalle sopi vaate kun vaate. Nyt sitten aivan jotain muuta. Tilalle ovat tulleet pihatyöt, kotityöt, lastenhoitotyöt ja virkatyöt. Lopun ajan nukun.

ap

no saa kai siinä missä muidenkin, mulla ei kyllä tulis mieleen arvostella kenenkään ulkonäköä.

Miehesihän on osannut aika hyvin ilmaista tuon asian mikäli sanavalinta oli tuo kirjoittamasi. Tietysti siinä ottaa riskin, että puoliso loukkaantuu verisesti - tai sitten havahtuu, että tuohan on ihan totta(?) Riippuu varmasti paljon ihmisestä mitä kommentilla tarkoittaa ja kuinka siihen sitten suhtautuu.

Tosiasia on, että joissain asioissa vaikuttaa enemmän se, MITEN asiat sanoo, kuin mitä lopulta sanoo. On aivan eri asia sanoa kumppanilleen tämän vanhenneen arvokkaasti, kuin että onpa toisesta tullut ryppyinen.



Mielestäni asiallisesti saa asiasta sanoa. Kyllä minä tiedän että rintani näyttävät nyt 20 vuoden ja kahden imetetyn lapsen jälkeen aivan erilaisilta kuin nuorena, mutten minä pahastunut kun mies sanoi rintojeni ikääntyneen. En myöskään usko miehen verisesti loukkaantuneen kun sanoin että terveyssyistä kannattaisi alkaa käydä lenkillä.