Toinen mummo lapsen suosikki
Mua usein ärsyttää, kun lapsi suosii toista mummoaan. Esimerkiksi toisen luona käydessä alkaa mankua, että mentäisiin toisen luo (mummot asuvat suht lähekkäin) ja muutenkin vertailee. Tuntuu, että on monta noloa tilannetta tämän vuoksi ja toinen mummo on pahoittanut mielensä. Molemmille mummoille lapset ovat kuitenkin rakkaita. Erona on se, että suosikki ei ole oikein missään rajoittava. Hän antaa lapsen vapaammin leikkiä, kun toinen mummo varovaisuudessaan kieltää turhaankin esim. kiipeilyjuttuja, ettei lapselle kävisi mitään. Suosikki myös antaa kaiken periksi ja syöttää karkkia minkä ehtii.
Tavallaan ymmärrän, että lapsen kemiat kohtaavat varmaan paremmin toisen mummon kanssa. Hän onkin ihana ihminen, vaikka esim. karkin salaa syöttäminen (vanhempien kielloista huolimatta) yms. "salajutut" (siis mummo ja lapsi vastaan vanhemmat) lapsen kanssa onkin ärsyttävää. Hän on kuitenkin positiivinen tapaus ja kannustava, hehkuttaa lapsen osaamista kun toinen mummo on rauhallisempi.
Mietinkin, mikä tilanteessa mua oikein rassaa. Koenko, että lapsi hylkää mutkin, kun pitää miehen äitiä omaa äitiäni kivempana, vai mistä on kyse? Näettekö ulkopuolisina syytä ärsytykselleni? Tai onko itsellänne vastaavaa kokemusta?
Kommentit (2)
että lapsesi hylkää myös sinut, mutta ottaa erittäin koville se, että juuri sun äitiä dissataan.
Lapselle olisi hyvä tähdentää, ettei toisen luona ollessa saa mankua sille kivemmalle...
ja koen samalla tavalla kuin sinä. Mua ärsyttää ehkä ennenkaikkea se, että mummi asettuu lapsen kanssa vanhempia vastaan..ja mummi myös vihjailee kovasta kurista yms.. ikään kuin kaikkien pitäisi antaa lapselle vain sitä mitä lapsi haluaa ja sitten kaikki olisi hyvin..?
Itse pidän oman äitini kasvatusmallia, ja mummimallia jopa parempana, koska on enemmän lasta opettava ja ohjaava, kuin periksi antava.. mikä mielestäni onkin aikuisen rooli.
Toisaalta suosikkimummi ehtii olla enemmän lapsen kanssa, ja tästäkin voi johtua suosiminen.
Mutta uskon että menee ohi, on jokin ikävaihe vain, että kemiat osuu tällai!