Eiliset lestadiolaisäidit vaikuttivat fiksuilta ja mukavilta.

Ainut asia, mikä minua kaivoi, ja mikä minua surettaa tämänkin palstan lestadiolaisten kommenteissa, on se, miten ihminen ajetaan hylkäämään uskonsa, vaikka ihminen haluaisi vain ottaa etäisyyttä liikkeeseen.



Moni kokee liikkeen säännöt ja kulttuurin ahdistavaksi ja itselleen vieraaksi, vaikka haluaisi uskoa Jumalaan ja olla uskovainen. Mutta kun vedetään yhtäläisyysmerkit liikkeen ja uskon välille, vaikka Raamattu ei tähän mitään perusteita anna, viedään liikkeestä lähtevältä myös usko. Lähtevät eivät välttämättä ymmärrä, että he voivat jostain toisesta seurakunnasta löytää sellaisen hengellisen yhteisön, jossa he voivat jatkaa uskossaan, mutta heille itselleen helpommassa ympäristössä.



Tämä on minusta yhdenlaista hengellistä väkivaltaa, ja jos sillä viedään joltain ihmiseltä mahdollisuus uskoa, niin se on aika julmaa sellaista.



Toki jokaisella on vapaa tahto, mutta jos lapsesta asti opetus on yksioikoisesti sitä, että uskovaisuus ja liikkeeseen kuuluminen liittyvät toisiinsa, ei ole helppoa murtaa näitä ajatuskuvioita.