Lapsen hoitotuki hylättiin?
onko täällä astmalasten vanhempia?
Onko hoitotukenne hylätty kun astam on ns. hyvällä mallilla.
meidän poikamme hoitotuki hylättiin nyt kun astma on saatu suht hyvälle mallille. Minä kun aikoinaan ymmärsin, että sitä maksetaan jos ja kun lapsella edes on astma.
Kommentit (5)
Ensi kuussa on taas sairaala käynti, käydään polilla 4-6kk välein kontrolleissa. Silloin pyydän uuden lääkärin todistuksen ja laitan paperit uudelleen sisään. Nyt papereiden käsittelyssä meni liki 2kk vaikka aikaisemmin on mennyt viikosta kahteen kun päätös on tullut.
Aikoinaan sairaalan sosiaalityöntekijä valisti meitä näissä asioissa. Poikamme kun syntyi pikkukeskosena ja tutustuttiin kyseiseen henkilöön jo silloin. Meillä jokainen lääkkeen otto aamuin ja illoin varsinaista taistelua, poika ei millään tunnu tottuvan lääkkeen ottoon vaikka tätä on jo " harrastettu" yli kaksi vuotta.
Kyseiset hoidot ja sairaalassa olot on tähän asti riittäneet syyksi.
Aluksi saimme jopa korotettua tukea, kun lääkkeet otettiin kotona " salkku-spiiralla" .
Se oli minullekkin ihan uutta, että korvatulehduksiinkin voi hakea kyseistä tukea.
Mun tytär ollut viimeksi sairaalassa osastolla marraskuussa 2004. Saamme hoitotukea ja ajattelin ensi kuussa pyytää lääkärintodistusta korotettua tukea varten. Lääkkeisiin menee tuhottomasti rahaa kuussa, singulair, seretide, ventoline, heinix jne käytössä. Kontrollit 3kk välein. Obstruktioita ainakin kerran kuussa, muttei osastohoitoa. Ihan lääkkeiden kalleuden takia ajattelin kokeilla korkeampaa luokkaa.
Tokihan me ollaan onnellisia ettei jatkuvia ahdistuksia ym. oireita ole. lapsi on alle 3 vuotias, ja kaikki flunssat ym. vievät pojan joka ikinen kerta sairaala hoitoon. Lokakuussa oli 3pv osastolla, marraskuussa 5pv ja joulukuussa sairaalassa oltiin vain 2pv.