Esikoisen KAUHEA uhma uuden vauvan synnyttyä

Meillä esikoinen (tuliluontoinen poika), joka on vajaa kaksi vuotta kuopusta (rauhallinen tyttö) nuorempi. Nyt kun tyttökin jo lähentelee kolmea vuotta, tilanne on rauhoittunut paljon, mutta muistan vieläkin melkein kauhulla, kuinka vaikeaa esikoisen mustasukkaisuus oli ekat lähes pari vuotta, kun olin lasten kanssa kotona. En voinut imettää esikoisen nähden, poika läpsi ja töni siskoaan KOKO ajan, kiukutteli minulle jne. jne. Olin aivan rikki enkä nauttinut kotona olosta pahimmillaan pätkääkään.



Ensimmäinen vinkkini oli, että esikoisen kanssa pitäisi pystyä järjestämään kahdenkeskistä aikaa, mutta teillä siis kuopuksen jättäminen toisen vanhemman, sukulaisen, kaverin tai muun hoitoon ei onnistu (?). Me pyrimme tekemään niin, että molemmat lapset saavat vaihdellen kummankin vanhemman kanssa omaa aikaa (ei mitään ihmeellistä, vaan esim. kaupassa käynti kahdestaan tms.), ja näkee NIIN selvästi, että se on lapsille tärkeää. Poikakin on näinä hetkinä IHAN erilainen kuin silloin, kun huomiosta pitää kilpailla siskon kanssa. Yksi mahdollisuus olisi tietysti omistaa hetki esikoiselle silloin, kun kuopus nukkuu, mutta TIEDÄN, että niinä hetkinä sitä itsekin mielellään lepäilisi yösyöttöjen ja muun väsymyksen vastapainoksi...



Poika oli myös mielissään, kun korostin, mitä kaikkea hienoa hän isona poikana osaa tehdä ja missä hän voi näyttää siskolle mallia. Hän toimi (usein) mielellään apuna, kun pyysin hakemaan vauvalle vaipan tms. Silloin tällöin pitää kuitenkin myös esikoisen antaa olla pieni ja ottaa syliin, pusutella ja helliä, jotta hänen ei pitäisi liian nopeasti kasvaa isoksi.



Kuten jo yllä mainitsin, ihan varmasti teilläkin jossain vaiheessa helpottaa. Muistan itsekin ne negatiiviset tunteet poikaa kohtaan tämän käytöksestä (toki sellaisia tulee välillä vieläkin), mutta tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että kaiken kokemamme jälkeen suhteeni häneen on myös aivan erityislaatuinen: hyvät hetket ovat erityisen palkitsevia, kun niiden eteen kokee tehneensä paljon töitä.



Toivotan sinulle paljon voimia. Yritäthän levätä aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, sillä kokemusta on siitäkin, että väsyneenä kaikki näyttää vielä paljon mustemmalta.

Meillä oli myös kovaa taistelua vauvan synnyttyä. Esikoispoika oli silloin n. 2½ -vuotias, siihen saakka tietysti meidän vanhempien silmäterä, ja kotihoidossa. Pikkuveljen syntymästä on nyt puoli vuotta, ja aivan viime viikkoina olen ruvennut ajattelemaan, että pahin taitaa hellittää. Jospa teilläkin sitten vähitellen!



Muistan hyvin, miten tilanteen teki vielä raskaammaksi se, että esikko osasi " käyttäytyä" toisten seurassa edelleen hyvin, pusutteli pikkuveljeä ym. kivaa, ja tuttavien ja sukulaisten oli vaikea ymmärtää juttujani arjen raskaudesta. Mutta raskasta se oli! Hiukan lohdutti, kun vanhempani olivat kerran meillä käymässä, ja esikoinen väsyessään rupesi pitämään sitä tavallista arkishowtaan. Äitini katseli silmät pyöreinä kullanmuruaan, ja tuumasi, että taitaa niissä jutuissani sittenkin olla jotain perää... Todella!



Arki alkoi toden teolla, kun mies palasi isyysvapaalta töihin, ja jäimme kolmestaan kotiin. Isoveli mm. töni vauvaa, painoi tyynyllä kasvoihin, heitteli leluilla, häiritsi imetyshetkiä miten vain parhaaksi näki, jos ei enää muuta pystynyt, niin kiljui niin, että kaikilla korvat soivat. Ja haukkui äitiä tyhmäksi ja huusi kurkku suorana, ettei todellakaan tykkää minusta.



Mitään erityisen purevia vinkkejä minulla ei taida olla antaa. Meillä istuttiin paljon jäähyllä näiden " temppujen" (siis vauvan vahingoittamisyritykset) seurauksena. Ja nyt huomaan, että kannatti olla johdonmukainen, ja istuttaa jäähyllä vaikka viidettä kertaa samasta asiasta iltapäivän aikana, jos kerran tekee saman tyhmyyden. Sylissä poika istui myös paljon, yritin siten purkaa tilanteita, joissa osasi jo verbalisoida tunteitaan (=äiti on tyhmä jne.) Yritin myös auttaa tässä verbalisoinnissa (sinua varmasti harmittaa, kun äiti joutuu hoitamaan paljon vauvaa). Tietysti sitten myös kiiteltiin ja kannustettiin hienoista suorituksista, varsinkin, mikäli ne kohdistuivat vauvaan. Ja annettiin aikaa. Vaikka sitten " vain" kauppareissuilla, kuten ed. kirjoittajakin sanoi. Mies yritti parhaansa mukaan luovia minun ja esikoisen välillä, ja olipa sellainenkin aika, ettei esikoinen olisi huolinut minua mihinkään. Ei ruokaa antamaan, ei vessaan, ei nukuttamaan, ei mihinkään.



Löytyykö lähipiiristänne tuttavia tai sukulaisia, joiden luona voisitte enemmän ja vähemmän säännöllisesti vierailla? Kuten kerroin, meillä poika käyttäytyi nämä kyläilyreissut pääsääntöisesti hyvin, ja niinpä reissut olivat hermolepoa myös minulle. Sovimme tuttujen kanssa myös, että jos jotain kahnauksia tulee, myös he voivat poikaamme kieltää ja ohjata, jotta heppu hoksaa, ettei pelkästään äiti pelkästään kiusatakseen häntä kieltele.



Kuullostaa hyvältä, että saat esikoisesi edes lyhyeksi aikaa kodin ulkopuolelle hoitoon. Alku voi olla hankalaa, mutta uskonpa, että hän innostuu ajan myötä asiasta.



Summa summarum, parhaiten mielestäni auttaa vain aika ja johdonmukainen käytös. Toivottavasti jaksat odottaa, aurinko paistaa vielä! Ja kun olit huolissasi esikoisesi ja sinun väleistä, ainakin meillä on käynyt niin, että poika tuntuu taas ihan yhtä rakkaalta kuin ennenkin (vaikka välillä tuntui, että en kerta kaikkiaan löydä enää mistään sen rakkauden rippeitäkään, jota joskus häntä kohtaan tunsin, valitettavasti sitä se väsymys teettää). Olenkin nyt monesti sanonut pojalle, että ihanaa, kun vanha kunnon XXX on palannut ja asuu taas täällä meillä, ja känkkäränkkäXXX lähti pois. Aluksi poika hämmentyi, mutta on nyt itsekin sitä mieltä, että näin on kivempaa.

Hei,



Meille on vasta tulossa toinen lapsi, mutta olen kysellyt tutuilta, miten he hoitivat vauvaa ja taaperoa tai leikki-ikäistä yhtä aikaa.



Parhaiten mustasukkaisuuteen varmaan auttaa se, että lapsi saa paljon huomiota. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Tutuilta sain seuraavanlaisia vinkkejä:

Yksi asia, minkä useampi sanoi tepsineen mustasukkaisuuteen oli se, että imetyksen aikana isommalle luettiin kirjaa. Näin isompi lapsi sai olla äidin kanssa ja vauvakin oli mukana mukavassa hetkessä.



Toinen oli se, että isompi lapsi sai auttaa vauvan hoidossa: ojentaa vaipan, rasvapurkin, vaatteita jne.



Kolmas oli yhteiset laulu- ja leikkihetket vauvan ja isomman kanssa.



Toivotan sinulle jaksamista ja voimia! Toivon myös, että saat hoitoapua ja riittävästi unta.



Mupsi

otettiin sanallisesti yhteen oikein kunnolla, ja se puhdisti ilmaa! sitten halattiin ja sen jälkeen tytör on ollut oma itsensä, eli koko eilinen meni hanasti:) Meillä luetaan aina vauva isosiskon sylissä ja isosisko minun sylissäni ja hän auttelee mielellään. Ehkäpä tämä tästä, ainakin tällaisten hyvien päivien myötä jksaa paremmin. Kiitos kaikesta tuesta!

Hei,



Meillä ollut samanlaisia kokemuksia ja myös noita tunteita. Tuntuu että kaudet vaihtelevat. Välillä helpompaa välillä vaikeampaa. Selvästi helpommat kaudet sijoittuvat siihen, kun esikoista on huomioitu ja sylitelty enemmän. Silloin ehtii olemaan molemmille lapsille paremmin läsnä. On se outoa miten tuosta kuviosta jotenkin yltyy kierre.



Mutta syy miksi kirjoitin, on tämä linkki Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla - minusta tässä on paljon hyvää asiaa ja hyvää hyödynnettävää:



http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/perheeseen_…



m

Itselläni on kaksi lasta, joista nuorempi juuri tyttäresi iän ohittanut. Oma poikani on edelleen nyt jo 4-vuotta täytettyään edelleenkin juuri kuten kuvailit: eli murkkuikäinen minikoossa.



Tottakai uuden perheenjäsenen tulo vaatii sen, että kaikkien täytyy hakea uudelleen paikka perheessä, mutta siltikin sanoisin, että juuri noin sen kuuluukin mennä (aivan samat muistot on esikoisesta tuossa iässä).



Kaikki sympatiani sinulle - tuollaisen uhmiksen tarpeisiin vastaaminen samalla kun tekee järkyttävän paljon töitä jo vauvan eteen, on todella raskasta.