Miten ikinä pääsen tämän asian yli?

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kohta kuusi vuotta. Olemme uusperhe. Tulin vahingossa raskaaksi (pillerit pettivät) parisen vuotta sitten, ja siitä koitui hirvein aika elämässämme. Itse, jo kohta 40:iä lähestyvä) olisin halunnut pitää lapsen, enkä missään nimessä tehdä aborttia. Mies ei tähän suostunut koska ei jaksa enää pikkulapsi-aikaa ja oli siinä hänellä miljoona muutakin mielestään erittäin hyvää syytä. Loppupeleissä uhkasi erolla jos pidän lapsen.

Meille tuli hirveä kriisi. Olimme jonkin aikaa asumuserossa, mikä oli minulle yhtä helvettiä. Sain yksin kärsiä kaiken. Tein abortin josta masennuin todella pahasti, mies muutti toisaalle tuolloin eikä tukenut minua oikeastaan mitenkään. Jouduin sitten vielä kohtutulehduksen takia sairaalaankin kaavintaan ja jouduin olemaan siellä kaksi yötä jotta tulehdusarvot tipahtaisivat.

Sain vähän tuon jälkeen tietää, kun olin palannut kotiin, että mies oli etsinyt itselleen seuraa treffipalstoilta, silloinkin kun olin siellä sairaalassa. En tiedä oliko jopa tavannut ketään. Mutta kirkkain silmin sanoi minulle tavatessamme asumuseron aikana, ettei minulla ole mitään hätää, että pidetään tässä vain aikalisää, valehteli.

Olin todella masentunut, mietin koiraa ulkoiluttaessani että kävelen auton alle, millään ei ollut mitään väliä. Jotenkin ihmeen kaupalla sieltä kuitenkin nousin, yksikseni, mies ei minua tukenut.

Kaikesta huolimatta meillä on löytynyt rakkautta, mies vannoi ettei mitään tapahtunut kenenkään kanssa eikä enää käy millään treffisivustoilla.

Mutta nyt, kaikki tunteet nousi pintaan jälleen kun selvisi, että eräs miehen lähisukulainen on masentunut. Muusta mies ei puhukaan kuin hänestä, auttaa ihan koko ajan häntä, ostaa vähemmän ja enemmän kalliita juttuja tälle että mieli paranisi. Itse olisin tuolloin toivonut ede sitä, että hän halaisi kovaa, pitäisi kiinni ja olisi tarkoittanut myös sitä että mitään hätää ei ole. Olen aivan sairaan kateellinen, häpeän tätä tunnetta, mutten voi sille mitään. Kiehun, raivostuttaa.. En tiedä miten pääsen tästä eteenpäin.

Olen pohtinut sitä että jos tästä lähtisin, en pärjäisi taloudellisesti, ja mies taitaa tietää sen.. Mä en ikinä pääse tuosta asiasta yli. Mun tekisi joskus niin mieli huutaa miehelle päin naamaa, haukkua se siitä mitä laittoi minut tekemään ja kokemaan.