Tuntuu niin turhauttavalle laihduttaa TAAS lihotut kilot pois ja vasta sitten

Laihdutin keväällä 20 kiloa, mutta kymmenen on tullut jo takaisin, koska en kestä arvottomuuden ja häpeän tunteita joita tunnen jatkuvasti arkielämässä. Ja sitten mässäilen että saan tunteeni kuriin.

miten tästä suosta nousisi?Ap

eli syökää riittävästi!



se tarkoittaa:

- 2 litraa vettä päivässä

- vähintään 500 g kasviksia päivässä: se tulee vaikka isosta tomaatista, 2 porkkanasta, omenasta, banaanista ja isohkosta annoksesta vihreää salaattia.

- riittävästi proteiinia: siis vähintään esimerkiksi annos marjarahkaa, kananmuna ja 2 kämmenen kokoista liha/kala-annosta päivässä ja vielä juustoa tai leikkelettä leiville. Voi tehdä vaikka tonnikalatahnan jääkaappiin -- 2 purkkia tonnikalaa, 1 dl majoneesia, vähän silputtua sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia ja sauvasekoittimella tahnaksi. Tätä aina reilusti leivälle (hapankorpulle tai palttoonapille) niin tulee proteiinien ja hiilareiden suhde paremmaksi. Myös hummusta jääkaappiin valmiiksi!



Ruoan on tarkoitus olla sekä hyvää että terveellistö ja sitä pitää olla tarjolla riittävästi. Keksikää siis sellaisia ruokia, jotka ovat molempia ja silti mieleisiä ja satsatkaa niihin, rahallisestikin jos mahdollista. nautinto on pointti -- olen ihan varma, että ahmijakin nauttii muustakin kuin keksipaketillisesta!



Nuo ovat ne ruoat, jotka antavat keholle riittävästi nesteitä, suojaravinteita ja proteiinia. Niiden lisäksi syödään sitten sitä muuta -- perunaa, täysjyväriisiä/pastaa/leipää, maitotuotteita tms. Mutta nuo listatut ovat ne, joista ei pitäisi tinkiä missään tilanteessa.



Voi vaikka päättää, ettei yhtään herkkua ENNEN kuin kehon tarpeista on huolehdittu ja lista syöty läpi. Keho kestää ylimääräisiä kaloreitakin paremmin kun mitään tärkeää ei puutu -- ihminen ei ole kuitenkaan ihan kone! PIentä herkuttelua ei pidä unohtaa, se pitää sisällyttää rutiineihin sekin. Jotain pientä hyvää voi sallia itselleen joka päivä.



Sitten vielä nautinnollinen määrä liikuntaa, mielellään jotain pientä joka päivä varsinkin ahmijalle. Liikunta kuitenkin säätelee verensokeria ja ahmimishaluja mielihyvähormonien kautta. Kannattaa siis ottaa tavaksi kävellä vaikka 20-30 minuuttia joka päivä mieluummin kuin lenkkeillä 3 kertaa viikossa tunti. Toki päivittäisen kävelylenkin lisäksi/sijasta voi sitten urheilla tunnin tai kaksikin viikossa, mutta itse pitäisin kiinni siitä päivittäisestä puolituntisesta. Sen voi sitten halutessaan korvata enemmällä, mutta ilman ihan oikeaa syytä (tauti, poikkeustilanne kotona) sitä ei jätetä väliin.



Ja kun valitaan liikuntalajeja valitaan oman mielen mukaan: kävely lienee ainoa laji jonka inhoamisesta kannattaa yrittää päästä yli. Se on korvaamattoman helppoa, tehokasta, turvallista ja käytännöllistä. Se voi onnistua mukavasti hyvän musiikin tahdissa tai silmää miellyttävässä asussa? Mutta muuten valitse lajeja joista pidät -- älä juokse, jos se ei ole kivaa. Pyöräile, ui, joogaa tai vaikka souda kuntosalilla tai mene kuntokaratetunnille. Älä suorita, vaan nautiskele. Pidä tahti mukavana. Kunto kasvaa silti. Suurimman pudottajan rääkki sopii meistä hyvin harvalle muun elämän oheen, mutta salsaajat ja joogit (ylipainoisetkin) tulevat tunnille satoi tai paistoi vuodesta toiseen! Ovat siis löytäneet lajinsa :)



Paljon asiaa, mutta toisaalta, nämä lienevät niitä ainoita keinoja terapian lisäksi päästä käsiksi ahmimista sääteleviin mekanismeihin. Siis riittävä laadukas ravinto ja kohtuullinen, mielihyvää tuottava liikunta. Kahdessa viikossa tule jo tuloksia ja kuukauden sinnittelemällä elämäntapauutos alkaa olla jo lähellä...



Ja näillä ohjeilla ei tosiaankaan laihdu nopeasti 20 kiloa vaan pääsee painonsa herraksi. Laihtuu myös, ihan takuuvarmasti, mutta hitaammin ja lopullisemmin. Ohjeista kun ei ole tarkoitus enää koskaan luopua -- se on loppuelämä sitten sopiva määrä nesteitä, kasviksia, proteiiniä ja liikuntaa muun syömisen olemisen ja elämisen pohjalla :)

paitsi että kiloina raskauskilot. Ne on NIIN tiukassa. Olen ollut ihan vauvasta asti ylipainoinen, ja lihon todella herkästi ja laihdun vaikeasti. Raskausaikana lihon, vaikka laskennallisesti ottaen se ei ole mahdollista syötyyn ruokamäärään nähden. Ja ekana vuonna lapsen jälkeen en laihdu, teen sitten vaikka mitä.



Minulla on ruokavalio kunnossa, olen käynyt sen esikoisen jälkeen ravintoterapeutin kanssa läpi, ja se sisältää oikean määrän kasviksia, hyviä rasvoja, proteiineja jne. Tiedän, että kahden vuoden päästä olen kymmenen kiloa laihempi, mutta en yhtään sen aiemmin. Silloinkin olen ylipainoinen, mutta kuitenkin toi kymmenen kiloa auttaa paljon. Se tuntuu ihan hirveän pitkältä ajalta.



Ap ja muutkin; koska minä olen koko elämäni ollut ylipainoinen, ensimmäisestä parkaisusta lähtien, on se vahva osa minäkäsitystäni. Olen aina ollut huono lapsi ja huono nuori, huono nainen jne. koska ylipaino on rumaa ja ruma nainen ei kelpaa kenellekään. Olen koko ikäni kantanut valtavaa häpeän taakkaa siitä etten pysty siihen mihin muut (=normaalipainoon) vaikka teen mitä. Sen kanssa täytyy vaan oppia jotenkin elämään, vaikka tuntuukin hirveältä, että olen elämässäni onnistunut monessa asiassa, jotka vaativat itsekuria, pitkäjänteisyyttä ja loogisuutta, mutta paino ei vaan koskaan edes laske normaalipainoon.



Tsemppiä teille, eihän ole muuta vaihtoehtoa kuin elää päivä kerrallaan. Huonon valinnan jälkeen seuraava valinta voi olla sitten jo parempi, eikä noihin huonoihin hetkiin kannata jäädä junnaamaan.Jokainen on kuitenkin arvokas sellaisena kuin on, ja jokainen meistä elää tätä ainoaa, ainutlaatuista elämäänsä.