2kk vanhan vauvan päivärytmi?
Huomasin lueskellessani muutamaa ketjua täällä, että toisten 2kk vanhoilla vauvoilla on jo päivärutiini??
Meillä nukutaan, syödään ja valvotaan joka päivä aivan eri tahtiin ja mä olen oikeesti luullut, että se on normaalia? Luulin, ettei vielä noin nuorelle pysty opettamaan mitään rutiinia, tai siis oppivat sitten kun on tarpeeksi pitkään esim. samaan aikaan päivästä aloittanut iltatoimet ym. mutta miten tuota nyt sitten opettaa...?
Kommentit (11)
jos vauva sattuu heräämään yöllä niin pidä huone silti mahdollisimman hämäränä. Yöllä ei jutustella yhtään eikä vaippaa kannata vaihtaa jos ei ole kakkaa.
Päivää voi rytmittää niin, että lähtee vaikka vaunulenkille tai kauppareissulle joka päivä samaan aikaan, ideana et vauva nukkuu vaunuissa sillon. Eli yritä saaha päikkärit samaan aikaan joka päivä, se rytmittää jo aika paljon. Päivällä seurustellaan, laulellaan ja lorutellaan paljon, iltaa kohti rauhallisemmin.
Ja rytmi on nyt muutaman viikon ollut aika selkee. Aamulla herää 7maissa, ennen 9 laitan ulos nukkumaan. Sieltä herää puolenpäivän maissa ja on enimmäkseen valveilla tonne 16 asti. Saattaa toki torkahdella syliin välillä. Sitten laitan taas ulos nukkumaan ja herää sieltä 19-20 maissa. Yöunille käy 22-23 välillä.
teidän parikuiset nukkuvat?
Musta tuntuu, että toi meidän tapaus on hereillä koko ajan ja syökin koko ajan!!
Tänäänkin noustiin ylös klo 9 ja nyt vasta tosissaan rauhottu nukkumaan (toivottavasti).
On ottanut kahdet n. viidentoista minuutin päikkärit ja ollut tissillä koko päivän...onko tää nyt sit ihan normaalia vauva-arkea...?
kunnollinen rytmi vasta 5kk iässä, se vaan loksahti jotenkin kohdalleen. Ei auttanut aiemmin, vaikka kuin ois ollu päivällä valoisaa ja yöllä pimeää, rauhallista illalla, rutiinit, vaunulenkeillä ajoitetut päikkärit, jne. Vasta tosiaan n. 5kk alkoi nukkua kunnolla yöt (syö edelleen aamuyöllä) ja mennä aikaisin nukkumaan. Pitkään vauvaa ei millään saanut nukkumaan ennen yhtä yöllä ja sen jälkeenkin meni vasta puoliltaöin noin keskimäärin. Sitten yhtäkkiä aikaisti nukkumaanmenoaan puoli tuntia joka toinen päivä ja nyt menee nukkumaan noin puoli 9.
Totta kai joillain voi tulla se rytmi aiemmin ja joillekin saattaa saada opetettua, mutta 2kk on vielä niin pieni, että välttämättä mikään ei auta!
mutta joillain on rytmi "veressä". meillä vauveli syntymästään asti nukuskeli rutiininomaisesti lähes kellontarkkudella.
testasi rintapumpulla ja saalis oli 40 ml kahdesta rinnasta. ihmekös tuo jos lapsi on rinnalla koko ajan... :/
on ollut n. 2 viikkoa jo jonkilainen päivärytmi. Herätään aamulla 6 aikaan. syödään ja "jutellaan." 8 aikaan nukahtaa unille ekan kerran, nukkuu noin 40 min. Sitten on taas hereillä muutaman tunnin ja nukahtaa 2-3 tunniksi. Sitten ollaankin hereillä kauemmin, välillä nuokkuu sylissä. Viiden aikoihin nukahtaa tunniksi tai pitemmäksi aikaa. Iltatoimet alotetaan seitsemän aikaan. Yö unille menee 8-9 välillä.. Yöllä herää yhdesti tai kahdesti syömään. syö n. vartin ajan ja nukahtaa heti uudelleen. Maitoa tulee mulla sen verran paljon että ruokailut ei kestä päivälläkään kovin kauaa. Oon tainnu päästä aika helpolla... toistaiseksi :)
siksi vauva asuu rinnalla...
meillä kahden muksun rytmit muodostuneet joskus 3kk paikkeilla....otettiin iltakylvyt aina kuvioon samaan aikaan ja siitä se lähti. vauva tajusi sitten, että kohta mennää yöunille....päivätkin alkoivat selkiintyä, kun lähdin kauppaan/vaunuilemaan aina samoihin aikoihin (klo 10->) ja iltapäivällä 15 maissa. Tokan kohdalla oli helpompaa, kun ulkoiltiin aina samaan aikaan puistoissa esikoisen kanssa ja vauva nukku vaunuissa.
Nyt kolmas 1kk ja vielä kai rytmit ihan mitä sattuu....on esim aamuyöt hereillä:/ Alan silti pikkuhiljaa tehdä lenkkejä taas samoihin aikoihin ja ottaa ne kylpemiset kuvioon. On vaan vähän hankalaa, kun on nuo kaksi muuta tuossa hoidettava myös...:)
Kaipa se 'sääntö' on, että 6kk ikään mennessä pitäisi olla vauvalla jo selkeä päivä/unirytmi.
älä luota noihin pumppauksiin! imetystukilistallakin lukee, että se ei kerro mitään, mitä pumpatessa tulee- joiltahan ei tule mitään ja vauva saa silti hyvin mahansa täyteen!
ja 20ml/rinta on ihan hyvin!
Vanhemmilla lapsillanikin jokin selkeä rytmi on alkanut muodostua vasta noin 4-5 kk tienoilla. Parhaiten se syntyy sitten, kun ruokailut alkavat rytmittää päivää.