Kumman ottaisin: omakotitalon, oman pihan ja lapsille " hyvän" ympäristön vai itselle unelmatyöpaikan??

Lapset sopeutuu eikä asu kotona ikuisesti, työpaikassani olen hyvinkin vielä 30 vuotta.

t: sellaisessa asuva

miksihän ei kiinnosta miestä sitten ollenkaan.. hänen työpaikkansa säilyisi..

kuten esim työpaikka. se miten lapsesi kasvatat vaikuttaa heidän koko elämään, ja siihen vaikuttaa myös ympäristä missä lapset elävät.

unelmatyö ei ahkä olekkaan unelmatyö, tai ei ole sitä esim 10v päästä, ja työtä tulee ja menee aivan varmasti, oletko edes 10v pääsät tuossa työssä jne. lapset ovat kanssasi sen 20v ja saavat vaikutteita kodista ja sen ympäristöstä jne

Ja en ole edes uraihminen, mutta jos töissä viihtyy niin hyvä.

Lapset kyllä tykkää asua kerrostalossakin -paljon kavereita.

Ja omakotitaloon ehtii myöhemminkin.

Paitsi että minusta puolison työ on yhtä tärkeä, enkä muuttaisi jos puoliso ei haluaisi vaihtaa työpaikkaa.

Huomasi tästä ainakin saman kuin täällä kotona olen jo todennut. Eli että asiasta voi olla täysin eri mieltä..kuten meidänkin kotona molemmat päättävät tahot ovat. Eikä ole ap:lläkään ihmeempi uraputki. Työ on vaan semmoinen jota ei siellä toisaalla olisi.

Itse olemme juuri muuttaneet lapsille turvalliselle ja kasvatuksellisesti hyvälle alueelle luonnon rauhaan eli pois pk-seudulta, mikä on kyllä kaiken pahan alku! Ei lapsiaan voi siellä täysipainoisiksi aikuisiksi kasvattaa.

ssa eikä huonolla palkalla.



Pelkkä omakotitalo jne. puitteet ei tee onnelliseksi, jos muut elämänalueet prakaavat. Varsinkin, kun siihen idylliinkin yleensä jokunen puute mahtuu esim karmeiden naapureiden muodossa.

ajattelin kun asumme isossa kaupungissa pk-saudulla. Naapureissa on vielä tosi paljon alkuperäisiä asukkaita ja ihan kunnon perheenisiltä ja -äideiltä nuo vaikuttavat vaikka ovatkin ison kaupungin kasvatteja?



Ja kun katson sukulaisten lapsia (n. teini-ikäisiä) ovat kyllä " hirveimmän" näköisiä nuo maalaiset.. on mustaa tukkaa ja lävistystä enemmän kuin keskimäärin kaupunkilaisilla.

asuisimme keskellä peltoja ja hehtaaritolkulla metsää vaan asumme todella ihanassa pikkukaupungissa luonnon rauhassa ja upean vesistön rannalla. Häiriköinti, ilkivalta, huumeongelmat, lasten ja nuorten mielenterveysongelmat, alkoholistit ja koulukiusaaminen puuttuvat täältä lähes täysin, joten lasten kasvuympäristö on todella upea ja rauhallinen, paratiisi verrattuna pk-seudun lähiökerrostaloelämään.



Täällä ihmiset ovat mukavia ja huolehtivat muistakin kuin itsestään. Toisia autetaan ja palvelualttius on joka paikassa todella upeaa. Sinun kuvailemiasi nuoria en ole nähnyt yhtään=D Päinvastoin, lapset ja nuoret ovat tasapainoisia, fiksuja ja ihania, koulua käyvät pienissä kouluissa, joissa erittäin tiiviit vanhempaintoimikunnat. Vanhemmat välittävät lapsistaan ja heidän asioistaan aidosti=)



Vanha asuinpaikkamme pk-seudulla oli täynnä kylmiä, itsekeskeisiä, muka-aina-kiireisiä työnarkomaaneja, lapset heivattiin hoitoon ennen 1-vuotispäivää ja tärkeintä olivat materiaaliset asiat. Ja tämäkin alue oli hyvämaineinen ja kallis. En edes halua kuvitella, millaista köyhemmillä ja maahanmuuttajia vilisevillä alueilla olisi asua.



Kiitän luojaa siitä, että pääsimme pk-seudulta pois ennen kuin lapsemme olisivat olleet totaalisesti rappiolla. Onneksi lapset ovat vielä pieniä eivätkä ehtineet saada siellä huonoja vaikutteita, joita pk-seudulla saa aina, vaikka kasvattaisi lapsensa kuinka hyvin.