Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon ahdistuksesta, arvottomuuden tunteista, alakulosta??
16.06.2014 |
Kohta nelikymppinen ja aina vain ahdistaa. Koen olevani täysin arvoton ja turha ihminen jolla ei ole oikeuksia mihinkään. En enää jaksa huolehtia itsestäni riittävästi. Olen äiti viidelle ihanalle lapselle, ja koen olevani myös huono äiti vaikka vain hyvää heille haluan. Mutten jaksa täysillä panostaa enää kaikkeen. En jaksa varata itselleni aikaa esim lääkäriin kun koen, että olen vain riesaksi ja hankaloitan toisten elämää kun lääkäriaikoja on niin vaikea saada. Terapiaa tarvisin (kunnollista tavoitehakuista), mutta olen elämästäni vuosikausia käynyt "juttelemassa" psyk. sairaanhoitajan kanssa jossa kaikki junnasi vain paikallaan.. ei varsinaisesti hyötyä. Ystäviä ei ole eikä ketään kiinnosta kuulumiseni aidosti. Olen totaalisen yksin, edes mies ei tiedä puoliakaan ongelmistani, eikä myöskään käsitä niitä täysin, mitä tietää. :(
Kommentit (17)
En osaa auttaa muuten, kuin toteamalla että samassa tilanteessa olen. Jospa edes se lohduttaa ettet ole ainut. Voimia meille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään työnsin marketissa kärryjä päämäärättömästi tietämättä mitä oikeastaan ostaa, ja koin yksinäisyyden musertavan minut alleen :( Miksi ei voi olla ystävää, joka ei utelisi ja kyselisi, olisi vain ja viettäisi aikaa kanssani.. en jaksa ihmisten uteluja, menen ihan lukkoon :`(
ap
Miten kunnolliseen terapiaan pääsee?
ap
Kuulostaa niin tutulta ap... Joskus paha olo iskee niin voimalla just esim. kaupassa, haluttaisi vain äkkiä juosta pois. MMinulla ei oikeastaan ole juuri ketään ystäviä, olen muuttanut muualta tänne enkä ole täällä tutustunut kenenkään. Vanhojen ystävien kanssa tavataan enää harvoin. Voi kuinka kaipaan että olisi se yksi ystävä kuka viihtyisi minun seurassa ja minä hänen. Tehdä yhdessä jotain, käydä lasillisella, jutella... Miehelle ei voi puhua kaikesta, eikä se muutenkaan ystävää korvaa... t:nro 3
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 22:40"]
Tänään työnsin marketissa kärryjä päämäärättömästi tietämättä mitä oikeastaan ostaa, ja koin yksinäisyyden musertavan minut alleen :( Miksi ei voi olla ystävää, joka ei utelisi ja kyselisi, olisi vain ja viettäisi aikaa kanssani.. en jaksa ihmisten uteluja, menen ihan lukkoon :`(
ap
[/quote]
Eikö lasten kavereilla ole vanhempia, joiden kanssa tekisitte jonkinlaista yhteistyötä? Jos kerrot alun perin, että olet lukkiintuvaa tyyppiä, voitte vaikka sopia, että sinä määräät keskustelunaiheet ja toinen ei utele, ja jos et pysty puhumaan joistain asioista, voitte sopia, että kirjoitat?
Paljon on kuitenkin tolkun ihmisiä, joiden kannssa voisit järjestellä vaikka mitä yhteistyötä, jos vain kehtaisit. Moni varmasti kokisi sellaisen hyvinkin mielekkääksi, jos kokisi auttavansa sinua samalla, ja ehkä myös itseään. Varmasti terapia olisi paikallaan, jos tuo ahdistus on aina matkassasi kulkenut.
Mutta kyllähän se kotiäitiys yhdestäkin lapsesta jo saa nuo tunteet kukkimaan, että sikälil en tiedä, oletko nyt erityisen omituinen ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko sulla varaa maksaa terapiakäyntejä itse, ainakin alkuun? Edes 2krt kuussa voisi auttaa paljon.
Voimia!
En päästä enää ketään lähelleni, olen niin monta kertaa pettynyt ihmisiin. Olen ystävällinen, mutta etäinen. Mahdollista olisi yrittää tutustua juuri esim. lasten koulukavereitten äiteihin, mutta en tiedä, haluanko. En jaksa uteliaita ihmisiä enkä sitä että selkäni takana minusta sitten puhutaan ja arvostellaan. En luota kehenkään, vaikka haluaisinkin! En pysty avautumaan enkä puhumaan edes kaikista ihan tavallisistakaan asioista. Elän tavallaan ihan omassa maailmassani yksin. Toki perhe ja muutama sukulainen lähellä, mutta noin muuten.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonko terapiakäynnit maksavat? Ja voisinko saada jotain tukea niihin? Mihin otan yhteyttä? Olen viimeksi käynyt keskusteluterapiassa joskus v. - 13 alussa. Historiaa löytyy kunnalliselta puolelta kyllä terapioista. En saa niistä apua itselleni enkä jaksa enää vain jutella :´(
ap
Minä olen jo lapsena ollut todella ahdistunut. Siis jo pienenä, vaikka oli hyvä perhe, sisaruksia ja kavereita. Ei mitään oikeaa syytä ahdistukselle.
Vielä tänäkin päivänä tuo ongelma vaivaa, yli 20v päästä, vaikka on edelleen lämpimät välit sisaruksiin, vanhempiin, on oma ihana perhe ja paljon kavereita ja ystäviä.
Monenlaista terapiaa kokeiltu, monenlaisia lääkkeitä, sairaalajaksoja, kuntoutuksia ja vaikka mitä. Kaikkea. Sekä kunnalla että yksityisillä. On kokeiltu ns poppamiehet ja akupunktiot, on kokeiltu vaihtaa maisemaa ja hankkia mielekästä tekemistä. On koiraa ja kissaa ja on kokeiltu vaan olla.
Arki toimii kyllä, vaikka joskus se vaatiikin kamalasti voimia. Silti ahdistaa niin paljon ettei välillä saa henkeä.
En osaa auttaa ap, kunhan avauduin omiani. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että niistä pääsee eroon muuten kuin juttelemalla. Ja ellei lähipiirissä sellaista ihmistä ole, kenen kanssa voisi keskustella, pitää mennä ulkopuoliselle, ts. siihen terapiaan.
Samaa mietin minäkin; onko sulla mahdollista mennä yksityislääkärille? Kela-korvauksenhan näistä kuitenkin saa (olisko nykyään n.kolmasosa pois lääkärin palkkiosta). Tai sitten oman tk:n kautta joko lääkärin lähetteellä eteenpäin tai sitten sinne psyk.sh:lle (vaikka olitkin jo käynyt, niin voisitko ajatella kokeilla uudestaan?)?
Itsesi, lastesi sekä puolisosi vuoksi olet velvollinen pitämään huolta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi. Olet tärkeä kovin monelle. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen avdistuva luonne myöskin ja lapsena varsinkin olin tosi ahdistunut. Itse olen oppinut kontrolloimaan sitä jotenkin. Mietin että muillakin on vaikka mitä ongelmaa ja mietin mikä olisimuka pahin mitä tapahtuu. Esim. jos saan potkut, yhteiskunta kyllä maksaa tukea. Se vie heti ahdistusta pois töistä. Ja yritän tuolla tavalla lohduttaa itseäni. Self soothing. Ei se ole kyllä välttämättä helppoa mutta terapiassakin ne saattaa antaa keinoja samaan. Mulla oli siis lapsena niin paha toi että vatsakin oireili ja itkin usein kouluun menoa ja ihan kaikkea. En ole käynyt terapiassa mutta lulenut itse psykologiasta. Haluaisin tsempata teitä jotenkin..
Samoin kohta 40 ja kaikesta ulkoisesta huolimatta olo usein arvoton ja ahdistunut. Tuntuu, että olen tehnyt vain vääriä valintoja. Lapsena minulla oli tunnekylmä äiti jonka halveksunta ajoi minut jo varhain pois kotoa. Ulospäin uskon kaikkien luulevan elämäni olevan mallillaan. Sisältä olen täysin rikki. Voimia sinulle! Et ole tunteinesi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 23:06"]
En päästä enää ketään lähelleni, olen niin monta kertaa pettynyt ihmisiin. Olen ystävällinen, mutta etäinen. Mahdollista olisi yrittää tutustua juuri esim. lasten koulukavereitten äiteihin, mutta en tiedä, haluanko. En jaksa uteliaita ihmisiä enkä sitä että selkäni takana minusta sitten puhutaan ja arvostellaan. En luota kehenkään, vaikka haluaisinkin! En pysty avautumaan enkä puhumaan edes kaikista ihan tavallisistakaan asioista. Elän tavallaan ihan omassa maailmassani yksin. Toki perhe ja muutama sukulainen lähellä, mutta noin muuten.
ap
[/quote]kuulostaa tutulta. Noin koen itsekin. Olen antanut itselleni luvan kokea noin. Enkä enää niin paljon ahdistu muiden aktiivisuudesta ja kaveripaljoudesata.koska olen huomannut, että stressaantunutniille helposti, niin vähemmän elämästäni stressiä tuottavia asioita. Aion mennä terapiaan.Ehkäjaksamisen ja jakamisen aIka tulee myöhemmin. Vertaillen itseäni niin helposti muihin. Mutta olen oppinutmiettimään, mitäkivaa miNun lämässäni on. Mitä arvokasta...jospa panostan siihen, ne muut jutut tulee sitten ajallaan. Ne vaan luonnostaan tulee. . Ekaks oma olo kokonaiseksi tai siihen suuntaa. Voimia.
Sama tunne. Ja iän myötä vaan pahentunut. Jotenkin nelikymppisenä alkaa kaikki ahdistaa entistä enemmän..työttömyys, lapsettomuus, yksinäisyys. Aiemmin oli toivoa että ne korjaantuvat, nyt alkaa olla toivo mennyttä.
Mene lääkäriin, pyydä lääkkeet. Auttavat alkuun. Sitten pakotat itsesi johonkin uuteen harrastukseen, kuntosalin jumppiin, käsityökerhoon lasten koulujen vanhempaintoimikuntiin. Saat juttuseuraa ja arvostusta. miten muuten tuo perhe-elämä tai työ? Työterveyden apu? Uuden opiskelu? Siis sitten kun saat hieman eroa ahdistuksesta lääkkeiden avulla. Kaksi vuotta meni mulla asian tajuamiseen, mutta nyt voiton puolelella. Saat valtavasti energiaa siitä, kun uskallat avautua muille. Et todellakaan ole yksin.
Sen kun tietäisi.. Suosittelen terapiaa.