Suomen pisatulokset romahtaneet!
Suomen pisatulokset ovat huonontuneet radikaalisti ja monet maat ovat menneet ohi (Helsingin sanomissa uutinen). En ole tuloksista lainkaan yllättynyt. Läksynsä lukeva ja tehtävät huolella tekevä, oppimisesta aidosti kiinnostunut yläkoululainen on nykyään harvinaisuus. Yhdessä luokassa heitä on korkeintaan muutama. Pitkään opettajana olleet kertovat, että enää ei voi käyttää samoja kokeita kuin ennen. Liian suuri osa oppilaista saisi hylätyn. Uudessa opetussuunnitelmassa tullaan sisältöjä vielä karsimaan (kerrottiin pari viikkoa sitten).
Koulun on mahdotonta kilpailla nopean tyydytyksen tuovia pelejä tai sosiaalista mediaa vastaan. Oppilaiden vapaa-ajan harrastukset ovat myös ohittaneet koulun. Koulua käydään sen verran mitä harrastuksilta ja koneella istumiselta ehditään. Harrastuksia varten otetaan jopa lomaa koulusta.
Lukutaito on harjoituksen puutteessa heikentynyt rajusti. Osa oppilaista ei lue vapaa-ajallaan mitään. Lähes jokaisella yläkoulun luokalla on nykyään oppilas tai oppilaita, joka on virallisen määritelmän mukaan lukutaidoton. Tälläinen henkilö osaa lukea, mutta ei kunnolla ymmärrä lukemaansa tai osaa kirjoittaa eri tyyppisiä tekstejä.
Ratkaisuksi on esitetty tietokoneiden tuomista luokkiin. Harmi vaan, että kokemukseni mukaan oppiminen on niiden avulla vielä heikompaa! Diginatiivi sukupolvi osaa pelata ja käyttää sosiaalista mediaa, mutta muu tietokoneen käyttö ( sähköpostin lähetys, tiedoston tallennus, tekstin kirjoittaminen, muistitikun käyttö, tiedon hakeminen, jne.) on suurelle osalle uutta tai vaikeaa. Näitä taitoja harjoitellaan toki paljon.
Olkaa ystävällisiä ja kommentoikaa itse asiaa, älkää lukihäiriöisen tekemiä kirjoitusvirheitä.
Kommentit (12)
Miksiköhän näin sitten kerrottiin? Sanottiin suoraan, että sisältöjä karsitaan!
Käykö tässä nin, että ne fiksut ja koulutyönsä kunnialla hoitavat jäävät (entistäkin) enemmän ns varjoon ja turhautuvat lisää kun eivät saa haastetta ja vastinetta älyllensä??
Meiltä löytyy 6lk poikalapsi jonka koulu sujuu kiitettävästi ja sujunut ihan sieltä 1lk alkaen! hän saa kaikista kokeista numeroa 9+ - 10+, kiitosta kirjoitus-ja lukutaidostaan ja ymmärryksestään, vihkoja ja tekstejä kuulema ilo lukea.
Poika lukee myös vapaa-ajallaan paljon ja erilaista tekstiä, suomea, eng ja saksaa jota kouluaineenakin, tietokirjallisuus on lemppariaihe.
Nytkin ollut havaittavissa, kuten viimevuonnakin, pientä turhautumista kun kaikki niin helppoa, entä jos jatkossa mennään vielä enemmän heidän ehdoillaan jotka eivät ns pärjää?
Huokaus.
Kouluissa on edelleen oppilaita jotka hoitavat koulutyön moiteettomasti ja todistuksessahan se näkyy. Sitten on häntäpään porukka joita ei tunnu kiinnostavan kun kännykällä näpräily, pelit . Vanhemmat lapsille rajoituksia mitä tulee pelaamiseen, kannusta koulunkäyntiin ja jopa auttamista läksyissä jos ei muuten suju. Olla kiinnostunut lapsesta, ei liikaa harrastuksia.
On yläasteita joihin voi pyrkiä ainakin stadissa. Ota selvää jos asut pääkaupunkiseudulla. Lukioon sitten Ressuun, Norssiin, Viikkiin jne.
Oliko tämä minulle eli kirjoittajalle nro2?
Kuulostaa tod radikaalilta ajatukselta, että tuo 12v poika läksisi yläkoulua käymään jossakin ties missä ja minkä matkan päässä.. Hänen koulussaan ei sinällään ole mitään vikaa, päinvastoin, ja lisäksi siellä on totaalinen nollatoleranssi mm koulukiusaamisen suhteen,,ihan käytännössäkin ei vain paperilla tai puheissa. Ja poika on nyt toista vuotta verso-oppilaskin, todnäk se muuttuu yläkoulussa koska hän on maininnut ettei ehkä enää kolmatta vuotta haluaisi stä jatkaa, tosin jos äänestystulos häntä taas osoitaisi siihen niin tiedä sitten.
Tämä nykyinen koulu on sama jota hän on käynyt 1lk lähtien ja yläkoulu samoissa tiloissa, samoin se paras noin 8hlön kaveriporukka. Ja ei opetuksessakaan ole ollut vikaa, esim matematiikassa saanut kyllä lisätehtäviä kun ne mitkä "pitää"tehdä ja osata+lisätehtätkin on tehty aina niin nopsasti.
Lukio sitten asia erikseen, silloim onkin järkevää katsoa ja pyrkiä mahd johonkin toiseen lukioon kuin tuohon läheisimpään, onkohan niissä eri painotuksia muuta kuin liikunta/kuvataide/ilmaisutaito? En ole vielä perehtynyt:)
-2-
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 11:00"]
On yläasteita joihin voi pyrkiä ainakin stadissa. Ota selvää jos asut pääkaupunkiseudulla. Lukioon sitten Ressuun, Norssiin, Viikkiin jne.
[/quote]
Siis tarkoitin että neloselleko tuo yläastevinkki.
-4/7-
Sellainen mutu on itselläni, että vanhempien kiinnostus oppimiseen ja koulunkäyntiin näkyy suoraan lapsissa. Tätä kiinnostusta ja tieteellistä suhtautumista maailmaan ei voida enää kouluiässä herättää, vaan se tulisi lähteä jo varhaislapsuudesta lähtien liikkeelle.
Omien lasten kasvatuksessa olemme panostaneet musiikin, matematiikan sekä kielen kehittymiseen. Tämä on ns. perusarkea eli muskaritoimintaa pienellä, matematiikkaa ja ongelmanratkaisua siellä täällä, luonnontieteen pohtimista (aaltoliike, värähtäly, gravitaatio) ja lukemista, loruttelua ja laulamista. Monialainen kiinnostus vanhemmilla näkyy lapsillakin.
Laadukas varhaiskasvatus olisi mahdollisuus kehittää myös lasten kiinnostusta jo pienestä pitäen, jonka takia olisikin tärkeää, että varsinkin vähemmän koulutettujen, syrjäytymisuhan alla olevien vanhempien lapset pääsisivät varhaiskasvatuksen piiriin. Itse kehittäisin pienten lasten osalta vielä taidekasvatusta, koska musiikin ja tanssin kautta voidaan vaikuttaa lapsen kognitiiviseen kehitykseen. Samalla kielelliset ja matemaattiset taidot saavat paremman pohjan.
Uskoisin siis, että tulosten huononeminen johtuu hajonnasta. Ne huonoiten menestyvät eivät saa lahjakkuudelleen oikeanlaista kasvatusta ja kierre on valmis. Surullista :(
Eipä minunkaan poika paljoa lukenut mutta tehtävät teki ja huonoin numero taisi olla yks kasi käsityöstä yläasteella.
Iltiksen Ulla Appelsin kirjoitti tästä osuvasti olikosenyt viime viikonlopun numerossa, että onko ihmekään, kun opetussuunnitelmastakin on poistettu kaikki sellaiset tavoitteet, jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä. Nyt sitten kun koulu ei suju, helpotetaan tavoitteita edelleen ja tehdään uusia suuntaan, joka huonontaa tuloksia entisestään.
Eipä niissä entisissä Pisa-tuloksissakaan järjettömästi kehumista ollut, kun lukuja tutkii. Suomi on hyötynyt valtavasti siitä, että on pieni ja homogeeninen kansa. Muualta tulleiden Pisa-tulokset ovat 50 pistettä alle kantasuomalaisten, mikä on suunnilleen yhtä suuri ero kuin Ruotsin ja Turkin Pisa-tuloksissa. Jos suomalainen koulu olisi niin loistava kuin on, ei varmaankaan pitäisi olla tällaisia eroja? Entä mistä kertoo se, että jo 2007 yksi suomalaisista kärkipään kouluista näytti, miten tyttöjen matematiikan ja fysiikan tulokset jäivät reilusti poikien vastaavista ja että koulun mielestä sen tehtäviin ei kuulu miettiä, miksi näin ja miten ero saataisiin pienemmäksi?
Pisassa pärjääminen on siis opettajien ansiota ja pärjäämättömyys kodin ja pelien syytä?
No sen voin ainakin kertoa, että uudessa opsissa ei sisältöjä olla karsimassa. Toki joitakin muuttamassa, mutta pääpaino on jossakin muualla kuin sisältöjen karsimisessa tai tietokoneiden luokkaan tuomisella. Jaa, mistäkö tiedän? No siitä, että olen valmistelemassa uutta opsia.