Miten te ehditte kestitä kaikki kummit, mummot ja kaverit ennen joulua?
Onko teillekin tulossa vieraita tuomaan joululahjoja ennen joulua jatkuvasti ja miten ehditte siinä työssäkäynnin ja jouluvalmistelujen tohinassa leipoa ja kestitä kaikki vieraanne? Niin ihanaa kuin onkin, että lapsia muistetaan lahjoilla, niin miten olette ratkaisseet tämän asian? Meille olisi vielä ensi viikolle tulossa käymään 7 sukulaista ja viisi kummia, ja tottakai he loukkaantuvat, jos sanon, että meille ei sovi.
Kommentit (13)
Sen takia kukaan ei halua tavata ennen joulua. Ihan kätevää sanon minä :). Säästyy stressiltä ja kestitykseltä.
Minusta ihan kiva näin, eipähän tarvitse lähettää paketteja.
Ja synttäreille leipoisin muutenkin :)
kummi tai kaksi tulee meillä käymään ja jos hekin vähääkään vihjaavat, että heillä on kiire, niin sanon, että ehtiihän sitä joulun jälkeenkin tavata (ja antaa lahjat).
Ja voihan sitä sanoa, että on kiire tai ettei ole kotona juuri siihen aikaan kun kyläilyä ehdotetaan. Luulisi, että se ainakin näin joulun alla tällainen ymmärretään.
Viimevuonna meillä oli pikkujoulut viikkoa ennen joulua ja kaikki oli paikalla. Sitten tänä jouluna olimme juuri tänään muummojen ja vaarien kanssa viettämässä joulua mummolassa, sinne oli kutsuttu myös suvun kummit, mutta yksi ei halunnut tulla (oma lapsi isällä) ja yksi sairastui. Viikolla tulee kummeja ja toisinaan yritämme sovitella samalle päivälle, joskus sopivat keskenäänkin jo valmiiksi.
Meillä ei ole mitään erityistä kestitystä: glögiä ja joulutorttuaj takan loimussa - ja punkkupullo kainaloon kun lähtevät.
Meillä ei käy kummeja sen kummemmin ketään muitakaan jotka ravais. Mukavaa ja rauhallista, saa itse hankkia mieleiset lhjat kaikki tarpeellisia ja toivottuja.
enkä tosiaan järjestä itselleni vartavasten tuota stressiä, vaan sen järjestävät ihan muut omasta puolestaan. Minusta olisi paljon mukavampaa tavata joulun jälkeen, kun monilla on lomaa, kaikessa rauhassa, eikä niin, että on jokin tunnin pätkä vapaata töiden ja jonkun joulujuhlan välissä joulunalusviikolla, johon pitää vielä vierailut sovittaa.
Tosin meillä menee aina " päittäin" eli kaikki joille annamme lahjoja, antavat myös meille. Monesti tehdään joidenkin kummien kanssa lounastreffit joku sunnuntai (ihanaa muutenkin päästä joulutohinoiden keskellä valmiiseen pöytään), joidenkin kanssa vaan treffataan pikaisesti vaikka kaupungilla ja tehdään vaihdot.
Ei kukaan meistä tosiaan jaksa ennen joulua kestitä. Lisäksi kahdella kummilapsella on heti joulun jälkeen synttärit, niin tavataan joka tapauksessa.
Omassa lapsuudessani kiersimme aatonaattona ja aatto aamuna viemässä lahjat ja ei todellakaan jääty kyläilemään vaan vietiin lahjat ovelle ja sitten seuraavaan paikkaan.
ei sun oikeasti ole pakko ottaa vastaan ketään jos et halua. opettele sanomaan ei kiltillä tavalla. jos joku loukkaantuu kun perustelet eisi sillä että on liikaa kiirettä ja stressiä, se on oikeasti sen ongelma kuka siitä loukkaantuu. itse olen samanlainen muiden miellyttäjä, mutta nyt on ollut pakko alkaa kuuntelemaan itseään kun aina ei voi vaan jaksaa ja jaksaa.
ap kiittää vastauksista!
enkä tosiaan järjestä itselleni vartavasten tuota stressiä, vaan sen järjestävät ihan muut omasta puolestaan. Minusta olisi paljon mukavampaa tavata joulun jälkeen, kun monilla on lomaa, kaikessa rauhassa, eikä niin, että on jokin tunnin pätkä vapaata töiden ja jonkun joulujuhlan välissä joulunalusviikolla, johon pitää vielä vierailut sovittaa.
Miehen pitäisi sitten ehtiä juoksamaan joka paikassa...
Ensi viikon saa jo laskeutua joulun rauhaan..
Kummit ovat lahjat tuoneet jo aikoja sitten, samoin isovanhemmat. Kavereiden kesken ei lahjoja ostella.
Itse laitoin kummilasten lahjat postissa perille.
Kaukaisimpien lahjat saamme sitten kun näemme, vaikka sitten kesällä jos ei aikaisemmin. Joulupyhinä käymme sitten toisen puolen sukulaisissa, tänä jouluna olemme minun puolen sukulaisten kanssa.