Onko kaikki hoitovapaalla pienen vauvan kanssa olevat yksinäisiä?

muuttuu van

Pienen vauvan kanssa ei olla hoitovapaalla.

Pienen vauvan kanssa ollaan äitiyslomalla.

Vauvan kanssa ollaan vanhempainlomalla, ja

taaperon kanssa ollaan hoitovapaalla.

Näitä kaikkia voi kyllä sanoa perhevapaiksi.

Itse siis olen. Siksi niihin muihinkin ehkäpä reppanoihin kiinnitinkin huomiota :)

ap

Äitiyslomalla oleminen on täysipäiväistä hommaa. Illalla on harrastuksia, joiden ajan mies hoitaa lasta. Joskus sovin leikkitreffejä kaverin kanssa vaikka pieni ei vielä leikikään.

Useimmiten kavereiden seura ei vaan jaksa kiinnostaa omien rutiinien keskellä, kun vauvakin on vielä pieni ja vaatii jatkuvasti hoitoa.

Eli surkuttele sinä vain itseäsi. Arvaan, että elämäsi ei muutenkaan ole kovin tyydyttävää?

kiristääkö?

Olen yksinäinen ja yksinäisyys hävettää ja masentaa niin että vaikea ottaa kontaktia ja mennä oikein mihinkään. Mä taas nään joka puolella äitejä vaunujensa kanssa porukoissa ja itsensä yksinään kahviloissa ollessa jne.tuntee vaan omituiseksi. Muita ystäviä kyllä jonkun verran löytyy, mutta ei toisia äitejä.

Ei ihme, että me yksinäiset äidit ei uskalleta ottaa kontaktia toisiin äiteihin. Kun ei ikinä tiedä mitä on vastassa, kuten tässäkin viestiketjussa on todella ilkeitä ja ymmärtämättömiä vastauksia suurin osa.

ehkäpä sä just tänään kävelit mua vastaan:)



Ja itseäni mä pidän reppanana, juuriskin tosta syystä, etten saa otettua kontaktia muihin äiteihin. Ei se vauva tullessaan kysynyt, onko äidillä kaverit kotona päivisin.. Huoh..



ap

Seinät eivät kaatunet päälle. Kertaakaan.



Varmaan siksi, että tulin toisen kerran äidiksi vanhemmalla iällä. Oli hienoa päästä oravanpyörästä ja vastuullisesta työstä pois vähäksi aikaa. Siksi kotonaolo oli luksusta - ei yksinäisyyttä.

Mä olin yksinäinen esikoisen kanssa, kunnes menin srk kerhoihin ja asukaspuistoon. Sinänsä mä viihdyn yksinkin, tai siis sillon vauvan kanssa, onhan se mies iltaisin, mutta kyllä sitä kaipaa naisten keskistä höpöttelyäkin välillä!

Suosittelen perhekahviloita tms, siellä on ollut aina hyvä vastaanotto uusille, ja paljon se riippuu itsestäkin. Kun olet reipas ja avoin, niin kyllä juttuseuraa löytyy. Ihan semmoista sydänystävää ennole vielä löytänyt, enkä niin etsinytkään, mut ainakin kahden kerhoäidin kanssa pidetään yhteyttä silloin kun ehditään, kun he ovat jo takaisin töissä.

juttuja kun lukee yksinäisyydestä, tulee sellainen olo että minähän olen mitä parhainta ainesta äitiyslomalla olijaksi. En nytkään käy missään muualla kuin yliopistolla 1-2 kertaa viikossa, sosiaalinen piiri koostuu avomiehestäni, muut asuvat sen verran kaukana ettei heitä näe. Ja olen oikeasti tyytyväinen näin, en oikein tykkää käydä missään. Vauva voisi tuoda vähän äksöniä näihin päiviin. Hmm.

Kun sain lapsen, tuntui että palasin taas samanlaiseen spontaaniin, välittömään ja hauskaan seuraelämään kuin opiskeluaikana. Joka päivä kahvilla jossain, paljon uusia kavereita ja ystäviäkin, spontaaneja kutsuja milloin milläkin tekosyyllä järjestettyihin kekkereihin jne. Lapsen myötä aukeni aivan uusi ja ihana maailma.



Mutta, asuin tuolloin tosi kivalla alueella. Naapureina oli kaikenlaisia perheitä ja kaikki ottivat kontaktia toisiinsa. Oli monenlaista kansallisuutta, vanhaa ja nuorta, työtöntä, opiskelijaa ja uralla menestynyttä jne. Ei sillä siinä hiekkalaatikon reunalla ollut mitään väliä. Pyykkituvassa monet äidit varasivat tarkoituksella pyykkivuorot peräkkäin, niin että kun joku viikkasi pyykkiä ja toinen pesi omia pyykkejään, rupateltiin ja keitettiin joskus kahvit yhteisissä tiloissa, lapset leikki keskenään sillä aikaa jne. Se oli ihanaa elämää.



Sitten muutettiin tänne lapsiperheiden säilytyskeskukseen keskelle vanhaa peltoa. Täällä ei ole kuin 30-45-vuotiaita perheellisiä asumassa samanlaisissa pakettitaloissa. Ei yhtään ulkomaalaista. Kaikki samannäköisiä, suurin osa meistä äidestä näyttää käyneen samalla hiusväripurkilla ja ostaneen vaatteensakin samasta paikasta. Täällä on niin siistiä ja hygieenistä, että kaikki lemmikitkin on vaan puhdasrotuisia, puunattuja ja trimmattuja puudeleita.



Ja vaikka luulisi, että täällähän sitä kaikilla oiskin paljon yhteistä, niin ilmapiiri on aivan eri. Sellaista välitöntä rupattelua esimerkiksi hiekkalaatikolla ei vaan ole. Kerhojen jälkeen on kiire pakata muksut maasturiin eikä kukaan juttele kenenkään kanssa. Jos mä olisin saanut ekan lapseni täällä, niin oisin ollut varmasti yksinäinen.

Missäs sitä kävis seuraansa tyrkyttämässä, ettei tarttis olla onneton? Huomasin tänään kaupungilla, että monet äidit vaunujen kanssa hymyilivät vastaantullessaan, ikäänkuin "tiedän, mäkin olen täällä yksin.."

Vaikka ei ravatakaan muskareissa ja muissa hössötyksissä, meillä on onneksi kotonakin lapsille virikkeitä tarpeeksi (olen musiikinopettaja joten tuo nyt olisi turhaakin). Tai no, luulen että ne muskarit ja muut ovat enemmän vanhemmille kuin lapsille..

Mulla ei ole oikeastaan yhtään kaveria tai tuttavaa täällä, eikä sukulaisia. Olen erakkoluonne siinä mielessä että en kaipaa mitään "aikuista seuraa".

Naapureiden lapsista on seuraa lapselle kun ulkoilemme, leikkivät sitten keskenään joten lapsilta nyt ei seuraa puutu sinällään.

ehkäpä sä just tänään kävelit mua vastaan:)

Ja itseäni mä pidän reppanana, juuriskin tosta syystä, etten saa otettua kontaktia muihin äiteihin. Ei se vauva tullessaan kysynyt, onko äidillä kaverit kotona päivisin.. Huoh..

ap

Omia tunteita toisiimme emmekä siksi näe oikeasti sitä toista ihmistä sellaisena kuin hän on. Vaan reppanan näkee toisen reppanan vaikka toinen ei sellainen olisikaan. Itselleni ja tutuille äippäloma oli ihana ja tervetullut lepotauko. Kahvilla on mahtava juoda rauhassa latte ja lukea Marie Claire... Mihin te sitä seuraa aina tarvitsette? :)

Soittaa innoissaan rumpua, kulkuspalloa ym. soittimia ja liikkuu musiikin tahdissa. Kun näkee, että tullaan muskarin pihaan, ilme kirkastuu ja vauhdilla mennään sisälle. Itsekin olen musiikki-ihmisiä ja kotona lauletaan ja leikitään, mutta kyllä se lapsi nauttii siitä, että pääsee samanikäisten kanssa puuhamaan. Samoin perhekerhossa löytyy paljon seuraa ja erilaisia leluja kuin kotona, jotka innostavat lasta uusiin leikkeihin. Pihassa sitten leikitään naapurilasten kanssa. Eli kyllä meillä ainakin lapsi tuntuu nauttivan näistä jutuista ihan yhtä paljon kuin äitikin. Äidille tosin älillä lähteminen tekee tiukkaa, mutta kun päästään paikalle, niin aina on ollut mukavaa.

Missäs sitä kävis seuraansa tyrkyttämässä, ettei tarttis olla onneton? Huomasin tänään kaupungilla, että monet äidit vaunujen kanssa hymyilivät vastaantullessaan, ikäänkuin "tiedän, mäkin olen täällä yksin.."

Vaikka ei ravatakaan muskareissa ja muissa hössötyksissä, meillä on onneksi kotonakin lapsille virikkeitä tarpeeksi (olen musiikinopettaja joten tuo nyt olisi turhaakin). Tai no, luulen että ne muskarit ja muut ovat enemmän vanhemmille kuin lapsille..

Mulla ei ole oikeastaan yhtään kaveria tai tuttavaa täällä, eikä sukulaisia. Olen erakkoluonne siinä mielessä että en kaipaa mitään "aikuista seuraa".

Naapureiden lapsista on seuraa lapselle kun ulkoilemme, leikkivät sitten keskenään joten lapsilta nyt ei seuraa puutu sinällään.

Missäs sitä kävis seuraansa tyrkyttämässä, ettei tarttis olla onneton? Huomasin tänään kaupungilla, että monet äidit vaunujen kanssa hymyilivät vastaantullessaan, ikäänkuin "tiedän, mäkin olen täällä yksin.."

Vaikka ei ravatakaan muskareissa ja muissa hössötyksissä, meillä on onneksi kotonakin lapsille virikkeitä tarpeeksi (olen musiikinopettaja joten tuo nyt olisi turhaakin). Tai no, luulen että ne muskarit ja muut ovat enemmän vanhemmille kuin lapsille..

Mulla ei ole oikeastaan yhtään kaveria tai tuttavaa täällä, eikä sukulaisia. Olen erakkoluonne siinä mielessä että en kaipaa mitään "aikuista seuraa".

Naapureiden lapsista on seuraa lapselle kun ulkoilemme, leikkivät sitten keskenään joten lapsilta nyt ei seuraa puutu sinällään.

en todellakaan yksinäinen. Hymyilen kyllä esim. kaupungilla vaunujen/rattaiden kanssa vastaantuleville, jos toki muillekin pääosin. Se on vain sellaista "ai sullakin on vauva" -tyyppistä, ei mitään "minäkin olen yksin".



Kavereita pitäisi tavata paljon enemmän kuin ehtii, vauvani on hyvää seuraa (tulee tietysti äitiinsä), meillä on harrastuksia, lähinnä muskari, tänään kävimme joulukonsertissa kirkossa, isovanhemmat haluavat myös viettää aikaa ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa ja parisuhdettakin olisi hyvä jossain välissä hoitaa.



Mutta seuraa saa vaikkapa perhekerhoista, avoimesta päiväkerhosta tms., puistoista tai vaikka tältä palstalta, rohkeasti vain keräämään omaa jengiä.

vaikka olen vielä totaali-yh. Me käydään kyläilemässä, perhekerhossa ja muskarissa. Puuhaa on ihan riittämiin :)

Pienen vauvan kanssa ei olla hoitovapaalla.



Pienen vauvan kanssa ollaan äitiyslomalla.

Vauvan kanssa ollaan vanhempainlomalla, ja

taaperon kanssa ollaan hoitovapaalla.



Näitä kaikkia voi kyllä sanoa perhevapaiksi.

Itse siis olen. Siksi niihin muihinkin ehkäpä reppanoihin kiinnitinkin huomiota :)



ap

mökkihöperyyttä vaan :) ap

oli ympärillä liikaakin.



Kaikki sukulaiset, työttömät kaverit, lapselliset kaverit jne oletti, että kun olen hoitovapaalla, mulla on aina aikaa, ihan milloin vaan ja kuinka usein vaan, keitellä kahvia kaikille ja pitää seuraa.



Onneksi olen taas työelämässä, rauha palannut kotiimme!