Lue keskustelun säännöt.
Hei te useamman lapsen vanhemmat: millä perusteella suositte tai arvotatte lapsianne?
09.05.2011 |
Kyselen teiltä useamman kuin yhden lapsen vanhemmat, millä perusteella arvotatte lapsianne? Miten perustelette itsellenne sen, että suositte vaikkapa yhtä lasta muiden lasten jäädessä jatkuvasti syrjään, ilman huomiota tai vaille "erityiskohtelua"?
Kysymys nousi mieleeni taas näin äitienpäivän jälkeen, kun sain todistaa anoppilassa yhden lapsen räikeää suosimista. Jälleen kerran.
Miten vanhempi voi "rakastaa" yhtä lastaan niin paljon enemmän kuin muita ja osoittaa tätä rakkauttaan konkreettisilla teoilla ja arvovalinnoilla? Eikö tällainen ihminen tosiaan ymmärrä, miten pahalta se näistä vähemmän tärkeistä lapsista tuntuu?
Itse äitinä en voisi ikinä kuvitellakaan kohtelevani lapsiani eri tavalla tai vaikkapa suosivani vain yhtä. Puistattaa ja vihastuttaa moinen sydämettömyys!! :(
Kommentit (12)
ihan samaa itsekin olen pohtinut kun anopin toimintaa olen seurannut. Nuorimmalle jo aikuisista kullanmuruista tuodaan vaikka kuu ja tähdet taivaalta, vanhempien lasten asioihin ja suruihin suhtaudutaankin sitten olkia kohautellen ja yritetään vaihtaa puheenaihetta mahdollisimman nopeasti.
No, itse ajattelen siten, että vielä koittaa se päivä, jolloin pienistä tulee suuria ja suurista pieniä. eiköhän anoppi jonakin päivänä tajua tehneensä väärin, mutta silloin se taitaakin jo olla liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta pohdinpa asiaa hiukan lisää.
Minusta lapsia ei tarvitse aina kohdella täsmälleen samalla tavalla, kunhan kokonaisuudessa puntit menevät tasan eli jos joku saa joskus jotain, toinen seuraavalla kerralla sitten.
Lapsia tulee varsinkin silloin, kun he vielä ovat pieniä, kohdella siten, kuten kukin ikäkautenaan tarvitsee. Eli aika luonnollista on, että sitä vauvaa hoivataan enemmän, ja esikoiselle sallitaan asioita, joita muut eivät vielä saa tehdä.
MUTTA sivullinen voi tuollaista hetkellisesti tarkastellessaan luulla, että jotain siinä suositaan. Kaikki ei siis ole suosimista, mitä satunnaisesti osuu todistamaan...
Kokonaisuus siis ratkaisee ja se, että kaikilla lapsilla on yhtäläiset mahdollisuudet yrittää, kokea, onnistua. Että vanhemmat kokonaisuudessaan pyrkivät antamaan lapsille rakkautta ja aikaa, vaikka joku lapsista olisikin vaikkapa sairauden vuoksi sellainen, että tarvitsee sitä aikaa enemmän kuin muut.
Olen 3n lapsen äiti ja rakastan jokaista tasapuolisesti ja olen hyvinkin tarkka siitä, ettei kukaan lapsista tuntisi jäävänsä syrjään. Olen itse 4n lapsen perheestä ja tiedän oikein hyvin miltä tuo suosiminen ja syrjään jääminen tuntuu. Teen kaikkeni jotta omat lapseni eivät samaa joutuisi kokemaan!
Lapseni tarvitsevat erilaista kohtelua. Minusta on tasa-arvoista heitä kohtaan, että he saavat kukin tarvitsemansa - ei että kaikkia kohtellaan millimetrimitalla mitaten samalla tavalla.
Minulla on yksi lapsi, joka on vastuuntuntoinen ja fiksu. Hänen voi antaa olla ulkona pitempään ja vapaammin kuin se toisen, jolla on tapana ajautua vaikeuksiin tämän tästä. Sen vastuuntuntoisen voi jopa päästää festareille, mutta sitä toista ei. On molempia kohtaan oikein, että luottamuksen ansainnut saa mennä vapaasti ja säheltäjä saa tarvitsemaansa turvaa ja vahdintaa.
Yksi lapsistani on sairas. Hän tarvitseee nyt ja todennäköisesti tulee aina tarvitsemaan paljon käytännöllistä ja myös rahallista tukea meiltä vanhemmilta. Ihan esimerkiksi kuljetusapua, kotityöapua, ja hoitojen jms takia myös taloudellista tukea. Toiset tuskin haluaisivatkaan meitä samalla tavalla mukaan aikuisen elämäänsä. Minusta on tasa-arvoista, että se sairas saa tarvitsemansa avun ja että ne terveet saavat tarvitsemansa itsenäisyyden.
Jne.
teidän mielestä?
Toinen, mikä on hassua, on aina äidin vika jos jotain suositaan. Kyllä meillä ainakin oli ne isän suosikkilapset ja ei äidillä paljon ole ollut siihen mitään sanomista.
Ihmiset on inhimillisiä. Ne tykkää jostain jälkeläisestä enemmän kuin toisesta. Ja lapset on samoin inhimillisiä, ovat kateellisia jos toinen saa jotain.
Eli siinä on vastaus. Ihminen ei muutu miksikään, vaikka tekee lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän kuin toista...väittäisin näin. Kyllä jokaisella lapsella on luontainen tarve tulla rakastetuksi siinä missä sisaruskin enkä myöskään tajua tuollaista automaattista ja jatkuvaa suosimista. Itse olen laittanut välit poikki isääni kun en vaan enää jaksanut sitä että multa vaadittiin kauheasti enemmän kuin muilta sisaruksiltani mutta muut olivat vaan niitä jotka saivat apua ja muuta...Mulla ei ole enää mitään vastuuta ja se on huojentavaa!
esim antaa aina toiselle taloudellista apua ja jättää toinen aina ilman tarpeesta riippumatta. mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se että jokin luuseri peräkammarin vastuunkantoon kykenemätön poikamies maksattaa laskut äidillään samaan aikaan kun sisko kantaa vastuun itsestään, omista lapsistaan ja vielä äidistäänkin saamatta yhtään mitään. tämähän valitettavasti on yleinen kuvio!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta se EI ole silti sama asia kuin että sen näyttäisi lapsilleen. Normaali vanhempi pyrkii kumminkin tasapuolisuuteen.
Eli tunteilleen VOI aika paljonkin, ja ainakin sille, miten niiden antaa näkyä.
-3-
jotka ovat kuin yö ja päivä: toinen tullut äitiinsä ja toinen isäänsä. Oli jotenkin huvittavaa lapsena kun isovanhemmat selvästi kiintyivät eniten siihen omaan sukuunsa tulleeseen. Varmasti tuntui vain jotenkin tutulta joten oli helppo olla kanssakäymisissä. Ei ollut kyse mistään syrjimisestä, mutta kyllähän tuollaisen "erityssuhteen" huomaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuinen esikoinen tulee kylään viikonlopuksi. Tottakai juttelen hänen kanssaan enemmän ja intensiivisemmin kuin kolmen pikkusisaruksen kanssa jotka ovat koko ajan läsnä.
Aikuinen esikoinen tulee kylään viikonlopuksi. Tottakai juttelen hänen kanssaan enemmän ja intensiivisemmin kuin kolmen pikkusisaruksen kanssa jotka ovat koko ajan läsnä.
mä olen miettinyt tätä suurta ikäeroa sisaruksilla..mun miehelläni on nyt teini-ikäisiä nuorempia sisaruksia. heille ostetaan mopot ja kortit, pikkuveljelle on ostettu asuntoon kaikki kalusteet yms. mieheni ei ole saanut _mitään_, ei rahallista avustusta opiskeluaikana, ei mitään tavaraa.
sinänsä asia ei miestäni tunnu häiritsevän, mutta silloin tällöin (kuten nyt viikonloppuna taas) hän tuntuu olevan todella katkera asiasta. meille on kesällä toinen lapsi tulossa, ja olimme ostamassa esikoiselle uutta sänkyä yms kun appivanhemmat samaan aikaan sattumalta ostelivat pikkuveljelle (25v) uutta pöytää tuolia ja astiastoa.
onko se jotenkin ihan tavallista ajatella, että kyllähän se aikuinen pärjä itsekin, niin sitten tavallaan vahingossa tulee auteltua vain niitä nuorempia ja jo vanhaksikin kerenneitä nuorempia sisaruksia (tämä pikkuveljen tapaus).
kannattaako mieheni koskaan suoraan vanhemmilleen sanoa että kokee jotenin olevansa vähäpätöisempi, vai pitäisikö asian vain antaa olla?
tuollaista suosimista, se on tosi julmaa.
Itselläni on neljä lasta ja mielestäni kohtelen heitä tasapuolisesti, iän huomioiden.
Enkä voi edes sanoa, että rakastan jotain enemmän kuin muita, koska rakastan kaikkia yhtä lailla.
Mutta palatakseni tuohon alkuperäiseen, niin keittiöpsykologian turvn olen huomannut muutamia asioita, jotka näyttävät vaikuttavan tuollaiseen käytökseen:
1. sukupuoli: osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että vain pojilla on ihmisarvo. Tämä koskee myös suomalaisia (yleensä kyllä vanhempia ihmisiä).
- Tällöin tyttölapsia syrjitään.
2. lapsen luonne ei ole vanhemman mielen mukainen eli lapsi ei toimi, kuten vanhempi olettaa/haluaisi.
- Tällöin toinen lapsi on se rakkaampi.
3. Lapsen luonne muistuttaa jostain ikävästä ihmisestä (meidän maija on just samanlainen kuin anoppi, jota vihaan)
- Tällöin toinen lapsi on se rakkaampi.
4. lapsessa on niitä piirteitä, joita omassa itsessään inhoaa.
- Tällöin toinen lapsi on se rakkaampi.
5. lapsi on syntynyt johonkin sellaiseen tilanteeseen, että on tuonut paljon lohtua eli ollut jollekin asialle korvike enemmän kuin muut lapset.
- Tällöin tämä lapsi on se rakkaampi.
6. lapsi muistuttaa enemmän omaa itseä/ omaa sukua kuin muut lapset.
- Tällöin tämä lapsi on se rakkaampi.
Tässä muutamia havaintoja. Monesti tuskin on yhtä syytä, mutta aina yhden suosiminen toisten kustannuksella aiheuttaa lapsen itsetunnolle hallaa, lapsi kun harvoin voi itse vaikuttaa näihin syihin.
Toisaalta en tiedä, miten tällaista toimintaa voisi ennaltaehkäistä.