G: aiotko itse auttaa aikoinaan lapsiasi lasten hoitamisessa?

Tykkään lapsista todella paljon.

Itse en ole saanut vanhemmiltani enkä miehen vanhemmilta minkäänlaista apua koskaan. En halua jatkaa tuollaista kauheaa perinnettä. Enkä kyllä osaisi edes kuvitella tilannetta, että sanoutuisin irti siitä hommasta.

ja miniät antaa...

Eli vain PYYDETTÄESSÄ. Itse olen kärsinyt tuppautumisesta jo niin paljon, että aion tarjota apuani kertoen että olen käytettävissä, mutta en mene kutsumatta käymään (tai ainakaa ilmoittamatta ;))

Toivottavasti läheiset välit säilyy koko elämäni ajan.

Saattaa vain olla, että olen paska anoppi, joka tuppautuu. Minulla kun on vain poikia...

Minullakin pelkkiä poikia. Ja pojat on NIIIIIN lähellä sydäntä ettei tekis mieli koskaan katkasta napanuoraa.

Tänään kaupassa muuten ajattelin että joskus jos -no okei KUN ne lähtee niin ostan niille jokkut astiastot. Vaikka tilaan Hobby hallista (jos se on silloin vielä olemassa).

Ja samaan hengenvetoon toivoin ettei kaikki lapset lähde samalla ovenavaamisella, heillä on toisiinsa max 5 vuotta ikäeroa ja kaikkiko ne lähtee samaan aikaan??? :(



Innolla odotan omia lapsenlapsia, vaikka toivottavasti saisi sitä ennen vielä vaikka yhden?

Omia vanhempia on hauska katsella sivusta. Toivottavasti saadaan kivat miniät jokka tajuaisi meitä vanhempia edes jossain määrin!

Toivottavasti en minäkään ole tulevaisuudessa tuppautuva kauhuanoppi, meilläkin kun on vaan poikia. Ja toivottavasti pojat eivät muuta asumaan toiselle puolelle Suomea. Tai vaikka ulkomaille. Siinä tapauksessa hoitoapu ja lapsenlapsiin suhteen luominen on tietysti hankalampaa.

jos apu vaan kelpaa!

Meilläkin poikia ja toivottavasti saan ihanan ja läheisen miniän aikanaan.

yritän olla apua tarjoava anoppi. Ehdotella tyyliin että Piip voisi tulla meille ensi viikonloppuna jne...

Oma anoppi kyllä sanoo aina että voin hoitaa pyytäkää vaan, jotenki oon niin huono kuitenki pyytämään, paitsi sillon ku oikeesti tarvii. tai sitte sanoo kylsääs ollessaan lähteekö piip mummolaan? Vähän pidempää valmistautumista kaipaisin itse.



ja toivottavasti pojat perheineen asuvat aikanaan lähellä.

mä ajattelen kanssa tällä hetkellä kauhulla sitä hetkeä kun lapsista pitää luopua, entä jos miniät on ihan kamalia, semmosia joiden kanssa ei yhtään ynkkaa ja menetän poikani niille. : (



No tähän on onneksi aikaa, eiköhän äitikin ehdi ajatukseen tottua. : )



(pojat 1,5v ja 4kk) : D

Minäkin pelkään, että miniät inhoavat anoppiaan, mutta minkäs voi, kyllä pojatkin ovat rakkaita ja läheisiä aikuisinakin. En tiedä osaanko koskaan päästää niin irti, kuin täällä useimmat tuntuvat ajattelevan..

Mutta haluan olla hienotunteinen: en ryntää heti laitokselle enkä revi vauvaa sylistä väkisin. Voisin vaikka sanoa että "hoidan kyllä vauvaa mielelläni ja voitte kysyä apua jos ja kun sitä tarvitsette".



En ainakaan tee kuten anoppi joka tunki kylään joka välissä ja loukkaantui kun ei saanutkaan vauvaa omakseen yökylään. Kamalaa!



Muistan myös tehdä lastenlasten kanssa jotain kun he tulevat vähän isommiksi, tyyliin viedä heitä leffaan, pyöräretkelle, huvipuistoon, uimaan jne. MItään tällaista apua emme ole saaneet vanhemmiltamme ja sitä olisin toivonut erityisesti nyt kesäaikaan kun emme itse ehdi joka paikkaan!

Oma äitini ja anoppikin auttaisi minua, mutta asuvat 400km päässä ja ovat työelämässä, joten ymmärrän kyllä miksi apua ei ihan joka viikko tule. =D Toivottavasti edes joku lapsistani perustaisi perheen lähelleni.

Minä myös pelkkien poikien äiti, ja huoli on, millaisia miniöitä kotiin sitten raahaavat. ;) Toivottavasti osaan kasvattaa poitsut sen verran hyvin, että etsivät itselleen järkevät naiset. :)

en aio nöyristellä ja madella miniän edessä. Jos en kelpaa niin olkoot. On lapset pojankin lapsia.



Auttaa toki voin jos olen vielä siinä kunnossa, mutta miniöiden on turha luulla, että maksan vaunut ja reimatekit ja muut vehkeet ja saan kuulla kyliltä haukut päälle.

Se olisi niin hienoa..

Toki aion auttaa niin paljon kuin voin ja tarvitsee, järkevissä rajoissa tosin. Liiallista tuppautumista aion toki pyrkiä välttämään, mutta en voi vannoa mitään...

Mä olen onneksi niin mukautuvainen ihminen, kunnioitan monenlaisia ihmisiä ja en omaa jyrkkiä kantoja juuri mihinkään asiaan...joten tuskin nyt miniätkään mua ihan kympillä voi vihata.

Olen päättänyt muistaa, millaista tämä on itsellä ollut ilman isovanhempien apua ja tukea.

minä olen silloin viisikymppinen,

Toivon todella, että olen siinä iässä vielä niin hyvässä kunnossa fyysisesti, että jaksan hoitaa lapsenlapsiani :)

Tosin yövalvomiset eivät minulle sovi, joten en varmaan vauvaa yökylään ottaisi.

Aijon sanoa, että otan mielellään. Ja myös silloin tällöin kysyä, että tulisko vaikka yöksi pian. En liikaa tuppautua, mutta olla aktiivinen.



Ja tämä tietenkin riippuu siitä, miten terveys sallii.