Kerro millaista on, kun kaikki menee elämässä niin kuin on suunnitellut ja halunnut?

Ei sellaista olekaan, että sellainen jatkuu loputtomiin.

mitä kauheeta kohtalo on mulle varannut kun kaikki mä oon saanu mitä ikinä oon osannu toivoa. :/

mitä kauheeta kohtalo on mulle varannut kun kaikki mä oon saanu mitä ikinä oon osannu toivoa. :/

että on suunnitellut ja halunnut melko tavallisia ja realistisia asioita elämässään, sellaisia, joihin on todellisuudessakin rahkeita ja mahdollisuuksia, eikä kuuta taivaalta.

suunnittelin ja halusin realistisia asioita ja kaikki menikin hyvin siihen asti kunnes aloimme yrittää lasta. Eikä sitä kuulunut. Stoppi tuli sille lykästämiselle, enkä asiaan voi juuri itse vaikuttaa.

jo yrittänyt saada kuuta taivaalta

että on suunnitellut ja halunnut melko tavallisia ja realistisia asioita elämässään, sellaisia, joihin on todellisuudessakin rahkeita ja mahdollisuuksia, eikä kuuta taivaalta.

Paitsi että eihän kenelläkään KAIKKI mene niin kuin on halunnut. Ne on niitä pieniä asoita jotka on mennyt huonosti. Eikä näitä pikkujuttuja välttämättä edes huomaisi, jos olisi isompia vastoinkäymisiä.



Joskus sitä miettii että on päässyt helpolla ja ollut onnekas. Ei mitään valittamista. Ihan normaalia arkea tässä kuitenkin elellään.



Toisaalta ehkä ne omat haluni ovat ihan kohtuullisia. Taviselämä kelpaa minulle.

mitä kauheeta kohtalo on mulle varannut kun kaikki mä oon saanu mitä ikinä oon osannu toivoa. :/

täysin mahdottomilta.

Kaikki meni elämässä kuin tanssi, opiskelupaikat ja työpaikat järjestyivät kun Luoja oli suonut hyvän muistin ja älyä. Ulkonäköä riitti ja miesmarkkinoilta valitsi kaikinpuolin kelpoyksilön. Perhe ja suku mukavaa porukkaa, rahaa ihan mukavasti jne. Sitten tuli lapsen aika ja siihen se stoppasi. Monen vuoden jälkeen saivat hoidoilla lapsen ja sitten avioliitto alkoi rakoilla. Ovat valtavassa kriisissä...



Niin että kuten joku sanoi kaikki loppuu aikanaan, mutta useimmista asioista myös selviää!

Näin on minulle käynyt. Olen saanut kaiken, mitä olen halunnut, mutta olenkin huomannut toivoneeni vääriä asioita.

Mä en koskaan ole tehnyt hirveän tarkkoja suunnitelmia, mutta silti elämä on edennyt kuin käsikirjoitettuna: pääsin ensiyrittämällä siihen opiskelupaikkaan, mihin halusin, sain unelmien työpaikan jo ennen valmistumistani ja sen jälkeen urakehitys on ollut aika huimaa, menin naimisiin unelmieni miehen kanssa aika nuorena ja olen saanut kaksi ihanaa, tervettä lasta. Taloudellisesti olen myös pärjännyt loistavasti, olen vaihtanut pienestä asunnosta aina isompaan ja nyt asun kohta velattomassa kodissa, joka on sellainen, että viihdyn tässä vaikka loppuelämäni.



Ja miltäkö tuntuu? Kuten edellä totesin, hyvältähän tämä tuntuu ja monet asiat olen saavuttanut kovalla työllä eli mielestäni varsin ansaitusti. Toisaalta lähipiirissä vakavia sairauksia, joten tiedän, että vaikeampia aikoja on edessä, joten nautin nyt, kun toistaiseksi kaikki elämässä mennyt niin hyvin ettei paremmin olisi oikeastaan voinut mennä.

että on suunnitellut ja halunnut melko tavallisia ja realistisia asioita elämässään, sellaisia, joihin on todellisuudessakin rahkeita ja mahdollisuuksia, eikä kuuta taivaalta.

toivoo, että lapset ei olisi vakavasti sairaita. Astma, diabetes, melkein mikä vaan kelpaisi mulle.

Että saisimme lapsia, että kallis ja tarkkaan valittu asuntomme olisi turvallinen ja viihtyisä koti - osoittautui asuinkelvottomaksi homeen takia ja irtaimisto ja terveys ja kaikki rahat meni, vain velat jäi. Välillä on vaikea olla katkeroitumatta, kun miettin, että miksi juuri me.

Asiat uomissaan ja elämä hymyilee. Aikuisiällä kaikki on mennyt niinkuin on halunnut. Vastoinkäymiset eivät ole olleet mitenkään ylitsepääsemättömiä.



Normaali taviselämä perheineen, ihanine lapsineen ja mieheni kanssa, vakituinen hyvä työ ja kiva talo. Siinä ne, mutta se on mitä olen suunnitellut ja halunnut: Minusta se on paljon.



Elämä tuntuu nyt tasaiselta ja hyvältä. Ei tunnu jääneensä mistään paitsi, eikä ole mitään ihmeempää tavoiteltavaa. Tämä riittää ja nautin.



Aina elämä ei ole ollut yhtä täydellistä. Lapsuuteni oli aika ikävä. Uusperhe, vanhempien avioero, isän alkoholismi, äidin miesriippuvuus, siskon sairaus, yksin teininä eläminen ja pärjääminen. Siitä on käyty pitkä matka tähän elämään. Mietinkin että sainkohan tarpeeksi kärsiä kaikesta ennen aikuisikää, että saisin nyt pitää onneni ja kaikki elämässä jatkuisi kohdillaan.

mutta nyt olen kyllä vahvempi ja viisaampikin toivottavasti. Aikuisempi. Olisin varmaan liian pollea, jos olisin saanut aina kaiken helposti.

Aina, kun elämä alkaa näyttää valoisammalta, meille tulee takapakkia. Olisi kiva, jos joskus menisi, niin kuin on suunnitellut.

mutta nyt olen kyllä vahvempi ja viisaampikin toivottavasti. Aikuisempi. Olisin varmaan liian pollea, jos olisin saanut aina kaiken helposti.

"oma asenne ratkaisee kaiken"-tietäväiseen tyyliin

ilman vakavia vastoinkäymisiä

Paljon on mennyt hyvin ja ihanasti, paljon vähän sinne päin ja paljon on sattunut myös asioita, joita ei olisi tarvinnut tapahtua laisinkaan. Mutta miksi vastaan, koska silloin kun menee hyvin ja kaikki vaan sujuu nautin hetken ja sitten iskee tuska, apua ei tämä riemu kauaa jatku, mitä pahaa seuraavaksi tapahtuu ja sitten olen huolissani, jossain vaiheessa puhun järkeä itselleni ja tulen kiitolliksi siitä mitä nyt on ja osaan taas hetken elää tätä hetkeä. Sellaista se on minulla.

suunnittelin ja halusin realistisia asioita ja kaikki menikin hyvin siihen asti kunnes aloimme yrittää lasta. Eikä sitä kuulunut. Stoppi tuli sille lykästämiselle, enkä asiaan voi juuri itse vaikuttaa.

Eipä se oma lapsi ole tosiaan mikään epärealistinen toivomus. Ja sitä on niin voimaton olo kun vierestä seuraa muiden yksinkertaista lasten saamista. Väistämättä miettii että miltä se mahtaa tuntua että asiat menevät kuten on suunnittellut ja halunnut.