Tunnetko ketään nuorta ihmistä (20-25v), joka on ihan syrjäytynyt yhteiskunnasta/työelämästä?

olen itse 24v kahden lapsen äiti ja tiedän monia tuttuja, joita tynöteko ei kiinnosta... helppohan se on sossun elättinä olla :(

Syrjäytyminen johtuu päihteiden käytöstä. Ei lanttu kestä opiskelua tai työn tekoa. Tuskin ikinä tulee muutosta siihen.

Koska ei ole töissä eikä ole osallistunut ammatilliseen koulutukseen peruskoulun jälkeen. Kyllä se muuten on ahkera ihminen, tekee todella kovasti töitä, mutta vain on alalla, jossa palkkaa ei saa tekemisestä vaan tuloksesta, jos se sattuu olemaan tarpeeksi hyvä.

Useilla on hyvin huono itsetunto ja/tai vaikeita lapsuudenkokemuksia ja/tai masennusta tms.

kyllä kuule joutuu aina miettiä, mitä taas keksii, jotta saa massia :(

Sen lisäksi, ettei hänellä ole koulutusta tai mitään työpaikkaa, hän asuu miehen kanssa, joka hakkaa ja käyttää tiettävästi jotain päihteitä. Lääkäri on todennut vakavan masennuksen, mutta hän ei suostu syömään lääkkeitä.



Jokainen on vuorollaan yrittänyt kannustaa hakemaan kouluun tai töihin, mutta ei aikuista ihmistä voi mihinkään pakottaa.

Onko hänellä mitään haaveita?



Ja 6, jos ihmisellä on masennusta, oppimisvaikeuksia ja ei ikinä ole tehnyt töitä ja jo useamman vuoden työttömänä, niin miten se itsetunto ja kiinnostus edes työhön saadaan hänelle?



Säälittää vaan katsoa nuorta ihmistä joka ei kykene mihinkään työhön ja jos johonkin huolittaisikin, niin ei edes pysty selviytymään työelämän vaateista.

On jo liian kauan ollut kotona ilman mitään työtä/virikettä. -ap

En silloin paljon työjuttuja miettinyt eikä kukaan töihin pyytänytkään.

Vain peruskoulu käytynä. Lapsia on jo neljä, kahdelle eri miehelle. Ei minkään laista aikomusta mennä mihinkään kouluun, saatika töihin. On siinä bussikuskilla elättämistä, ei voi muuta sanoa.

Tuliko aloite " palata" yhteiskuntaan sinulta vai joltain ulkopuoliselta? -ap

Mua ei kiinosta vähääkään työnteko, viihdyn kotona lapsien kanssa.



Oon kyllä ajatellut että kun lapset kasvaa voisin viikonloppuisin tehdä jotain ilmaistöitä/vapaaehtoistöitä tai mitä nyt onkaan.



Musta on ihanaa kun voidaan vaikka keskellä viikkoa lähteä sukulailaisiin:)

Huumeista on (ehkä) onneksi päässyt eroon, työkkärin kautta olisi kiinnostunut ns. " työharjoittelusta" metallialalla. Saa nähdä toteutuuko.

Ihminen turtuu aika nopeasti tietynlaiseen elämäntyyliin. Ei ehkä osaakaan odottaa elämältä mitään.

Veljeäni kiusattiin koulussa, huono itsetunto, ei onnistumisen kokemuksia jne.

3

suunnitelmissa vapaaehtoistyö.

Huumeidenkäyttäjät ovat usein ihan ulkona siitä, mitä normaali arki pitää sisällään. Lisäksi he ovat usein tiedoissa ja taidoissa jääneet sille tasolle, jolla olevat käytön aloittaessaan.

No,tosin mitään rikollista ei ole tehnyt, mutta turtunut elämäänsä kyllä.



Masennusta taustalla, ei ikinä ole ollut missään työssä. Työkkäristä tarjottiin harjoittelupaikkaa, mutta tämä ihminen ei kyennyt siihen työhön ja " työsuhdetta" ei jatkettu koeajan jälkeen.



Mua vaan säälittää alle 25v ihminen, joka ei osaa/halua/pysty tekemään mitään. Siinäkö hänen elämänsä sitten on? -ap

Jotenkin sen sisäistäminen on vapauttanut energiaa rämpiä tätä elämää eteenpäin. Lääkitys on tietysti ollut kohdallaan jo jonkin aikaa. Jos vaikka sitten saisi jotain koottua elämänsä aikana, että voisi antaa kuolleessaan jälkipolville. Olisi jotain hyötyä sitten minunkin elämästäni.

10

Vierailija:

Tuliko aloite " palata" yhteiskuntaan sinulta vai joltain ulkopuoliselta? -ap

Varmasti syrjäytyy, jos vuosikausia kiven sisässä viettää.

Kyllä pidämmekin yhteyttä veljeni kanssa, kävin vankilassakin vierailulla.

Tottakai olen aina tukena, mutta kovin montaa kertaa ei aina jaksa samojen asioiden puitteissa pettyä.

3

kai olisin voinut syrjäytyäkin. Mikään ei kiinnostanut, välillä jotain tukitöitä (joissa kyllä pärjäilin oikein hyvin), mutta ilman koulutusta ei juuri ollut muuta tiedossa kuin työttömyyttä. Kolmas tukityöpaikkani sattui olemaan sellainen, jossa viihdyin ihan älyttömän hyvin ja jotenkin se kai sitten aktivoi mut peräti kansalaisopiston kurssille :) Se sujui hyvin ja innostuin hakeutumaan iltalukioon kun kaipasin vaihtelua työttömyyden yksitoikkoisuuteen. Lukiokin sujui ja sain jonkin verran itseluottamusta. Myöhemmin sain ekan " oikean" työpaikan, kirjoitin lukiosta ja töiden loputtua pääsin opiskelemaan ammattiin ja tuossa vaiheessa olin jo oppinut luottamaan itseeni.



Ehkä pointti tässä viestissä on, että askel eteenpäin voi olla hyvinkin pienestä kiinni, itselläni siis kansanopiston kielikurssista lähti kaikki. Kenenkään ulkopuolisen tuputtamisella tai painostamisella ei olis ollut mitään vaikutusta, ainoastaan tuella ja erilaisten vaihtoehtojen tarjoamisella.

Ei huumeita/vankilaa tmv. mutta PAHA masennus...! Lukion jälkeen kuvittelin, että vain menen yliopistoon lukemaan jotain, vaan kappas, en päässytkään kun en jaksanut edes lukea pääsykoekirjoja.



Sitten iski masennus (minulla taipumusta siihen ollut aina) ja yhdessä vaiheessa olin hoidossa kun meni niin pahaksi. Kuitenkin masennus kaikessa kamaluudessaan kasatti. Sen jälkeen elämänarvoni muuttuivat.



Tänä päivinä materia, rikastuminen, jne. kovat arvot jylläävät. Masennuskin poistui, kun ymmärsin ettei minusta koskaan tule presidenttiä/suomen rikkainta ihmistä jne. --KÄRJISTÄEN--

Tavallaan on vaikeaa olla 25-vuotias kun muut ympärillä (kaverit siis) valmistuvat, luovat uraa, ostavat asuntoja jne. Tuli tavallaan morkkis olo, kun itse ei ole saavuttanut mitään.



Mutta kilpajuoksuahan tämä ei ole! Masennuksen kautta ymmärsin millä oikeasti on merkitystä. Minulla on kaikki asiat hyvin:)



Ja TÄEKEIN syy miksi pystyin menemään töihin ja elättämään itseni oli, se etten edes tavoitellut 40-tuntista työviikkoa. Tulen toimeen vähemmällä tahalla, pääasia että minulla on aikaa, eikä koko ajan tarvitse kamppailla oravanpyöräss.



Ap voi selittää tutulleen, että elämässä ei tarvitse menestyä, riittää kun tekee jotain. Tuttu voi etsiä osa-aikatyön mistä pitää, ja pikkuhiljaa totutella siihen. On helpompi sopeutua työelämään, kun tietää ettei töitä ole esim. kun kolmena päivänä/viikko. Ei tule stressiä siitä. Itse teen edelleen osa-aikatyötä, ja niin varmaan eläkkeeseen saakka;)



Vapaa-aka on minulle tärkeää, vaikka en edes tekisi mitään erityistä, en harrasta tmv. pahemmin.

suurin osa aikuissosiaalityön/kuntouttavan sosiaalityön (sama asia mutta eri termit käytössä eri kunnissa ja kaupungeissa) piirissä olevista asiakkaista on yllättävää kyllä juuri alle 25-vuotiaita. Ei koulutusta, ei työtä, ei tulevaisuudennäkymiä, ei motivaatiota.



Suomessa on laki alle 25-vuotiaiden kuntouttavasta työtoiminnasta ja sen perusteella jokainen alle 25 vee työtön ja opiskelupaikaton pääsee sosiaalityön asiakkaaksi. Sieltä sitten ohjataan ja neuvotaan ja keskustellaan, yritetään saada elämän syrjästä kiinni.