2,rv tyttö ei tottele ja vinkuu lähes joka asiasta. Esim. syömisestä, puistoon menemisestä jne.

ei ole mielestäni väärin, lapsen pitää sisäistää että hänen teoillaan on seuraamuksia. Raskasta, mutta kannattaa varmasti ajan kanssa.

miksi et voisi vaikka vuoropäivin antaa lapsen määrätä? Että hänkin kokisi olevansa inhimillisesti kohdeltu ja joku jonka mielipiteellä on merkitystä. Kun käytät energiaasi hänen pomottamiseensa, hän ei enää rakasta sinua, vaan on vapaa protestoimaan.

Miksi sitten narkkareiden, alkoholistien jne. äitien jotka eivät lapsistaan huolehdi lapset silti rakastavat äitejään?

ja toisen kerran vaatisin häntä syömään, taikka emme menisi. Ei kuulosta johdonmukaiselta minusta. Ap

Vierailija:

ja toisen kerran vaatisin häntä syömään, taikka emme menisi. Ei kuulosta johdonmukaiselta minusta. Ap

SE on ihan johdonmukaista, kun lapselle ilmoitetaan onko nyt äidin päivä vai lapsen päivä. Äiti haluaa että syödään ennen uimista joten äidin päivänä näin täytyy tehdä. Lapsen päivänä taas niin kuin lapsi haluaa.

aavat sata kertaa saadakseen taas joskus tahtonsa läpi. Toki lapsen kanssa voi alkaa jo tuon ikäisenä neuvotella ja hänen on hyvä antaa tehdä jotain päätöksiä, jotta tuntee itsensä arvokkaaksi ja osalliseksi tapahtumien kulkuun, mutta tilanteissa joissa on selkeää mitä pitää tehdä tai minne ollaan menossa tms. ei todellakaan kiukuttelevalle lapselle pidä antaa periksi KOSKAAN! Nimenomaan se, että olet johdonmukainen etkä suostu lapsen manipuloitavaksi tulee lopulta johtamaan siihen, että lapsi alkaa käyttäytyä paremmin. Itsepäisille ja uhmakkaille lapsille tuo valintojen tekeminen on kuitenkin myös tärkeää, eli rupea antamaan lapselle vähän määräysvaltaa. Anna kuitenkin aina myös rajat minkä puitteissa toimia. Tyyliin pari vaihtoehtoa. esim. " Haluatko tänään mennä uimaan vai puistoon? Haluatko banaania vai omenaa?" jne.

Ja sitten myös sellainen asia, että kehu aina ylitsevuotavasti hyvää ja tarkoituksenmukaista käytöstä. Huonon käytöksen voit yrittää jossain määrin olla jopa huomioimatta ja kieltää/torua vain todella selkeästi huonon käytöksen johdosta. Monet uhmakkaat lapset hakevat huomiota kiukuttelullaan ja kun lapsi oppii, että hän saakin hyvästä käytöksestä paljon huomiota (ja vielä mukavampaa huomiota) ja huonosta ei juurikaan huomiota, hän alkaa tiedostamattaankin hakea sitä huomiota hyvällä käytöksellä.



Eli johdonmukaisuus, periksiantamattomuus, hyvän käytöksen palkitseminen, huonon käytöksen " sivuuttaminen" mahdollisuuksien mukaan (en siis tarkoita etteikö saisi ja pitäisi torua huonosti käyttäytyvää lasta, mutta tietyt asiat joilla lapsi vain hakee sitä huomiota on parempi jättää huomioimatta) ja sitten se lapsen oman päätäntävallan lisääminen. Näillä eväillä meilläkin sukeutui ajan kanssa yliuhmakkaasta ja epätyytyväisestä taaperosta todella ihana, tottelevainen ja aurinkoinen leikki-ikäinen. Ja nämä ovat muuten juurikin vilkkaiden/uhmakkaiden lasten vanhemmille asiantuntijoiden suosittelemia kasvatusmetodeja. Itse nimittäin kävimme hankalan ja ylivilkkaan lapsemme kanssa aikoinaan perheneuvolassa vähän " oppia saamassa" ja kyllä kannatti.

Vierailija:

Miksi sitten narkkareiden, alkoholistien jne. äitien jotka eivät lapsistaan huolehdi lapset silti rakastavat äitejään?

että huonosti huolehtiva (mutta jonkun verran sentään) äiti on lapselle rakkaampi kuin komenteleva äiti. Toki lapsi aina jollain tasolla rakastaa vanhempaansa, mutta äiti joka on aina lapseen tyytymätön, aiheuttaa pettymyksen ja trauman joka on ihan verrattavissa totaaliseen hylkäämiseen. Siitä selvitäkseen lapsen on alettava vihata vanhempaansa tai sitten vaivuttava masennukseen.

eihän nyt ollut kyse siitä, että Ap olisi lapseensa alituiseen tyytymätön. Vaan nimenomaa rakastaa lastaan ja siksi asettaa hänelle rajat.



Joskus en yhtään ihmettele kun kuuntelee näitä kasvatus metodeja, että mistä nämä kaikki " erilailla käyttäytyvät" lapset tulevat.

ä hampaat päivittäin, mennä ajoissa nukkumaan tarhailtana ja esimerkiksi syödä ennen harrastamaan lähtemistä. Eikö lapsen päivänä sitten tarvitse pestä hampaitakaan? Saako silloin valvoa? 2,5-vuotiaan (eikä kyllä vanhemmankaan) lapsen ei todellakaan tule saada päättää minkään päivän kulusta yksinään. Vanhempi on juuri se ihminen, joka asettaa rajat ja kertoo mitä tulee tehdä. Päätäntävallan antaminen uhmakkaalle lapselle on hyvä asia, mutta se ei saa kyllä kattaa kaikkea. Lapsi voi esim. saada päättää syökö leipää vai jugurttia ennen uimaan menemistä, mutta äidin tehtävä on opettaa ja valvoa, että ennen uimaan lähtemistä syödään se välipala. Se itsessään ei ole neuvottelukysymys, eikä sen tulekaan olla.

2,5v voi päättää laittaako jalkaan siniset vai punaiset kumisaappaat vesisateella. 2,5v:llä on uhmaikä, joka voi muuttua suoraan murrosiäksi, niinkuin meillä esikoistytön kohdalla.;) Meidän tyttö rakastaa minua varmasti, vaikka ei itse saanut päättää käveleekö keskellä tietä sen sijaan, että minä päätin, että kävellään jalkakäytävällä JOKA päivä. Tätä jatkui lähes kaksi kuukautta, yhtä huutoa ja hammasten kiristystä.

Aikuinen on aina se, joka asettaa pelisäännöt. Totta kai lapselle saa ja pitääkin antaa valinnanvaraa, mutta tuon ikäisellä se on vielä tasoa " syötkö omenan vai banaanin välipalaksi" tai " puetko punaisen vai keltaisen paidan" .



Lapsi tarvitsee rajoja, ja aikuisen tehtävä on ne asettaa. Ei se ole mitään rakkautta antaa lapsen aina tehdä mitä huvittaa, se on aikuisen tapa päästä itse helpommalla.

EEEEEIIIIIIIIIII, MÄ EN HALUUUUUUU!!!

...kysellä kasvatusohjeita. Viittaan siis tuohon nelosen kommenttiin. Kyllä tuolla tyylillä lapsi on aivan ymmällään asioista. Toki lapsen on hyvä antaa joskus päättää niissä rajoissa, joissa hän kykenee asioista päättämään. Tuon ikäiseltä voi hyvin kysyä, että " pannaanko tänään siniset vai punaiset sukkahousut" tai " luetaanko tämä vai tuo kirja" . Meillä ainakin tyttö (2,5) on innoissaan, kun häneltä kysyy mielipiteitä asioihin. Hän saa päättää ja tuntea olonsa tärkeäksi. Isoissa asioissa aikuiset vetävät rajat. Joustaakin mielestäni pitää, mutta ei kaikessa (syömiset, nukkumiset, toisten kiusaaminen jne.). Lapsihan selvästi kokeilee näitä rajoja, jos kerran haluaa puistoon, kun sieltä lähdetään ja päin vastoin. Juuri rajat saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Lapsen rakkaus vanhempiin ei minusta kyllä liity tähän asiaan millään tavalla.

Jos ollaan menossa uimaan ja lapsi alkaa kiukutella, niin silloin otetaan kovat esiin ja uhataan jättää uintireissu väliin, jos ei tottele. Ja jos ei tottele, niin toteutetaan uhkaus.

Päivähoito kyllä rauhoitti pahimpia uhkia meillä. Saa purkaa hoidossa ne pahimmat energiansa ja iltaisin on sitten oikein kiltti ja herttainen. Viikonloppuisin huomaa, että on selvästi tylsistynyt ja siksi kiukkuinen, ellei ole mitään ohjelmaa päivälle.

Vierailija:

Eli kun ollaan puistossa ei halua mennä leikkimään vaan alkaa huutamaan. Kun olemme menossa kotiinpäin haluaakin mennä puistoon. Ikinä en ole periksi antanut. Silti ei tunnu oppivan. Nyt oltiin menossa uimahalliin, mutta tyttö ei sustunut syömään vaan huusi vaan, niin emme vieneet häntä uimahalliin. Onko mielestäsi väärin " kiristää" lasta tekemään asioita tai muuten ei tehdä mitään muutakan?

Minusta on oikeasti järjetöntä vaatia lapselta jotain " tottelemista" . Sehän on lapselle tosi irrationaalinen asia. Joku toinen päättää, mitä pitää tehdä, ja lapsen pitäisi aina vain toimia vanhemman tahdon mukaisesti omasta itsestään välittämättä. Jos lapsi tästä jotain oppii niin sen, että hänen omilla toiveillaan, tunteillaan, haluillaan tai tiedoillaan ei ole mitään väliä, vaan joku toinen tietää aina paremmin.



Minun mielestäni lapseen tulee suhtautua kuin toiseen ihmiseen. Miten käyttäytyisit, jos paras ystäväsi ei olisikaan nälkäinen, kun olette lähdössä yhdessä uimaan? Todennäköisesti hyväksyisit asian. Koska olet vastuussa ruuan tarjoamisesta lapselle, voisit ottaa mukaan eväät ja antaa lapsen syödä autossa tai uimahallin kahviossa ennen uimista. Voisit siirtää uimaan lähtemistä siihen saakka, että ystäväsi tai lapsesi on tullut nälkäiseksi ja syönyt. Voisit luottaa siihen, että ystäväsi tai lapsesi ei kuole nälkään tunnin uimahallireissulla. Hän voisi syödä eväät myös uinnin jälkeen tai juoda pelkästään vettä uimahallista tultaessa.



Lapselle tulee minun mielestäni antaa ihan pienestä alkaen autonomia kaikissa sellaisissa asioissa, joissa se on mahdollista. Tiedän, että nykyään ollaan sitä mieltä, että lapselle voi antaa korkeintaan vähäisiä valinnan mahdollisuuksia ns. merkityksettömissä asioissa. Mielestäni se aliarvioi lapsen kykyä tietää ja tuntea. Tietenkään lasta ei voi jättää vastaamaan sellaisista asioista, joista hän ei tiedä tarpeeksi. Sitä et tekisi meidän kulttuuria tuntemattomalle ystävällesikään. Myös lapsen erilainen aikakäsitys tulee tietenkin ottaa huomioon.



Todellisia rajoja (siis sellaisia jotka ohjaavat toimintaa myös silloin, kun rangaistuksen pelko ei ole välitön) voi kukin ihminen asettaa vain itselleen. Lapsen kasvatuksen tulisi aina tähdätä siihen, että lapsi sisäistää yhteisönsä arvot ja odotukset ja alkaa toimia sisältä päin ohjautuen niin, että hän pärjää yhteisössään. On mielestäni hyödytöntä saada lapsi " tottelemaan" kyseenalaistamatta tai ymmärtämättä. Tuollaisia lapsia on helppo käyttää hyväksi myöhemminkin elämässä.



Tietenkin tulee sellaisia konfliktitilanteita, joissa aikuinen ei keksi muita keinoja kuin pakottamisen. Ne pitäisi ymmärtää poikkeustilanteiksi ja käyttää todella aikaa (yhdessä lapsen kanssa) sen miettimiseen, miten vastaavista tilanteista selvitään tulevaisuudessa.

jotka sanotte että lapselle annetaan jotain lapsen päiviä. Tai että vertaatte lasta täysi-ikäiseen ystäväänne. Ihanko oikeasti sinusta sinun 2-vuotiaasi ymmärrys on samaa luokkaa kuin ystäväsi.



Meillä lapsia on aina kunnioitettu, heitä kuunnellaan ja heistä välitetään. Mutta ei 2-vuotias ymmärrä että tänään hän saakin päättää =)) Uhmaikäiselle suurin karhunpalvelus on tehdä hänet turvattomaksi. Turvattomaksi hän tuntee itsensä kun rutiinit muuttuu, hänelle se on suunnilleen sama asia kuin meille että maapallo tippuis radaltaan.



Tuo oli hyvä vastaus että lapsi vastais äidille " mä en haluu" kun äiti kertoo että on hänen vuoro valita. Meidän lapsilla on uhmissa juuri ollut tuota haluatko syödä - en, haluatko että lähdetään niin että et ole syönyt - en. haluatko punaiset vai vihreät hanskat - en.



Kun lapsi pääsee uhmastaa ohi turvallisissa tunteissa, eli jatkuvuudessa, niin hänestä kasvaa luottavainen ja itsenäinen pieni. Meidän 7-vuotias osaa jo kertoa onko hänellä nälkä tai onko hän kipeänä ja hän saa myös päättää asioista paljon enemmän kuin pienet.

Minä en tarkoita, että lapselta pitäisi koko ajan kysellä, mitä hän haluaa tai mitä ei. Raivon vallassa oleva ihminen ei kykene tällaisiin kysymyksiin vastaamaan, on hän 2-vuotias tai 43-vuotias. Lapsen tunteet otetaan ensin vastaan, sitten päädytään ratkaisuun.



Minun mielestäni on pahempaa se, että lapsen raivon annetaan ohjata perheen toimintaa. Pitäisi mennä uimaan, mutta ei voida, kun kukaan ei selviä lapsen raivosta. Tällaisia ohjeita kai nykyään annetaan, että ollaan peräänantamattomasti jotain mieltä (esim. syödään ennen uimista), eikä siitä jousteta. Silti koko homma peruuntuu, kun lapsi näyttää valtansa olemalla syömättä. Tähän ei kiinnitetä mitään huomiota, koska se veisi pohjan pois koko peräänantamattomuudelta. Joustavuus on ihmiseksi kasvattamisessa mielestäni paljon tärkeämpää kuin peräänantamattomuus tai vallan osoittaminen.

että 18 on viisas. Vähän tuota samaa itsekin hain tuolla " lapsen päivällä" . Siis sitä että tehdään vuorotellen myönnytyksiä, kuten normaalielämässäkin. Loppujen lopuksi on aika vähän asioita mitkä aikuisen on pakko määrätä.

On tärkeää että ihminen saa itse ratkaista monia asioita elämässään, kaksivuotiaskin. Oma äitini sen sijaan ei ymmärrä vieläkään että hänen kohta nelikymppinen lapsensa ei kaipaa holhousta siitä miten tulee elää. Sen tähden pysyttelen hänestä mielelläni erilläni. En vihaa häntä, mutten rakastakaan. Voisin vihatakin jos joutuisin elämään liian lähellä häntä.



Omat lapseni eivät aina pese hampaitaan joka päivä, mutta en minäkään. Eikä kenelläkään ole reikiä, paitsi minulla lapsena saatuja (silloin minut pakotettiin hammaspesulle joka päivä). Miksi siis turhaan vaatisin moista? Keskimäärin nuo kuitenkin näyttävät hampaansa pesevän. Kaksivuotias monta kertaa päivässä, 11-vuotias silloin kun sanon että hänen hengityksensä muuten löyhkää. Kaksi muuta kai lähes joka ilta, luulisin ainakin. Sehän on heidän yksityisasiansa.



Eli nelosella on siin neljä lasta, joista on tulossa oikein hyviä, ei-nipoja ihmisiä ;)

Minulla on kaksi lasta.

Jos sinun äitisi ei ole osannut päästää ajoissa sinusta irti, ei se kai tarkoita sitä että kaikkien muidenkin tulisi/kannattaisi kasvattaa lapsensa tuollaisella hälläväliä-menetelmällä? Eihän kenenkään maailma varmaan henkilökohtaisen hygienian puuttumiseen kaadu, mutta kyllä joistain asioista olisi ihan hyvä saada kunnollinen roolimalli kotoa.



Oletko kuullut, että lapset kokevat turvattomuutena sen, ettei kukaan aseta heille rajoja?