Lue keskustelun säännöt.
Vaikea hyväksyä ystävän äitiyttä...
22.11.2006 |
Oikeasti mua hävettää ja kummeksuttaa omat ajatukseni, mutta en vaan voi niille mitään. Em vain kerta kaikkiaan osaa hyväksyä ystäväni tapaa olla äiti. Hänen valintansa vaikuttavat omasta mielestäni kaikki niin oudoilta ja ihan oikeasti vääriltä... Ongelma on vain tämän yhden ystävän kohdalla, muiden äitiystävieni asioita en pohdi tai arvostele edes omassa päässäni.
Itselläni on siis kaksi lasta ja ystävällä yksi. Meillä on saman ikäiset vauvat. Jo hänen raskausaikanaan kummeksuin hänen puheitaan tulevasta vauva-ajasta ja nyt kun ne kaikki puheet on käyneet toteen, niin en vain kestä olla hänen kanssaan ilman, että ahdistukseni nousee ja olen täysin epänormaali hänen kanssaan. En siis osaa enää olla niin kuin ennen, luonnollisesti ja avoimesti. Hän on tehnyt (minusta) niin paljon mielettömiä valintoja, joita ei voi (minusta) puolustaa tai selittää mitenkään, että en osaa arvostaa häntä enää yhtään. Enkä osaa enää keskustella hänen kanssaan, kun kaikki mitä mulle tulee hänen puheistaan mieleen, on että VOI VAUVAPARKAA.
En halua eritellä asioita, mutta ne liittyy oikeastaan kaikkeen vauvanhoidossa. Hän vain tekee minusta KAIKEN väärin. Ja ilman mitään syytä. Huvikseen. Toki myönnän sen, että on yhtä monta tapaa hoitaa vauvaa kuin on äitiäkin, eikä yhdenkään tavan pitäisi olla huonompi toista. Mutta kun tässä tilanteessa minusta niin vain on. Yleensä valinnat osataan perustella tai niille on joku syy, mutta tässä tilanteessa äidin etu menee ihan joka asiassa vauvan edun edelle, ilman mitään syytä. Ja se nyppii mua ihan suunnattomasti.
ARGH. Ja tää ystävä vielä puhuu, miten kivaa on kun voidaan yhdessä vaunutella ja viettää aikaa mammalomalla... Ja mulla päässä kiehuu kun vain ajattelenkin häntä.
Onko tässä mitään mahdollisuutta päästä omista tunteistaan eroon? Vai pitääkö vaan yrittää kestää...? Pelkään vain sitä, että joku kerta pää räjähtää ja sanon jotain mitä kadun sitten heti ja paljon.
Kommentit (9)
helpompi kommentoida, jos hieman valottaisit, että mitä ne ystäväsi väärät tavat ja omituiset valinnat ovat. Me voisimme nimittäin paremmin pohtia, että onko vika sinussa vai ysätävässäsi ja kumman pitäisi muuttua ja mihin suuntaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen liittyy pitkään kotonaoloa, terveellistä kotiruokaa, ei telkkaa tai tietokonetta ym.
Minusta ne on ihan hienoja periaatteita, mutta vaikken noudata niitä olen mielestäni omalla tavallani oikein hyvä äiti.
Minusta hänkin tekee asioita joita minä en pidä hyvinä, minä esim. olen paljon tarkempi turvallisuusasioissa. Onko ystäväsi holtiton ja itsekäs - vai oletko sinä vain ehdoton?
joku esimerkki - onko kyse pikkuasioista, vai jostakin " vakavasta" ?
itselläni meni " maku" yhteen kaveriin kun laittoin vain hieman yli vuoden ikäisen esikoisen hoitoon kun uusi vauva syntyi (ei siis ollut mitään koliikkia, masennuksta ja tukiverkkokin kunnossa). Näin aina punaista kun olimme yhdessä (vaikka yritin päästä tästä irti, koska tiedän ettei ole mun asiani!) ja loppujen lopuksi yritän nähdä häntä nykyisin mahd. vähän. Tiedän, että on naurettavaa ja väärinkin varmasti joidenkin mielestä, enkä itsekään oikein ymmärrä miksi tunteeni olivat ko. asiasta näin voimakkaat. Itselläni on 3 lasta kotihoidossa, mutta en tosiaankaan ole mikään supermamma, ihan tavallinen äiti joka palailee töihin kun pienin on vajaa 3 v.
vai onko kyse jostain tyyliin sun mielestä vauvan tulee olla yöunilla klo 20 ja ystäväsi vauva laitetaan nukkumaan klo 00.00?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua yksilöidä, sillä en halua että ystävä vahingossakaan tajuaa, että kyse olisi hänestä.
Sanotaanko nyt vaikka niin, että itse kannatan pehmeitä arvoja. Imetystä, vauvan tarpeiden kunnioittamista, " symbioosia" äidin ja vauvan välillä ekat kuukaudet, äitiydelle antautumista. Toki omaakin aikaa äiti tarvitse, mutta ei minusta joka päivä tuntitolkulla. Kun taas ystävä arvostaa omaa itsenäisyyttään, sitä että elämä jatkuu ihan samanlaisena kuin ennenkin, että mistään hänen ei tarvitse luopua ja että hän on tärkeämpi heistä kahdesta, siis vauvasta ja äidistä äidin tarpeet menee aina ekana.
Ja vielä se, että läheskään kaikki muut ystäväni eivät ole tehneet samoja valintoja kanssani. Mutta heillä on ollut HYVÄ SYY, perustelut, käytökselleen. Mutta ko. ystävällä ei ole muuta syytä kuin itsekkyys.
ap
Musta nyt tuntuu, että olette vain kovin erilaisia äitejä. Vähäisen kertomasi perusteella en oikein osaa paheksua ystävääsi, sillä en itsekään ollut kovin " antautunut" äitiydelle. Hinguin yksin liikenteeseen niin pian kuin mahdollista, imetys ei onnannut kuin osittain, joten sekään ei sitonut mua vauvaan. Annoin vauvan yön yli hoitoon jo kuuden viikon iässä ja sitä ennenkin olin ennättänyt yhden bändin keikalle.
En ole koskaan kokenut raastavaa ikävää ollessani poissa lapseni luota, mutta siitä huolimatta rakastan häntä valtavasti ja hoidan häntä mielestäni hyvin. Ehkä ystäväsi itsekäs käytös auttaa häntä vain jaksamaan paremmin vauva-arkea. Mikäli näin on, niin loppupeleissähän se on kuitenkin vauvalle eduksi (tyytyväinen äiti jaksaa paremmin kaiken sen rasittavankin, mitä vauvanhoitoon kuuluu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole kertomasi perusteella yhtään parempi äiti kuin ystäväsi, erilainen vain.
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa.